”Kun neljä vuotta sitten sain oman asunnon, alkoivat asiat korjaantua. Sain kiinni elämästäni, paikan missä voin tavata lapsiani, mihin voin pyytää heitä käymään. Tytötkin, jotka asuvat kauempana, käyvät usein. Joulua vietin yhdessä lasten perheiden kanssa.”
60-vuotiaan Ailin, entisen asunnottoman haastattelu Juho Saaren kirjassa Huono-osaiset, 2015
Asunnottomuus on kummallisen sitkeä ilmiö. Luulisi, ettei asuntojen järjestäminen ihmisille ole ylivoimaista. Varsinkin kun kodittomuuden poistaminen on viime vuosien aikana asetettu tavoitteeksi useassa ohjelmassa meillä ja muualla.
Taustalla on kuitenkin varsin ilkeä ongelma, jonka ratkaisemisessa ei monesti edes asunnon järjestäminen riitä. Tarvitaan paljon muitakin toimia asumisen onnistumiseksi.
Suomalaisen asunnottomuuspolitiikan hyvät tulokset ovat 1980-luvun puolivälistä lähtien enemmän tai vähemmän rakentuneet kolmen tärkeimmän elementin varaan.
Ensinnäkin asunnottomalla, kuten muillakin ihmisillä on jakamattomat ihmis- ja perusoikeudet. Toiseksi tarvitaan kohtuuhintainen asunto yhdistettynä asukkaan tukemiseen. Ja kolmanneksi, riittävien taloudellisten ja henkisten resurssien turvaamiseksi on oltava laaja-alainen julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyö, rajat ylittävä osaaminen.
Asunnottomuus onkin 1980-luvun lopulta saatu käännettyä alenevaan suuntaan. Se on vähentynyt noin 30 vuodessa yhteen kolmasosaan, 20 000:sta noin 7 000:een.
Asunnottomuus on vähentynyt kaikissa ryhmissä, mutta hitaimmin pitkään asunnottomana olleiden joukossa. Tämä oli keskeinen taustasyy sille, että edellinen hallitus käynnisti 2000-luvun lopulla ohjelman erityisesti pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.
Niin kutsutun Paavo-ohjelman aikana asuntolatyyppinen asuttaminen lopetettiin kokonaan. Rakennukset on peruskorjattu ja muutettu moderneiksi tuetun asumisen yksiköiksi.
Merkittävä tulos on ollut asunto ensin -toimintamallin käyttöönotto. Se on vaikuttanut positiivisesti erityisesti paljon tukea tarvitsevien asumisen, hoivan ja tukipalvelujen järjestämisessä. Asunnontarvitsijalle osoitetaan huoneenvuokrasopimukseen perustuva pysyvä oma asunto. Oma nimi on ovessa.
Tämän päälle on realistisempaa rakentaa esimerkiksi kuntoutussuunnitelmaa, joka tähtää työ- ja toimintakyvyn palauttamiseen ja ylläpitämiseen ja esimerkiksi päihteiden käytön vähentämiseen.
Asunto ensin -mallilla on saavutettu laitos- ja sairaanhoidon kustannuksissa noin 15 000 euron vuosisäästö henkeä kohden. Kustannuksia on vertailtu samojen henkilöiden asunnottomuusjakson ja tuetun asumisen kustannuksiin.
Mallin avulla voidaan saavuttaa myönteisiä vaikutuksia ihmisten elämänlaatuun. Esimerkiksi oma asunto tuo yksityisyyttä ja vähentää alkoholin käyttöä säännöllisten terveyspalveluiden ja kuntoutuksen avulla.
Monista hyvistä tuloksista huolimatta ennaltaehkäisy on ollut suomalaisessa asunnottomuuspolitiikassa liian tehotonta. Nykyinen sektoroitunut asunto-, sosiaali-, terveys- ja työvoimapalveluiden järjestäminen ei tue riittävästi asunnottomuuden varhaista tunnistamista ja ennaltaehkäisemistä.
Se ei toimi, vaikka usein kyseessä on yksilö tai perhe, joka on näiden kaikkien sektoreiden yhteinen asiakas. Asiakkaan pallottelu aiheuttaa asunnottomuuden uusiutumista ja hidastaa siirtymistä itsenäiseen asumiseen.
Ympäristöministeriö valmistelee asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn keskittyvän toimenpideohjelman (2016–2019). Tavoitteeksi on asetettu tällä kaudella 3 500 asunnon osoittaminen asunnottomille.
Ennaltaehkäisevien investointien, kuten asuntojen, tukipalvelujen ja erillisprojektien rahoitustarve on vuodessa noin 20 miljoonaa euroa. Tämä saadaan takaisin noin kolmessa vuodessa säästyvinä laitos- ja sairauskuluina.
Viime syksyn aikana moninkertaistunut turvapaikanhakijoiden määrä tuo lähitulevaisuudessa vaativia haasteita asunnottomuuden torjunnalle.
Oleskeluluvan saaneiden on saatava asuntoja ja heidän kotouttamisesta on pidettävä huolta. Ilmiön luonteesta johtuen on mahdotonta arvioida, miten paljon tulee lisää kysyntää eri puolilla Suomea.
Kyse on kuitenkin tuhansista uusista hakijoista vuokra-asuntomarkkinoilla ja kotouttamispalvelujen piirissä. Kenelläkään ei ole yksinään vastausta ja riittäviä resursseja näin mittavaan haasteeseen.
Tämän vuoksi tarvitaan kaikkia asuntomarkkinoiden osapuolia, vuokra-asuntojen omistajia, rakennuttajia, rakentajia, yhteisöjä ja kansalaisia ennakkoluulottomaan toimintaan ja yhteistyöhön kiireellisimmässä asunnon tarpeessa olevien auttamiseksi avuntarvitsijan taustasta riippumatta.
Kirjoittaja on Ympäristöministeriön erityisasiantuntija.
uutiskirje 