Mies ajoi Nizzassa torstai-iltana väkijoukkoon ja surmasi vähintään 84 ihmistä. Oliko kyseessä terrori-isku?
Nykyään tuntuu sekä eri maiden viranomaisten tiedotuksessa että mediassa terrorismin kriteerinä olevan lähinnä se, että tekijä on islaminuskoinen.
Terrorismi on kuitenkin käsitteenä liukas kuin saippua, eikä sille ole yksiselitteistä määritelmää.
Tekoa pidetään yleensä terrorismina ainakin silloin, jos sen takana on järjestäytynyt ryhmä. Mutta pitääkö tällä ryhmällä lisäksi olla yhteys johonkin laajempaan verkostoon?
Esimerkiksi Tsarnajevin veljesten iskusta Bostonin maratonilla huhtikuussa 2013 puhutaan yleensä terrori-iskuna. Tekijöitä oli kuitenkin vain kaksi, eikä heillä tiettävästi ollut mitään yhteyksiä mihinkään järjestäytyneeseen ryhmään. Toisaalta heidän motiivinaan ilmeisesti oli ääri-islamistinen ideologia.
Ei kansainvälisoikeudellista määritelmää
Useat maat – nykyään Suomikin – ovat omassa lainsäädännössään määritelleet tunnusmerkit terroristisille rikoksille. Mutta yhteistä kansainvälisoikeudellista määritelmää ei ole esimerkiksi YK:n piirissä yrityksistä huolimatta saatu aikaiseksi.
YK:n yleiskokous on vuodesta 1994 lähtien luonnehtinut terrorismia näin: ”Poliittisessa tarkoituksessa tehtyjä rikollisia tekoja, jotka on tarkoitettu herättämään pelkoa väestön, ihmisryhmien tai määrättyjen henkilöiden keskuudessa, ei voi missään olosuhteissa oikeuttaa, huolimatta mistä tahansa poliittisesta, filosofisesta, ideologisesta, rodullisesta, etnisestä, uskonnollisesta tai muusta perustelusta, jolla niitä halutaan oikeuttaa.”
Edellä oleva määrittely ei kuitenkaan ole oikeudellinen.
Yksi ongelma määritelmissä on se, että niiden ulkopuolelle yleensä jätetään valtioiden suorittamat teot, olivatpa ne miten julmia tai pelkoa herättäviä tahansa.
Pyrkimys vaikuttaa politiikkaan
Useimmissa terrorismimääritelmissä yhtenä kriteerinä pidetään sitä, että teko ei kohdistu pelkästään uhreihin, vaan sen tarkoituksena on vaikuttaa harjoitettavaan politiikkaan, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai väestön mielialoihin.
Tämän vuoksi terroriteoiksi luokitellaan usein sellaiset teot, jotka kohdistuvat satunnaisiin ihmisiin, jotka vain ovat väärään aikaan väärässä paikassa.
Tämäkään ei ole yksiselitteistä, koska terroritekoina voidaan pitää myös määrättyihin yksilöihin kuten poliitikkoihin tai virkamiehiin kohdistuvia salamurhia tai salamurhien sarjoja.
Ei-valtiollisuutta kuvataan joissakin määritelmissä sillä, että tekijöillä ei ole univormuja. Kuitenkin aivan viime vuosikymmenienkin historiasta löytyy lukuisia tapauksia, joissa terroritekoja ovat tehneet siviilipukuiset henkilöt valtiollisesta toimeksiannosta.
Esimerkiksi Ranskan agentit upottivat vuonna 1985 Greenpeacen aluksen Aucklandin satamaan, ja aluksella ollut valokuvaaja kuoli. Jonkun paaria-maan tekemänä tekoa olisi hyvinkin saatettu kutsua terroristiseksi. Ranskassa sen sijaan tekijät palkittiin kunniamerkeillä, kunhan kohtuullinen aika tapahtumasta oli kulunut.
Määritelmät ovat politiikkaa
Yksi ongelma terrorismin määrittelyssä on, että käsitteen rajat ovat aina liukuvia ja viime kädessä poliittisia. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija.
Terrorismin stigma ei myöskään jää välttämättä ikuiseksi, jos siitä on jonkun henkilön kohdalla poliittisesti tarkoituksenmukaista luopua.
Esimerkiksi Israelin johdossa oli vielä pitkään itsenäistymisen jälkeen useita henkilöitä, jotka olivat osallistuneet terroritekoihin sekä brittihallintoa että arabiväestöä vastaan.
Ja samalla lailla unohdettiin Jasser Arafatin menneisyys siinä vaiheessa, kun Lähi-idän pysyväiskriisiin alettiin etsiä neuvotteluratkaisua.
Ehkä kaikkein kuvaavin esimerkki on Nelson Mandela. Hänen johtamansa ANC hyväksyi 1960-luvulla terrorismiksi luonnehdittavat teot, joskin käytännössä ne jäivät melko vähäisiksi ja olivat yleensä aineellisiin kohteisiin suunnattuja sabotaaseja. Mandelasta tuli lopulta kaikkien kunnioittama vanhempi valtiomies.
Terrorismi, viharikos, joukkomurha
Koska valtioita ei yleensä määritelmällisesti pidetä terroristeina, on tilalle otettu käsite terrorismia tukeva valtio. Mutta myös niistä laaditut listat ovat poliittisia.
Esimerkiksi Yhdysvaltain listalla Kuuba oli aivan viime vuosiin saakka terrorismia tukeva valtio, mutta vaikkapa Saudi-Arabia ei ole koskaan ollut.
Määritelmällisesti hankalin on nykypäivänä yleinen joukkomurhien tyyppi, jossa tekijä on yksittäinen ihminen, jolla ei ole suoria järjestöyhteyksiä, mutta joka on inspiroitunut jostain ideologiasta.
Juuri näissä tapauksissa julkisuuden kriteerinä näyttää usein olevan se, onko tekijä ääri-islamismin innoittama. Jos on, puhutaan terrorismista. Jos ei ole, puhutaan herkästi vain joukkomurhasta.
Lisäksi varsinkin Yhdysvalloissa ideologisesti latautuneista teoista puhutaan viharikoksina, jos niiden taustalla ei ole ääri-islamismi.
Jos tekijä ei ole islaminuskoinen, aletaan helposti etsiä taustalta mielenterveydellisiä syitä, joita taas ei suuremmin pohdita, jos tekijä on muslimi.
Yksittäiset ja verkostoituneet tekijät
Britanniassa kesäkuussa kansanedustaja Jo Coxin murhasi yksittäinen tekijä, jolla kuitenkin oli yhteyksiä äärioikeistoon.
Tapauksesta puhuttiin julkisuudessa yleensä murhana, mutta juridisesti sitä käsitellään Britanniassa terrorismilainsäädännön mukaisesti.
Viime talvena Pariisissa ja Brysselissä tehdyt iskut täyttivät järjestäytyneine ja verkostoituneine tekijöineen varmaan kaikki mahdolliset terrorismin kriteerit. Monessa muussa tapauksessa rajojen vetäminen on vaikeampaa.
uutiskirje 
