Pienet maat tahtovat olla historiassa suurvaltojen shakkinappuloita, ja tietysti ihmiskohtalotkin ovat sitä. Lasse Lehtinen on julkaissut Väinö Tannerista elämäkerran. Tietenkään Tanner ei ollut ”syyllinen” mihinkään sotaan. Mutta hänen rooliaan voi tarkastella yleiseurooppalaisesta näkökulmasta.
Kuten tunnettua Väinö Tanner opiskeli ennen ensimmäistä maailmansotaa Saksassa, imi itseensä osuuskunta-aatteen ja erityisesti saksalaisen sosiaalidemokratian ja sen väkivallattoman bernsteinilaisen mallin. Siksi ei ole niin ihmeellistä, että Itämeren-divisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz kiinnostui Tannerista ja kutsui hänet puheilleen vuoden 1918 keväällä Helsingissä.
Keväällä 1918 von der Goltz oli hotelli Kämpissä kaupungin todellinen valtias. Kämpin edessä oli saksalainen vartio ja hänen puheilleen riitti tulijoita. Miksi hän otti Tannerin siipiensä suojiin ja takasi hänelle mahdollisuuden jatkaa puolueen toimintaa? Asiaan oli hyvä syy, von der Goltz ei ollut tyhmä mies.
Selitys on tämä: Kun valot sammuivat Euroopassa ja ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914, niin Saksan sosiaalidemokraattinen puolue asettui yksimielisesti tulemaan sotaponnisteluja. Asetuttiin valtiolainan taakse, jolla keisarikunnan sotakassa saatiin kokoon.
Vain pieni vähemmistö Rosa Luxemburgin johdolla oli vastaan. Luxemburg sitten murhattiin. Koko kansaa kohtasi kiihkomielinen nationalismin aalto, jopa koulupojat riensivät vapaaehtoisina riveihin. Odotettiin lyhyttä ja voitokasta sotaa.
On ihan väärin syyttää vain saksalaisia sotahulluudesta, ihan sama asia tapahtui Englannissa. Siellä jopa ay-liikkeen riveistä muodostettiin ”toveripataljoonia”, jotka riensivät sotaan. Nykyihmisen on ehkä vaikea ymmärtää nationalistisen kiihkon määrää. Venäjällä, Ranskassa toimittiin aivan samoin.
Surullinen lopputulos oli se, että miljoonat työläiset taistelivat ja kuolivat juoksuhaudoissa. Oli toistakymmentä miljoonaa ihmisuhria ja raunioitunut Eurooppa. Sodalla oli suuri vaikutus koko Euroopan ja maailman historiaan.
Kun sota sitten loppui, niin sen katkeruus ja uhrit antoivat kasvualustan kansallissosialismille ja fasismille. Venäjällä taas bolševikit saivat vallan ja syntyi stalinismi. Miten ihmeessä miljoonat ihmiset alistuivat tykinruuaksi ja vääränlaisen isänmaallisuuden uhreiksi ?
Ehkä on jotain perää siinä, mitä Kalevi Suomela on sanonut: ”Rauha ei ole massojen liikettä, vaan se on järjen liikettä.”
Katsoin taannoin A-talk-keskustelun. Erkki Tuomioja edusti mielestäni järjen ja maltin ääntä. Ilkka Kanervan ehdotus jostain suursotaharjoituksesta Suomessa on mielestäni ääliömäinen. Vasemmisto on aina ollut rauhan ja maltin kannalla.
Juha Kanninen
Tampere
uutiskirje 
