Eutanasia on taas kerran pulpahtanut julkiseen keskusteluun eri tiedotusvälineissä. Edelliselläkin kerralla aloitteellinen oli Esko Seppänen, kuten nytkin, mutta nyt vähän rajuimmin keinoin: kansalaisaloitteen siivittämänä.
Mielestäni eutanasiaan suhtautuvat myönteisesti useammin kuolemansairaan omaiset kuin itse sairas ihminen. Itsekin olen jo elämäni illassa, mutta en aio yhtyä kansalaisaloitteeseen. Haluan seurata maailman menoa viimeiseen hengenvetooni asti, jos vain aistini sinne asti toimivat.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että loppujen lopuksi on kysymys rahasta ja sen riittävyydestä: kuolevan potilaan inhimillinen kohtelu ja hoiva tulevat yhteiskunnalle liian kalliiksi. Halvin tapa päästä eroon kuolemansairaasta, on lopettaa hänen elämänsä kuin koiran, joka on tullut vanhaksi ja raihnaiseksi.
Eutanasian ideahan on vapauttaa ihminen kivuista ja kärsimyksestä, joiden oletetaan väijyvän ihmistä kuoleman portilla. Maailmassa on kuitenkin miljoonia ihmisiä, jotka kärsivät kauheita kipuja ja särkyjä esimerkiksi sodan, onnettomuuden tai luonnonkatastrofien uhreina. Heille ei useinkaan voida antaa hoivaa eikä lievennystä, puhumattakaan saattohoidosta.
Tuossa valossa sairaan ihmisen kärsimykset Suomessa ovat minimaaliset. Ne kyllä kestetään. Täällä ei ehkä ketään jätetä ihan yksin kuoleman kynnyksellä, vaikka hoivatasossa on paljon eriarvoisuutta. Esko Seppänen oli tyytyväinen ja huojentunut, kun hänen poikansa pääsi hyvään saattohoitoon. Sellainen tämän päivän Suomessa on mahdollista vain varakkaille.
Kuolema on elämän laki. Tänne synnytään ja kuollaan kukin ajallaan ja tavallaan. Toinen kuolee äkillisesti toinen taas kauemmin kärsien. Tähän ikään ehtineenä on nähnyt monta tapaa kuolla.
En ole uskova, mutta kadehdin heidän tapaansa kohdata kuolema. Mummolleni kuolema ei ollut ongelma. Hän eli 86-vuotiaaksi, mutta epäili monesti, että Jumala on unohtanut hänet tänne maan päälle. Omasta mielestään hän oli sukupolvensa viimeinen mohikaani.
Vanha tätini oli myös uskova. Hän eli lähes 100-vuotiaaksi, kunnes kuoli syöpään. Lopussa sairaudesta johtuvat kivut olivat ankarat, mutta hän kehui Jumalaansa, ettei se anna enempi kärsimystä kuin ihminen pystyy kantamaan. Hänen mielestään ennen vaivanneet nivelkivut olivat poistuneet, kun syövän aiheuttamat kivut ilmaantuivat.
Myös Antti Eskola luottaa Jumalaansa uusimmassa kirjassaan Vanhuus kirjoittamalla: ”Kun se [Jumala] on huolehtinut hänestä tähänkin asti, niin varmasti se pitää huolen hänestä kuolemassakin”.
Antero Aitto-oja
Oulu
uutiskirje 
