Aimo Ruususen Viikkolehdessä (27.11.) vasemmistoliiton kehittämisestä esittämien käytännöllisten ajatusten jatkoksi toteaisin, että ilman sosialismin tavoittelua vasemmistopuolue ei erotu muista pragmaattisista päivänpolitiikan pitsinnypläyspuolueista. Sosialististen tavoitteiden kautta kapitalismia voi tarkastella kokonaisvaltaisemmin kuin pelkästään päivänpoliittisten ongelmien valossa.
Periaateohjelmissa sosialismista luopuminen ei ole tuonut vasemmistopuolueille riittävästi yksilöllisiä keskiluokkaisia äänestäjiä. Vasemmistopuolueen luopuminen sosialismin tavoittelusta on verrattavissa siihen, että kirkko kieltäisi Jumalan olemassaolon mahdollisuuden ja julistautuisi ateismin kannattajaksi.
Karl Marx visioi 150 vuotta sitten, että tietyssä vaiheessa kapitalismin vetureiksi tulevat tuhansien osakkeenomistajien kasvottomat osakeyhtiöpohjaiset suuryritykset, joilla on vain rajoitettu yhteiskunnallinen vastuu toiminnastaan. Tuotannon ja markkinoiden välille repeää yhä paheneva kuilu ja ristiriita. Yrityksissä vallitsee hierarkkinen, rationaalinen suunnitelmallinen järjestys, markkinoilla puolestaan velloo anarkian meri, jota muodollisesti kutsutaan markkinoiden vapaudeksi ja spontaaniksi järjestykseksi. Kokonaisvaltainen kansalainen jakautuu työaikana kovan kurin alla olevaksi työntekijäksi ja vapaa-aikanaan rajattomia vapauksia nauttivaksi kuningaskuluttajaksi.
Työnjako muuttuu teknologian kehityksen myötä yhä sosiaalisemmaksi. Tuotantovälineiden yksityisomistus puolestaan aiheuttaa yhä pahenevia yhteiskunnallisia ristiriitoja ja kehityksen esteitä. Yhteisesti tuotetut yhteiskunnalliset rikkaudet ohjataan työntekijöiden ja yhteiskunnan ulkopuolelle samaan tapaan kuin orjataloudessa. Suuryhtiöiden ulkoistamiset ovat muuttamassa kapitalismin kehittyneissä markkinatalousmaissa takaisin feodaaliseksi alustalaistaloudeksi. Raskaimmat työt teetetään orjatyönä kehitysmaissa.
Olen ollut pari kertaa talouspoliittisessa paneelissa kuuntelemassa Li Anderssonia. Vuodesta 1977 puolueeseen kuuluneen vanhan kävyn mieltä on ilahduttanut Anderssonin perehtyneisyys muun muassa yhteiskunnallisen mustansurman uusliberalismin kiemuroihin.
Mielestäni Li Andersson on sopiva vasemmistoliiton puheenjohtajaksi, jossa aatteellisen valveutuneisuuden lisäksi on tärkeää olla kärryillä talouspolitiikan taustalla vaikuttavista ideologisista päämääristä. Valtiovarainministeriömme synkät uusliberalistit ovat olleet viime viikkoina asiasta varoittavina esimerkkeinä.
Ja olisihan Li Andersson vasemmistoliiton puheenjohtajana Andersson II, se iloisempi Andersson. Kannattaa myös muistaa kaikessa uudistusinnossa, että SKDL:n lipussa ollut vihreä ei tarkoittanut nykyisenkaltaista punavihreyttä. Se symboloi teollisuustyöväestön sekä maa- ja metsätaloudessa työskentelevien liittoa.
uutiskirje 
