Sunnuntaina (14.2.) ilmestyi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon laaja juttu ulkomaalaisvihan syistä.
Helsingin Sanomat julkaisi Hiilamon hyvän analyysin otsikolla Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä. Oikeistolaistuminen ja maahanmuuttajaviha lähtee Hiilamon mukaan maailman kapitalismin työttömiksi tekemistä ja muuten päähän potkimista ihmisistä, jotka virheellisesti näkevät muualta tulevat ihmiset kurjuutensa syyksi. Näiden rinnalla on suuri joukko ihmisiä, joille maailmankapitalismin nykyinen kehitysvaihe tuo mukanaan monenlaista hyvää. Tosin Hiilamo maltillisena vihreänä ei käytä termiä maailmankapitalismi vaan talousjärjestelmämme luonnollistavaa globalisaatio-sanaa.
Hiilamo ei analysoi sitä, miksi kapitalismin uhrit eivät käänny sitä vastaan ja ryhdy vasemmistolaisiksi vaan syyttävät toisia uhreja ja käytännössä edistävät kapitalismia vahvistavia voimia. Tällaisen analyysin tekeminen sen sijaan saattaa olla avain kaikenlaisen vasemmistolaisuuden tulevaisuuteen.
Helpoin osuus tässä pohdinnassa on huomata, että nykyisessä tilanteessa useimmat ihmiset eivät lue tai kuule muuta kuin vahvasti järjestelmämyönteisen tulkinnan ”globalisaatiosta”. Eli Helsingin Sanomat ja kumppanit ovat syynä.
Vaikeampaa sen sijaan on löytää niitä syitä, jotka ovat omassa pesässä. Vasemmistolaisen median kantavuus on tietenkin vähäinen, mutta miksi näin? Yksi syy on varmaankin se, että vasemmistolaista yhteiskunnallista liikehdintää on vähän. Vastavoimia edustava media ei voi nousta suurella rahalla vaan ainoastaan liikeaktivistien jalkatyöllä.
Mutta miksi sitten liikehdintää on vähän? Ilmeisesti siksi, että vasemmistolainen media on heikko. Olemmeko siis kehässä, josta ei ole ulospääsyä?
Ulospääsy saattaa kuitenkin löytyä havainnosta, että toiminnan heikkouteen on muitakin syitä kuin media. Yksi sellainen voi olla useimpien vasemmistolaisten toiminnan painopisteissä. Hyvin harva on orientoitunut ruohonjuuritason liikkeiden rakentamiseen.
Sen sijaan keskitytään vaaleihin ja edustuksellisissa elimissä toimimiseen. Tai sitten suuntaudutaan suuriin ja ilmeisen polttaviin kysymyksiin Euroopan tai koko maailman tasolla.
Maailman sosiaalifoorumien ja DiEM:in kaltaiset liikkeet ovat varmasti tärkeitä, mutta jolleivät ne ankkuroidu vahvasti paikallisiin liikkeisiin, ne ovat vaarassa uusintaa maailmankapitalismin tuhotyön synnyttämän paradoksin: kapitalismin sorrosta eniten kärsivät alkavat suhtautua vihamielisesti niihin, jotka kapitalismia yrittävät hillitä tai jopa kaataa.
Nuo kosmopoliittiset aktivistit näyttävät kuuluvan samaan etuoikeutettuun joukkoon kuin nykykapitalismin voittajat. Hehän matkustelevatkin ympäri maailmaa, kun häviäjällä on hädin tuskin varaa edes Helsingin matkaan.
David Graeberin mukaan USA:ssa on jo näin käynyt, mikä selittää republikaanien huomattavan kannatuksen huono-osaisten keskuudessa.
uutiskirje 
