Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila oli ay-väen rauhanpäivillä Lahdessa (14.–15.1.) huolissaan lapsista ja nuorista. Sosiaalinen nousu on pysähtynyt, ja huono-osaisuus, sekä taloudellinen että sosiaalinen, periytyy yhä vahvemmin. Tämä näkyy lapsen omanarvontunnon alenemisena ja lahjakkuuden menettämisenä, kun lapsi ei saa kotona kannustusta ja tukea.
Lapsen tulevaisuuden määrittää yhä enemmän se, mihin perheeseen ja kuntaan hän sattuu syntymään. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen on Kurttilan mielestä pöyristyttävää ja osoittaa hyvinvoivalta keskiluokalta yhteiskunnallisen tajun puutetta.
Kuntapäättäjämme koostuvat suurelta osin hyvinvoivasta keskiluokasta, ja se valitettavasti näkyy monen kunnan harkitsemattomasti rajoittaessa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Työttömän lapsella on oikeus vain puolipäivähoitoon, ja sosiaalisin syihin vedoten on työttömän vanhemman anottava kunnalta kokopäivähoitopaikkaa. Tämä on sekä lapsen että vanhemman kannalta epäoikeudenmukaista, halutaan ikään kuin jakaa kansaa kahteen kastiin työmarkkina-aseman perusteella.
Työttömyys ei valitettavasti ole häviämässä, ja työttömän lapsi joutuu kärsimään tuplarangaistuksen kurjasta työllisyystilanteesta. Ensinnäkin lapsen on sopeuduttava matalaan elintasoon ja suoranaiseen köyhyyteen työttömyyden pitkittyessä. Usein tästä seuraa vanhemman hyvinvoinnin heikentymistä, mikä väistämättä heijastuu lapseen.
Toiseksi lapsi ei ehkä pääse ollenkaan päivähoitoon, koska kokopäivähoitopaikan anominen tuntuu nöyryyttävältä ja rajattu päivähoito-oikeuskin leimaa työttömän ja hänen lapsensa. Näin lapsi, joka eniten tarvitsee päivähoitopaikkaa, välittäviä aikuisia ja vertaisseuraa, on tuomittu kotiin neljän seinän sisälle. Lapsi ei opi sosiaalisia taitoja, ja sosiaalinen syrjäytyminen alkaa jo ennen koulutien alkua.
Peruskoulu ja subjektiivinen päivähoito-oikeus ovat olleet loistavia tapoja tasata lasten lähtöolosuhteista johtuvaa eriarvoisuutta. On turha ihmetellä nuorten syrjäytymistä, jos samanaikaisesti leikataan lyhytnäköisesti päivähoidosta ja koulutuksesta. Eriarvoisuuden kasvu rapauttaa yhteiskunnallista luottamusta, mistä seuraa ikäviä lieveilmiöitä, kuten suvaitsemattomuuden ja päihteiden käytön lisääntymistä.
Ei kukaan syrjäydy tai käyttäydy epäsosiaalisesti tahallaan, vaan taustalta löytyy toivottomuutta ja osattomuuden kokemuksia. Tarvitsemme solidaarisuutta ja inhimillisyyttä päätöksentekoon, jotta sekä kuntien että valtion toimesta kohennettaisiin heikompiosaisten asemaa. Siihen meillä on taatusti varaa, jos haluamme pysyä sivistyneenä yhteiskuntana.
Jaana Haverinen
Joensuu
uutiskirje 
