Ei ole aina kovin yksinkertaista eikä helppoa kuunnella ihmisen surua ja murhetta. Ei ole aina sanoja millä lohduttaa. Ei aina ratkaisua eikä ohjetta kuinka auttaa, vaikka kuinka niitä etsisi. Elämän päättyminen on aina ainutlaatuista ja yksilöllistä.
Voi kun me kaikki pääsisimmekin täältä sinne jonnekin nopeasti ja kivutta. Näin ei kuitenkaan ole. Voi sitä ahdistuksen, kivun ja surun määrää, mitä niin monet joutuvat kokemaan. On paljon kysymyksiä, mutta välttämättä ei vastauksia. Hiljaakin saa olla. Näillä sanoilla kuvailen sairaanhoitajan työtäni, mitä tein lähes 30 vuotta.
Suru ja kipu kuuluvat elämään aivan samanlaisena asiana kuin ilo ja tyytyväisyys, mutta rajansa kärsimykselläkin on, ja meidän tulee yhteiskuntana turvata asianmukainen, laadukas saattohoito. Monipuolinen oireenmukainen hoito.
Meidän tulee turvata asianmukainen, laadukas saattohoito.
On todella väärin, että niin monet yhä edelleen kokevat jäävänsä huonolle hoidolle, vajaalle avulle. Valitettavasti vielä tänäänkin saattohoidon laatu ja sisältö on riippuvainen sairaan ihmisen asuinkunnasta. Millaisia hoitoyksikköjä kunnasta löytyy ja kuinka kotisairaanhoito on järjestetty. Ne sairaat, jotka pääsevät kotisairaalan hoitoon, ovat etuoikeutetussa asemassa, sillä silloin tietyin edellytyksin voi kotisaattohoitokin olla mahdollista. Näin ei monessakaan kunnassa ole.
Monet kuolemaa odottavat sairaat haluavat kuolla kotonaan. Oulun kaupunginsairaalan ympärivuorokautisen hoitoringin avulla se Oulussa onkin mahdollista noin periaatteessa. Mutta se mahdollisuus pitäisi olla ihan kaikilla. Saan valitettavan usein yhteydenottoja ympäri maata tapauksista, joissa kotihoito on osoittautunut mahdottomaksi erinäisistä syistä. Ei ole henkilökuntaa, matka sairaalasta kotiin on liian pitkä, autoa ei ole hoitajien käytössä, saattohoitoa halutaan keskittää laitokseen ja niin edelleen.
Kuoleman lähestyessä tulee kuolevaa kuunnella herkällä korvalla. Todella pysähtyä. Mikä häntä mietityttää, mitä hän toivoo.
Yhteiskunnan tulee kuunnella. Valtakunnan päättäjien, kunnanvaltuutettujen, sairaanhoitopiirien rahakirstujen vartijat avatkoon arkkunsa sille, että hoitohenkilökuntaa on riittävästi ja heillä myös koulutus kohdata kuolevaa. Kaikista siihen työhön ei ole. On oltava tarpeeksi tekeviä käsiä ja kuulevia korvia. On oltava lohduttajaa ja vierellä kulkijaa, sillä on ihmisiä, jotka ovat aivan yksin ilman omaisia. Minä toivon, että päättäjät kuuntelisivat. Toivon, että saattohoitoa parannetaan. Toivon, että eduskunta kuulee pyynnön eutanasialainsäädännöstä. 63 000 allekirjoitti kansalaisaloitteen. Me tarvitsemme sen lain.
Kari Viholainen
Oulu
uutiskirje 
