”Lähetän hiljaisen rukouksen, että en eläisi vanhaksi”, sanoo vuosia sitten 70 vuotta täyttänyt nainen. Hän on hyvässä kunnossa, aktiivinen, mutta pelkää uupuvansa veljensä hoitotaakan alle. Veli on monivammainen, täysin kotipalvelun ja vanhempien sisarustensa avun varassa.
Kotipalvelu käy kolme kertaa päivässä, mutta se ei pese vaippapyykkiä, siivoa tai nosta aggressiivisuuden puuskassa heiteltyjä vaatteita.
Toinen saman ikäluokan rouva perää vastausta kysymykseen, säästääkö hän ruuasta vai lääkkeistä. Rouvalle voisi vastata, että hae harkinnanvaraista toimeentulotukea lääkkeisiin. Tämä olisi loukkaus.
Moni vanhus kokee, että he ovat ilmaa eikä heistä välitetä.
Hän on tehnyt ikänsä raskasta työtä, hoitanut lapsensa aikuisiksi ja miehensä hautaan. Hänenkö pitäisi mennä sosiaaliluukulle?
Nämä pari tositarinaa eivät ole yksittäisten ikääntyvien ihmisten todellisuutta. Tuhannet vanhukset sinnittelevät kotona, koska kotona asuminen on paitsi ihanne myös keino säästää yhteiskunnan varoja. Ei ole väliä, vaikka vanhus hädin tuskin tietää olevansa kotona, ei osaa enää syödä itsenäisesti tai tunnista vuorokauden aikaa.
Vanhempia syytettäisiin heitteillejätöstä ja lapset otettaisiin huostaan, jos lapset jätettäisiin oman onnensa nojaan samalla tavalla. Muistisairaan kotona asuvan vanhuksen ymmärrys ja huolenpidon tarve saattaa olla lapsen tasoa. Moni jää silti yksin.
Yksinäisyys on tappavaa. Joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee itsemurhan. Masennus, mielenterveysongelmat ja yksinäisyys ajavat ääritekoon. Moni vanhus kokee, että he ovat ilmaa eikä heistä välitetä. Yhä useammalle viina on pakopaikka, vaikka tästä mieluummin vaietaan. Valtaosa itsemurhan tehneistä on miehiä.
Myös aktiiviset ikäihmiset kokevat vähättelyä, arvostuksen puutetta ja ikävää tunnetta, että he ovat yhteiskunnalle taakka. Puhe eläkepommista, ikääntyvän väestön terveydenhuollon kustannuksista ja yhteiskunnan kantokyvyn ylittävästä hoivatarpeesta on loukkaavaa.
Moni kokee sietämättömäksi, ettei vuosikymmenten työtä arvosteta. Juhlapuheet kulkevat aivan eri sfääreissä. Sinne ei vanhuksen arki yllä.
Vanhukset ovat taloudellisesti eriarvoisessa asemassa. Osa voi aivan hyvin. Pieni palkka johtaa niukkaan eläkkeeseen ja niukkaan elämään. Tämä unohtuu Sipilän hallitukselta, kun se korottaa hoito- ja hoivamaksuja 30 prosentilla ja leikkaa Kela-korvauksia. Moni kokee Sipilän hallituksen vanhusvihamieliseksi.
Suomessa vain harvat ja valitut ikääntyneet ovat kansakunnan kaapin päällä. Siellä on Jörn Donner, sotaveteraanit ja muutama muu. Juhlapuheiden sijaan vanhukset kaipaavat turvatun tulevaisuuden. Jotta ei tarvitsisi pelätä yksinäisyyttä, muiden armoille joutumista eikä köyhyyttä.
On toki terästyyppejä. Sellaisia, jotka porskuttavat ysikymppisinä täysillä ilman mitään apua, kuten isäni. Hänelle kelpaa vain sotaveteraaneille tarkoitettu apu. Sosiaalitoimen ruoka- ja siivousapua ja kuljetusseteleitä hän kieltäytyy ottamasta vastaan.
Yhteiskunta ei voi rakentua terästyyppien varaan. Vanhuusiän rajakin on hyvin venyvä. Ihmiset ovat vanhuksinakin yksilöitä suruineen, iloineen ja sosiaalisine suhteineen. Itsemääräämisoikeus ja ihmisarvo on taattava loppuun saakka.
uutiskirje 