Perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö on joutunut useamman kohun keskelle alle vuoden pituisen hallituskauden aikana. Kun Niinistö vaihtoi syyskuussa nykyisen viranhaltijan tilalle puolustusministeriön kansliapäälliköksi oman suosikkinsa Jukka Juustin, kokoomus vastusti valintaa. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) vaati esityksen jättämistä pöydälle.
Valinnasta heräsi julkinen keskustelu. Yleisradion A-studion haastattelussa Niinistö uhkasi useaan otteeseen kävellä ulos studiosta Juustista kysyttäessä.
Toinen kohu syntyi, kun Suomalaiset fasistit -kirjan kirjoittajat sanoivat Aamulehden haastattelussa Niinistön suhtautuvan kritiikittömästi Lapuan liikkeen terroriin.
Sisällissodan valkoista puolta lähellä olevana historiantutkijana ja kirjoittajana Niinistön poliittiset päämäärät ovat herättäneet epäilyksiä. Näitä on oma-aloitteisesti puolueen puheenjohtaja Timo Soini pyrkinyt hälventämään.
Niinistöä ympäröivät kohut ovat jättäneet vähälle huomiolle ministerin varsinaiset puolustuspoliittiset linjaukset ja niiden suhteen hallituksen puolustuspolitiikkaan. Miten Suomen turvallisuuspoliittisia kumppanuussuhteita lähentävään hallitukseen sopii Suomen sisällissodan valkoiseen puoleen erikoistunut harras isänmaallinen, joka muun muassa on ollut huolissaan EU:n kiristyvän asedirektiivin vaikutuksesta vapaaehtoiseen maanpuolustukseen?
Vanhakantainen puolustusministeri
Niinistö on korostanut ennen nykyistä hallituskautta blogikirjoituksissaan Suomen kansallista puolustuskykyä yhteistyötoiminnan kustannuksella. Vuonna 2011 hän ilmoitti muun muassa, että ”puolustusvoimien päätehtävä on oman maan puolustaminen.
Kun hallitustyöskentely alkoi, puolustusministeri Niinistö ilmoitti, että Suomen puolustuksen alasajo on päättynyt. Kiristävää talouspolitiikkaa tekevä hallitus lisäsi muista leikkauksista huolimatta puolustusmateriaalihankintoihin 50 miljoonaa euroa. Hallitus panostaa kotimaiseen maanpuolustukseen, mikä on ollut Niinistön pitkäaikainen tavoite.
Toisaalta hallitus on myös tilannut erillisen Suomen Nato-jäsenyyttä koskevan selvityksen.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku näkee Niinistössä perinteisen vahvan kotimaisen puolustuspolitiikan ajajan, joka nyt on uudessa ympäristössä.
– Hän edustaa vanhaa kansallisen puolustuksen linjaa. Onkin mielenkiintoista, että hallitusohjelmassa EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puoluepolitiikasta kuitenkin tehdään yksi EU-politiikan kärjistä. Siis samalla kun puolustusministeri ei ole suuntautunut EU-yhteistyöhön.
Iso-Markku katsoo, että Niinistö ei taustastaan huolimatta ole poikennut hallituksen puolustuspolitiikan yleislinjoista.
Yksi syy lienee, että hallituslinjaukset sovitaan etukäteen, ja toinen se, että puolueettomuuskeskustelun avaaminen ei ole tämän hallituksen uusi keksintö, vaan muutos on ollut käynnissä vuosikymmenien ajan. Niinistö ei voi kehitystä kääntää, jos edes sitä haluaa.
Kiusaantunut keskustelija
Politiikan ja median suhteeseen perehtynyt erikoistutkija Erkka Railo näkee, että Niinistö ei ole ollut aivan kotonaan mediaesiintymisissään. Taustalla saattaa olla perussuomalainen mediakriittisyys.
– Hän on välillä vaikuttanut kiusaantuneelta joutuessaan tulemaan esiin nyt heränneeseen eloisaan turvallisuuspoliittiseen keskusteluun liittyen. Perussuomalaisilla on myös tausta mediakriittisenä puolueena, joka katsoo, että suuri osa tiedotusvälineistä suhtautuu siihen vihamielisesti.
Railo kiinnittää Iso-Markun tavoin puolustusministerin taustan vahvan kansallisen puolustuksen nimeen vannovaan liittoutumattomuuslinjaan.
– Perussuomalaisen puolueen linjapapereissa näkyy suurvaltapolitiikan ulkopuolelle jättäytyvä turvallisuuspoliittinen linja. Se on samaa jatkumoa Suomen vanhan puolueettomuuslinjan kanssa ja sen juuret ovat vielä vanhemmassa Suomen muusta maailmasta erillään pitävässä ajattelutavassa.
Niinistö istuu perussuomalaisten joukkoon hyvin myös tutkimustyönsä kautta. Railo liittää hänet historiantutkimuksen konservatiiviseen tutkijakaartiin.
Railon mukaan Niinistön liittoutumiseen konservatiivisesti suhtautuva profiili puolustusministerinä on myös ollut eduksi. Ajankohtaisen kohun aikana se on taannut, että Niinistöä ei ole voitu syyttää Suomen ajamisesta Natoon.
– Alkuvuodesta syntyneestä Yhdysvaltojen ja Suomen yhteisiä sotaharjoituksia koskevasta keskustelusta hän on selvinnyt kuivin jaloin. Puolustusministeri on jäänyt keskustelussa hyvin vähälle huomiolle samalla kun se on ollut poikkeuksellisen kärkästä suomalaiseen yleiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun verrattuna.
Puolustuspolitiikka jätetään julkisuudessa varjoon
Tutkija Tuomas Iso-Markun mukaan Suomi pohtii nyt avoimesti turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa peruslinjauksia, vaikka julkinen keskustelu asian ympärillä on edelleen hyvin pidättynyttä.
– Kylmän sodan puolueettomuuslinjasta on tultu kapeampaan määrittelyyn, jossa Suomi on poliittisesti liittoutunut EU:n suhteen, mutta sotilaallisesti liittoon kuulumaton. Vähitellen on myös alettu kysellä, onko sotilaalliseen liittoon kuulumattomuuskaan järkevää.
Niinistön juhlallisesti ilmoittamaa puolustusmäärärahojen kasvattamista Iso-Markku ei liitäkään vain hänen henkilökohtaisiin näkemyksiinsä Suomen puolustuksesta, vaan Ukrainan sodasta seuranneeseen uudenlaiseen arvioon Venäjä-uhasta.
Keskustelu aiheesta on ollut yllättävän varovaista.
– Nato-kumppanuus ja kahdenvälinen kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa on kirjattu Suomen keskeisiin puolustuspoliittisiin dokumentteihin. Mitään yllättävää tässä ei pitäisi olla, joten on erikoista, miksi Suomen motiiveja osallistua yhteisharjoituksiin ei ole voitu käsitellä avoimesti, Iso-Markku ihmettelee.
Suomessa ei esimerkiksi Iso-Markun mukaan julkisessa keskustelussa ole tapana viitata Venäjään, vaan puhua yleisesti ”turvallisuusympäristön muutoksesta”. Sillä on perusteltu suurin osa Suomen puolustuspoliittisista viime aikojen linjauksista.
Hallituksen turvallisuuspoliittisessa yleislinjauksessa Venäjää kutsutaan Suomen ”merkittäväksi naapuriksi”, johon ylläpidetään kahdenvälisiä suhteita EU:n yhtenäisen politiikan ohella. Heti perään puhutaan ”kasvavista riskeistä” ja ”hybridivaikuttamisesta”, mikä mediassa on liitetty erityisesti Venäjään.
Niinistö on ollut aiemmin Venäjän suhteen suorasanaisempi. Ollessaan vielä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja hän perusteli vaatimustaan kansallisten puolustusmenojen kasvattamisesta uhkakuvalla suomalaisten heräämisestä ”kasakan nauruun”.
Puolustusministerille Venäjän uhka on selvästi todellinen. Sen uhan torjuminen näyttää tekevän Niinistölle mahdolliseksi toimimisen osana liittoutumista harkitsevaa hallitusta.
uutiskirje 