Matti ijäksen ohjaama ja yhdessä Heikki Reivilän kanssa käsikirjoittama mainio draamakomedia Haaveiden kehä (2002) kuuluu 2000-luvun alun kotimaisen elokuvan huippuihin.
Tarinassa on kirpeänhauskasti poreilevaa elämänmakuista särmää, mukana on toinen toistaan muistettavampia tyyppejä, ja mikä parasta, kerronta on suorastaan lennokasta.
Sulevi Peltola vakuuttaa rosoisella karismallaan keski-ikäisenä leskimiehenä ja isänä, jolle kaikki kaikessa on valmennustyö TUL:n nyrkkeilyseura Kipinässä.
Kaiken takana ovat naiset ja rakkaus, ja erityisesti takavuosien heila.
Peltola tekee verrattoman roolityön nyreänä miehenä, jonka mukana kulkeva henkilökohtainen painolasti on hiekkasäkin luokkaa. Kaiken takana ovat naiset ja rakkaus, ja erityisesti takavuosien heila.
Rea Maurasessa on tyyliä reippaampienkin repliikkien laukojana: ”Miehen naamahan on kuin koiran oksennus”.
Pojista Jamppa (Petteri Summanen) on ehtinyt kokeilla siipiään ammattilaisena, isä keskittyy vasta vähän toisella kymmenellä olevaan Kustiin (Mikko Alanko). Tälle maistuvat pizzat ja pullat, joten käsky käy toistuvasti saunaan hikoilemaan, ja tietysti karvahattu päässä.
Eero Ojanen on säveltänyt miellyttävän matalaprofiilisen musiikin elokuvaan, jossa mies ja nainen ottavat entistä kypsempinä varovaisia, mutta vakaita askeleita toisiaan kohti. ”Värin” tunnustaminen ilmenee myös juomavalinnoissa: viimeisessä erässä nautitaan samppanjan sijasta Cuba Libreä.
Haaveiden kehä. Teema torstaina 26.1. klo 21.55. Areena.