Suomessa tuntuu olevan tarvetta kirjata kaikki ei-suotava toiminta kieltoina lakiin. Se on ymmärrettävää. Maassamme tapahtui perusteellinen muutos, kun suuret ikäluokat siirtyivät maaseutuyhteisöistä kaupunkeihin teollisuus- ja palvelutöihin ja heidän piti oppia kokonaan uusi toimintakulttuuri. Se ei sujunut ongelmitta.
Ihmisten käyttäytymistä ohjataan lainsäädännöllä haluttuun suuntaan. Tupakkalaki on siitä onnistunut esimerkki: Sen myötä monet ovat lopettaneet terveyttään tuhoavan sauhuttelun, ja lähes kaikki ovat sitä mieltä, ettei toisille saa aiheuttaa haittaa altistamalla heitä tupakansavulle.
Euroopassa keskustellaan vihapuheen liittämisestä rikoslakiin. Suomessakin pitää tehdä jotakin asialle. Äskettäin tapahtunut henkilöön kohdistunut viharikos sai päättäjät kiihdyksiin ja vaatimaan tiukkoja otteita. Vakavissa tapauksissa tietenkin pitää antaa ankarat rangaistukset, ja sehän onkin jo nyt Suomessa mahdollista.
Viharikokset eivät kuitenkaan synny tyhjästä. Hyvä esimerkki on Hitlerin harjoittama ihmisoikeuksien rikkomusten sarja, jota valmisteltiin pitkään suusanallisesti ja kirjallisesti ennen kuin varsinaisiin fyysisiin vihatekoihin ryhdyttiin.
Jos tavoitellaan tasa-arvoista yhteiskuntaa, on puututtava myös tämänkaltaiseen ”valmisteluun”. Ei kuitenkaan sensuurin keinoin vaan valistus- ja kasvatustyöllä. Päiväkodit ja koulut saavat siis lisätöitä. Jos opettajien taitojen parantaminenkaan ei riitä muuttamaan väärään suuntaan lähtenyttä kotikasvatusta, saattaa ryhmän aiheuttama paine saada lapsen muuttamaan käytöstään. Vihatekoja vierastava käytös omaksutaan yhtä lailla kuin vihatekoihin turvautuva tai niitä jopa ihannoiva toimintatapa.
Lyöminen, loukkaavat ja mitätöivät puheet, etninen, uskonnollinen, terveyteen tai poliittiseen taustaan liittyvä leimaaminen sekä tavaroiden tuhoaminen ja piilottaminen ovat vanhoja edelleen käytössä olevia kiusaamismuotoja. Nykytekniikka on tuonut mukaan uusia keinoja loukata ihmistä. Pahantahtoisesti otetuista valokuvista ja salaäänityksistä muokataan todellisuutta vääristeleviä ”teoksia”, jotka julkaistaan internetissä. On sitten kyseessä uusi tai vanha tapa kiusata, niin se aiheuttaa kohteelleen vaikeasti korjattavia traumoja.
Mielestäni on aloitettava laaja keskustelu vihateoista. Emme voi täysin luottaa eduskuntaan. Siellä moni edustaja on valmis ääniä kalastellessaan vetoamaan ihmisten alhaisimpiin tunteisiin. Tiedotusvälineissäkin, ikävä kyllä, törmää usein tosiasioiden salailuun ja vihamielistä puhetta tukevaan uutisointiin.
Markku J. Kekäläinen
Espoo
uutiskirje 
