Uskaltakaa unelmoida, kehottaa Hanna Sarkkinen

Hanna Sarkkinen on puhunut reilusti yli tunnin suomalaisuudesta, kansallisvaltiosta, ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta. On aika viimeiselle kysymykselle. Oletko ylpeä Suomesta?

– Monella tavalla olen ylpeä. Olen saanut maksuttoman koulutuksen. Perhetaustani on sellainen, että en välttämättä olisi pystynyt kouluttautumaan, jos meillä olisi erilainen yhteiskunta. Olen saanut terveydenhuoltoa, kun olen ollut sairas. Yhteiskunnassa on rakennettu todella hienoja asioita, hän luettelee.

Monen hienon asian vastapainoksi ei Sarkkiselle tuota vaikeuksia listata asioita, jotka häntä Suomessa huolettavat ja hävettävät. Moni asia on menossa huonompaan suuntaan. Eriarvoisuus on kääntynyt kasvuun, minkä lisäksi Suomessa ollaan unohtamassa arvot, joiden varaan maata on pitkään rakennettu.

– Luokkayhteiskunta on palaamassa. En tiedä, onko se koskaan mennytkään pois, mutta ainakin se on vahvistumassa. Sitten häpeän sitä, miten me kohtelemme sotia ja vainoa pakenevia ihmisiä.

Jos hätää pakeneva saa turvapaikan Suomesta, joutuu hän kamppailemaan saadakseen hyväksynnän olla maassa. Joidenkin mielestä hänestä ei koskaan voi tulla suomalaista. Suomalaisuuden määrittely on Sarkkisen mielestä vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

– Tarvitseeko meidän ylipäätään määritellä? Määrittely pakenee koko ajan. Persut tekevät sen määrittelyn.

– Pitääkö meidän tarjota joku vaihtoehtoinen määrittely sille, vai voiko irrottautua määrittelyn pakosta? Todeta, että Suomen maantieteellisellä alueella rakennetaan yhteiskuntaa kaikille hyväksi, ja yhteisillä pelisäännöillä eletään ja edetään, hän sanoo.

Sarkkinen kyseenalaistaa myös ajatuksen, että 2010-luvulla yhtenäiskulttuuri olisi rikkoutunut. Suomalaisilla on aina ollut erilaisia arvoja. Aiemmin yhdistävä tekijä saattoi olla se, että kaikki katsoivat samoja televisio-ohjelmia, koska kanavia oli vain pari.

– Kyllähän ennenkin työväestö on elänyt hyvin erilaisessa ympäristössä ja ollut eri järjestöjen piirissä kuin porvaristo. Eihän silloinkaan ollut mitään kaunista, harmonista yhtenäisyyden kertomusta.

Sarkkinen pohtii myös, miksi ihmisten pitäisi ylipäätään erityisemmin kiinnittyä kansallisvaltioon. Erilaisia kiinnittymisen kategorioita on nykyään paljon.

– Miksi kansallisvaltio on kategorioista merkittävin? Eletään maailmassa, jossa ihmiset liikkuvat. Jos se on ainoa ihmisen määrittävä tekijä, niin kyllä se todella ulossulkevaa silloin on.

Kenen etu on kansallinen

Suomessa kuulee usein puhuttavan kansallisesta edusta milloin minkäkin hankkeen tiimoilta. Sarkkinen kehottaa aina kysymään, kenen edusta on kyse. Suomen kanta johonkin asiaan heijastaa yleensä jonkin valtaapitävän ryhmän kantaa.

– Joskus on toki olemassa jokin selvä kansallinen näkökulma, mutta usein kansallisen edun puheella hämärretään politiikkaa ja erilaisia näkemyksiä yhteiskunnasta. Tätä esiintyy Suomessa hirveän paljon.

– Pieni Suomi menee EU:hun vartioimaan Suomen etua. Se voi olla yhden teollisuudenalan etu, eikä siitä ole mitään poliittista yhteisymmärrystä.

Suomalaiset eivät ole aina samassa veneessä, hän sanoo.

– Sehän on paskapuhetta. Täällä on erilaisia ihmisiä, erilaisia intressejä, tavoitteita ja erilaisia yhteiskuntaluokkia, joiden edut voivat olla hyvinkin ristikkäisiä.

Ihmiskunnan olemassaolon kysymykset

Kun puhe kääntyy tulevaisuutta kohti, kuuluu vasemmistoliiton varapuheenjohtajan äänessä ahdistus. Hän sanoo heränneensä voimakkaasti ekologiseen kriisitietoisuuteen. Ilmastonmuutoksen lisäksi uhkana ovat muun muassa muovin valtaamat meret, kemikalisaatio, luonnon monimuotoisuuden häviäminen, hyönteisbiomassan katoaminen ja ekosysteemien romahduksen riski.

– Nämä eivät ole enää kysymyksiä, että onko kivaa tai oikein suojella luontoa. Ne ovat ihmiskunnan olemassaolon kysymyksiä.

Sarkkinen kuvaakin seuraavan sadan vuoden haastetta – niin Suomelle kuin koko maailmalle – sopeutumista luonnon asettamiin reunaehtoihin. Hän huomauttaa, että ainoa absoluutti on luonnontalous. Ihmisen luoma talous on keinotekoinen.

– Rahaa voidaan painaa lisää tai sitä voidaan ottaa pois. Talousjärjestelmä voidaan rakentaa monella tavalla.

Mutta yksinkertaista uuden järjestelmän rakentaminen ei ole. Nykyinen globaalikapitalismi perustuu ihmisten ja luonnonresurssien tehokkaampaan hyötykäyttöön. Samalla esimerkiksi yhteiskunnan hyvinvointijärjestelmät pyörivät kulutuksesta saatavilla tuloilla.

– Vaikka nähdään, että kulutustahti on kestämätön, niin toisaalta hyvät elementit on sidottu siihen, Sarkkinen pohtii.

Kerskakulutuksen vähentäminen ja talouden sopeuttaminen kestävämmälle pohjalle eivät tarkoita maakuoppaan muuttamista, Sarkkinen sanoo. Hän näkee vasemmiston perusarvojen sopivan hyvin siihen, mistä hyvä elämä oikeasti lähtee.

– Tasa-arvoiset edellytykset koulutukseen, terveydenhuoltoon, mielekkääseen elämään ja resurssien mahdollisimman tasaiseen jakoon.

Ihmisille ristiriitainen viesti järjestelmältä

Sarkkinen kavahtaa ajatusta, että kysymys ympäristökriisistä ja ilmastonmuutoksen torjunta olisi yksittäisten ihmisten harteilla. On selvää, että eettiseen kuluttajuuteen pitää pyrkiä, mutta isoja ongelmia sillä ei ratkaista. Nykyjärjestelmä on muodostanut ihmisille melkoisen ristiriidan.

– Koko yhteiskunta hokee, että kuluta, kuluta, kuluta. Ja toisaalta tulee viesti, että äläpäs kulutakaan, se on huonoksi maapallolle, Sarkkinen tiivistää ristiriidan.

Ympäristö ei ole ainoa ongelma, joka kulutukseen liittyy. Sarkkinen haluaa, että ihminen olisi muutakin kuin kuluttaja.

– Nythän kansalaisuus on hyvin pitkälle liitetty kuluttajuuteen, ja se on osa tätä ongelmaa. Mutta se on myös osa ihmisen pahoinvointiongelmaa. Kansalaisuuden ja ihmisyyden typistäminen kuluttajuuteen on väistämättä epätasa-arvoista ja ulossulkevaa sille osalle ihmisistä, jolla ei ole kulutusmahdollisuuksia

Ratkaisu lepääkin poliittisella tasolla: velvoittavat sopimukset, säännöt, kiellot ja veroratkaisut, Sarkkinen luettelee toimia.

– Ympäristökriisi ei ole poliittisesti neutraali kysymys. Sen ratkaisuun voi olla erilaisia vaihtoehtoja riippuen siitä, minkälaisista arvoista ja ideologioista tulee.

Pitää uskaltaa unelmoida

Kaikesta synkkyydestä huolimatta on paljon aihetta myös positiivisuuteen. Viimeiset sata vuotta ovat olleet monella tapaa menestystarina. Köyhyys on vähentynyt, samoin nälänhätä, ja ihmisten koulutustaso on noussut eri puolilla maailmaa. Usein tiedotusvälineissä nousevat uutisiksi kuitenkin vain synkät asiat.

– On valtavan paljon hyviä kehityskulkuja, ne vain unohtuvat usein. Positiivinen, hidas kehityskulku ei usein ole uutinen, Sarkkinen sanoo.

Ja vaikka Sarkkinen, monen muun tavoin, on ahdistunut uhkaavasta ekologisesta katastrofista, on siinäkin vielä paljon tehtävissä. Ympäristönkään suhteen ei vielä tarvitse olla fatalisti.

– Voidaan olla siinä mielessä positiivisia, että teknologiat ovat olemassa. Pystyisimme hoitamaan tämän homman, jos haluaisimme ja saisimme tehtyä päätökset. Sillä tavalla tilanne on hyvä, mutta onko halua ja keskinäistä luottamusta, Sarkkinen pohtii.

Ylipäänsä Sarkkinen kaipaa vasemmistolta myös uskallusta unelmointiin. Nykyisessä kyynisessä ilmapiirissä unelmointi paremmasta tulevaisuudesta saa helposti täystyrmäyksen.

– Vaikka ei olisikaan aina ihan selvää, miten sinne mennään, niin uskallettaisiin unelmoida.

Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä unelmoinnista Forssan ohjelman vuodelta 1903, missä vaadittiin muun muassa kahdeksan tunnin työpäivää, yleistä oppivelvollisuutta ja vähintään 36-tuntista yhtäjaksoista lepoaikaa työntekijöille.

– Varmasti monet tavoitteista tuntuivat silloin todella kaukaisilta siinä todellisuudessa. Melkein kaikki ovat tulleet vuosikymmenten saatossa toteen, vaikka silloin ei välttämättä ollut selvää kuvaa, miten se tapahtuu. Varmaan moni piti niitä silloin mahdottomina ja varmaan sanottiin, että tämä tuhoaa Suomen talouden.

Marraskuussa Bonnin ilmastokokouksessa Sarkkinen puolestaan mietti, että ilmastonmuutoksen torjunta ja ympäristöongelmat olisi myös mahdollista rahoittaa.

– Jos me panisimme kaikki ihmiskunnan asevarusteluun käyttämät rahat ilmastonmuutoksen ja ympäristöongelmien torjuntaan, pystyisimme ratkaisemaan ongelmat aika nopeasti. Tai jos käytettäisiin edes osa niistä.

Se on selvää, että eduskunnan puhujapöntössä esitettynä tällaiset ajatukset tyrmättäisiin nopeasti mahdottomana haihatteluna.

– Emmehän me voi ratkaista näitä isoja ongelmia emmekä muuttaa yhteiskuntaa, jos ei ole lupaa eikä uskallusta unelmoida siitä, millaisen maailman me haluamme, Sarkkinen tiivistää.