Vanha vuosi 2017 painui mailleen jo useampi viikko sitten perinteisin menoin. Pientä pauketta ja samppakaljaa. Siinä kaikki.
Yksi mielenkiintoisimmista menneen vuoden tapahtumista oli eduskunnassa käyty häsläys uudesta alkoholilaista. Ei olisi voinut uskoa, että 0,8 prosenttia on luku, joka saattaa aikuiset ihmiset hepulin partaalle.
Suomalaisen alkoholipolitiikan – Turmiolan Tommilla onanoinut raittiusliike mukaan lukien – merkittävin saavutus on humalahakuisen juomisen istuttaminen syvälle kansan sieluun. Syynä ”saavutukseen” on saatavuuden tiukka vartiointi. Vastuu viinan käytön valvonnasta on sälytetty viranomaisille ja portsareille, ei käyttäjille itselleen.
Tästä on seurannut se, että kun kansalainen on jostakin onnistunut saaman pullon ”rikollista” ainetta, on se pitänyt tyhjentää pikaisesti, jotta poliisi ei ehdi sitä takavarikoida. Samoin ravintoloissa on pitänyt juoda nopeasti mahdollisimman monta paukkua, ennen kuin portsari kantoi äijän pihalle.
Esimerkin vuoksi voisi mainita, että lapsuudenkodistani oli matkaa lähimpään Alkoon noin 70 kilometriä. Kun kylän isännät joskus varasivat porukalla pirssin Alkon-reissua varten, heiltä meni siinä kallisarvoinen työpäivä ja paljon rahaa. Totta kai he moisella reissulla ostivat jokainen täyden neljän pullon lastin ja kaljat päälle. Siitä seurasi luonnollisesti pienet pirskeet.
Jos he olisivat voineet ostaa lauantaijallunsa paikallisesta osuuskaupasta, he olisivat ostaneet vain yhden pullon, juoneet sen saunapäivän kunniaksi ja seuraavana aamuna ryypänneet lasillisen vettä ja painuneet arkisiin askareisiinsa. Vallinneen systeemin innoittamana joiltakin meni useampi päivä, jotta lasti saatiin tyhjennettyä viimeistä olutpulloa myöten.
Normien purkutalkoiden seuraava vaihe voisikin olla mietojen, alle 20-prosenttisten viinien latominen ruokakauppojen hyllyille.
Mauno Pasanen
Vantaa