Tohmajärven poika Algot Untola (alun perin Algoth Tietäväinen, kirjailijanimiä Maiju Lassila ja Irmari Rantama ) ehti olla monessa mukana ennen kuin päätyi teloitettujen punaisten joukkohautaan.
Untolan (1868–1918) vaiheita jäljittävä Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Tulipää (1980) on katkelmallisuudessaan ja kokonaisvaltaisessa visuaalisessa täyteläisyydessään johdonmukainen elokuva.
Kuvallisessa loistokkuudessa on myös kääntöpuolensa: leffa sortuu osittain omaan yltiöesteettisyyteensä. Tosin vivahteikkuudessa on myös vahvuutensa, mikä jäsentyy tarkemmin elokuvan edetessä – Pietarin häähumusta kuljetaan pitkä tie Suomenlinnan kelmeisiin kuoleman maisemiin.
Elämäkertafilminä Tulipää on melkeinpä hento tuttavuus, se ei tavoita kohteensa väri- ja tapahtumakylläisiin vaiheisiin liittyvää väkevyyttä ja historiallista moniulotteisuutta (kirjallisuus, politiikka) kuin pintaa raapaisten.
Kirjalliset sitaatit ja tajunnanvirtana toistuvat Untolan aprikoinnit ihmispolon osasta jäävät auttamattoman ulkokohtaisiksi. Kaukana ei ole vaikutelma huuhaasosialistista.
Untolan hahmon psykologinen syväluotaus latistuu paljolti ihmettelyn tasolle, kun Asko Sarkolakin taiteilee roolissa hillityn henkevyyden ja kuivakkaan patsastelun välimaastossa.
Vauhdilla Sarkolan ohi elokuvan näyttelijädynamoksi ajaa avovaimo Olga Esempiota esittävä Rea Mauranen. Hänessä on eksoottista rehevyyttä, sopivasti arvaamattomuutta ja sielukkuutta.
Tulipää. Teema torstaina 23.2. klo 22.00. Areena 30 päivää.
uutiskirje 
