Sveitsissä järjestetään tämän viikon sunnuntaina kansanäänestys Vollgeld-aloitteesta. Vollgeld on saksaa ja tarkoittaa täyttä rahaa. Sunnuntaina äänestetäänkin siitä, pitäisikö yksityisillä pankeilla olla niin sanottu täyden varannon vaatimus. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että ne menettäisivät rahanluontioikeutensa. Anteeksi mitä, saattaa moni lukija ihmetellä. Eikö rahan luo valtio, ja pankit vain säilyttävät ja lainaavat sitä eteenpäin?
Itse asiassa näin ei ole. Todellisuudessa yli 90 prosenttia taloudessa kiertävästä rahasta on yksityisten pankkien luomaa. Loput vajaa 10 prosenttia muodostuu keskuspankin luomasta keskuspankkirahasta ja käteisestä. Yksityiset pankit luovat rahaa aina myöntäessään pankkilainoja. Näin ollen ne eivät todellisuudessa lainaa rahaa vaan luovat uutta. Vastaavasti rahaa tuhoutuu lainoja lyhennettäessä.
Nykyisessä rahajärjestelmässä pankkien rahanluontikykyä rajoittaa periaatteessa pankeille asetettu varantovaatimus. Tämä tarkoittaa sitä, että pankeilla on oltava hallussaan keskuspankkirahaa esimerkiksi 10 prosenttia siitä rahamäärästä, joka pankin asiakkaiden tileille on talletettu. Pankin myöntäessä lainan se kirjaa lainanottajan tilille talletuksena lainasumman verran saldoa.
Taloudessa kiertävän rahan määrällä on ratkaiseva merkitys talouden yleiselle toiminnalle.
Varantovaatimus rajoittaa periaatteessa pankkien kykyä myöntää lainoja eli luoda rahaa. Käytännössä yksityiset pankit kuitenkin saavat keskuspankista jälkikäteen täydennystä varantoonsa aina pyydettäessä, joten varantovaatimuksen rajoittava vaikutus on hyvin heikko.
Mikäli Vollgeld-aloite voittaa kansanäänestyksen, Sveitsin perustuslakia muutetaan siten, että yksityisille pankeille tulee 100 prosentin varantovaatimus, eikä varantoa voi täydentää keskuspankista jälkikäteen. Näin ollen pankit menettäisivät kykynsä luoda rahaa. Niiden tehtäväksi jäisi toimia siten kuin niiden yleisesti luullaan toimivan tälläkin hetkellä: lainata niiden hallussa jo olevaa rahaa.
Nykyjärjestelmä kannustaa yksityisiä pankkeja luomaan mahdollisimman paljon rahaa noususuhdanteen aikana, sillä hyvien lainojen myöntäminen tuottaa niille liikevoittoa. Vastaavasti laskusuhdanteessa lainoihin sisältyy suurempia riskejä, ja pankit ovat varovaisempia luomaan uutta rahaa.
Liiallinen lainojen myöntäminen (rahan luominen) puhaltaa talouteen kuplia, joiden puhkeaminen voi lähettää talouden syöksykierteeseen. Laskusuhdanteessa taas on oleellista turvata riittävä rahan saatavuus, jotta talouden ongelmat eivät syventyisi entisestään.
Vollgeld-aloitteen kannattajien mukaan heidän ajamansa rahareformi vakauttaisi taloutta, sillä se antaisi keskuspankille todelliset työkalut säädellä taloudessa kiertävän rahan määrää.
Nykyjärjestelmässä keskuspankkien työkalut rahapolitiikan toteuttamiseen (rahan määrän sääntelyyn) ovat varsin heikot. Esimerkiksi ohjauskoron asettaminen on usein tehoton tapa pyrkiä lisäämään rahan määrää taloudessa. Samoin määrällinen helpottaminen (quantitative easing, QE), jota Euroopan keskuspankki on viime aikoina harjoittanut, lisää rahaa välittömästi vain finanssitalouteen. Vollgeld-järjestelmä taas antaisi keskuspankille mahdollisuuden pumpata rahaa suoraan reaalitalouteen niin sanotun helikopterirahan tai kansalaisosingon avulla.
Elämme rahataloudessa, jossa taloudessa kiertävän rahan määrällä on ratkaiseva merkitys talouden yleiselle toiminnalle. Tästä syystä muun muassa Financial Timesin (FT) kommentaattori Martin Sandbu pitää rahaa yleishyödyllisenä asiana, jonka määrän taloudessa ei pitäisi olla yksityisten pankkien voitontavoittelun sivutuote. Muita nimekkäitä rahareformin puolestapuhujia ovat Espanjan keskuspankin entinen johtaja Miguel Ángel Fernández Ordóñez ja FT:n johtava talouskommentaattori Martin Wolf.
Näyttää melko todennäköiseltä, että Vollgeld ei mene Sveitsissä läpi ainakaan vielä ensimmäisessä kansanäänestyksessä. Aloite on kuitenkin ansiokkaasti herättänyt laajaa kansainvälistä keskustelua rahasta ja rahajärjestelmästä. On yleisen edun mukaista, että mahdollisimman moni ymmärtää paremmin, miten nykyinen rahajärjestelmä toimii. Se on edellytys hyvälle ja rakentavalle keskustelulle järjestelmän uudistamisesta.
Tällaiselle keskustelulle on huutava tarve juuri nyt, kun EU:ssa pohditaan rahaliitto EMU:n uudistamista. Komissio julkisti joulukuussa etenemissuunnitelmansa Euroopan talous- ja rahaliiton syventämiseksi. Suunnitelmasta loistaa poissaolollaan todellinen pohdinta euro-järjestelmän ja euro-valuutan rakenteellisista vioista.
Ajatushautomo CEPS (Centre for European Policy Studies) totesikin tuoreeltaan suunnitelman ehdottavan vain kosmeettisia muutoksia nykytilaan. Myöskään EU:n valovoimaiseksi uudistajaksi profiloitumaan pyrkivän Ranskan presidentti Emmanuel Macronin agendalla ei näytä toistaiseksi olevan perustavanlainen EMU:n uudistustarpeen läpikäyminen. Kuitenkin juuri EMU:n rakenteelliset viat ovat monissa jäsenvaltioissa herättäneet epäilyksiä koko rahaliiton mielekkyydestä.
Voisiko Suomesta nousta todellista rakentavaa ja positiiviseen EMU:n uudistamiseen tähtäävää keskustelua Suomen tulevan EU-puheenjohtajakauden alla ja aikana? Tämä kirjoitus pyrkii osaltaan avaamaan sellaista kes-kustelua.
Kirjoittaja on poliittisen talouden kentällä toimiva Talousdemokratia ry:n aktiivi.
[digilehti pvm=20180608]
uutiskirje 