Vastapooleina kiistassa ovat liittokansleri Angela Merkel (CDU) ja sisäministeri Horst Seehofer (CSU). Kiistan ytimessä on Seehoferin 63-kohtainen maahanmuutto-ohjelma ja erityisesti yksi sen kohta, jota Merkel ei hyväksy.
Seehofer uhkaa toteuttaa menettelyn, jolla Saksan rajalta käännytetään välittömästi turvapaikanhakija, joka on jo rekisteröity toiseen maahan. Merkelin mukaan Saksan ei pidä ryhtyä yksipuolisiin toimiin. Hän katsoo, että pakolaispolitiikkaan pitää löytää eurooppalainen ratkaisu.
Seehofer on antanut Merkelille aikaa ensi viikon alkuun, johon mennessä ratkaisun pitäisi löytyä. Muussa tapauksessa käännytykset alkavat.
CDU:n johto on kutsuttu koolle sunnuntaiksi.
EU-maiden päämiesten kokouksen tänään torstaina ja huomenna perjantaina pitäisi saada aikaan ratkaisu, joka kelpaa Seehoferille. Mitään mullistavaa ei kuitenkaan ole odotettavissa. Jo kolme vuotta on yritetty saada aikaan EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, onnistumatta.
Käsitellessään torstaina aamupäivällä Saksan liittopäivillä EU-huippukokouksen teemoja Merkel totesi, ettei turvapaikkapolitiikasta ole erimielisyyksien vuoksi saatavissa aikaan kokonaisratkaisua. Aikaisemmin hän on ilmaissut pyrkivänsä turvapaikanhakijoiden palauttamisessa kahdenvälisiin ratkaisuihin joidenkin maiden kanssa. Ranskan kanssa asiasta on jo sovittu.
Linjaerimielisyyksillä pitkä tausta
Natsi-Saksan raunioille perustettiin eri puolille läntisiä miehitysvyöhykkeitä kristillisiä puolueita, jotka pian yhdistyivät kristillisdemokraattiseksi unioniksi (CDU). Vain Baijerissa perustettu kristillissosiaalinen unioni (CSU) jäi ulkopuolelle.
CDU ja CSU ovat 70 vuoden ajan muodostaneet yhteisen liittopäiväryhmän. CDU ei ole ulottanut toimintaansa Baijeriin, ja CSU puolestaan on pysytellyt sen rajojen sisällä.
Katolinen kirkko on Baijerissa vahva. Katolilaisuus on vuosikymmenet leimannut CSU:ta. Mutta kuta pohjoisemmaksi Saksassa tullaan, sitä näkyvämpi on evankelisten maakirkkojen, protestanttisuuden vaikutus. Se näkyy myös CDU:ssa.
CSU on erityisesti arvokysymyksissä CDU:ta konservatiivisempi, mikä on vuosien varrella johtanut erimielisyyksiin muun muassa perhepolitiikasta ja uskonnon asemasta politiikassa. Näkemyserot ovat parin viime vuosikymmenen aikana kasvaneet CDU:ssa tapahtuneen muutoksen seurauksena.
Unkarin pääministerin Viktor Orbánin ja Itävallan liittokanslerin Sebastian Kurzin läheiset suhteet Seehoferiin ja Baijerin pääministeriin Markus Söderiin kuvaavat hyvin linjaeroja, ovathan sekä Orbán että Kurz näkyviä Merkelin arvostelijoita.
Merkel on uudistanut CDU:n
Liittokansleri Konrad Adenauerin ajoista saakka CDU oli hyvin miehinen puolue aina 1990-luvulle. Kovin monia naisia ei päässyt nousemaan näkyville paikoille. Kun liittokansleri Helmut Kohl otti vuonna 1991 Angela Merkelin liittohallitukseen nais- ja nuorisoasiain ministeriksi, hän toistuvasti tytötteli Merkeliä.
Puolueen sisällä kupli jo 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti muutos lähti liikkeelle Merkelin tultua valituksi puoluesihteeriksi 1998. Sitä vauhditti liittokansleri Kohlin kaatuminen puoluerahoitusta koskeneiden sotkujen vuoksi. Lisäksi Wolfgang Schäuble joutui luopumaan puolueen puheenjohtajuudesta.
Puoluesihteerinä Merkel otti päävastuun puolueen siivoamisesta ja arvostuksen palauttamisesta. Hänet valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2000.
Merkel on johtanut puolueen uudistumista ja vienyt puoluetta vasemmalle. CDU on joissakin asioissa työntynyt sosiaalidemokraattien (SPD) tontille ja vienyt siltä kannattajia. Toisaalla konservatiivisemmat jäsenet ja kannattajat ovat alkaneet tuntea vierautta.
Ensimmäistä kertaa Saksan historiassa on unionipuolueiden oikealle puolelle syntynyt vakavasti otettava puolue, Alternative für Deutschland (AfD). Tämä Vaihtoehto Saksalle -puolue syö molempien unionipuolueiden kannatusta.
Kiista pakolaispolitiikasta kytkeytyy osaksi CDU:n ja CSU:n välisiä linjaerimielisyyksiä, jotka näyttävät laajentuvan yhä useammalle yhteiskuntapolitiikan alueelle.
CSU pelkää asemansa menettämistä
CSU on hallinnut Baijeria käytännössä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. AfD on nyt noussut sen uhkaajaksi. Ensi lokakuussa ovat edessä maapäivävaalit.
Viime vuoden liittopäivävaaleissa CSU sai 44,2 prosenttia Baijerin äänistä ja menetti 9,8 prosenttiyksikköä. AfD puolestaan nosti kannatustaan 8,3 prosenttiyksikköä ja sai tulokseksi 10,5 prosenttia. Näillä luvuilla CSU olisi menettänyt enemmistönsä maapäivillä.
Puolue pyrkii tekemään kaikkensa torjuakseen AfD:n uhkaa. Pakolaispolitiikka on siinä oivana aseena. Sen kytkeytyminen taisteluun AfD:tä vastaan tekee Seehoferille vaikeaksi perääntyä ja suostua mahdolliseen kompromissiin tai jopa luopua turvapaikanhakijoiden käännytysaikeista.
Uhrataanko puoluejärjestelmä?
Horst Seehofer vakuutti tv-haastattelussa keskiviikkoiltana, ettei tiedä ketään, joka olisi kaatamassa Angela Merkeliä ja liittohallitusta. Hän sanoi kykenevänsä keskustelemaan Merkelin kanssa ja uskoi ratkaisun löytyvän. Toisaalta kuitenkin hän on puolueen sisäisessä palaverissa tokaissut, ettei voi ”tuon naisen kanssa enää työskennellä”.
CSU:n liittopäiväryhmän vetäjä Alexander Dobrindt on puolestaan toistanut julkisuudessa, että hallituksen kaatuminen on mahdollista ja ettei se ole ongelma.
Merkel ja Seehofer ovat sopineet, että Merkel soittaa heti huippukokouksen jälkeen perjantaina ja kertoo, mihin on päädytty. Sen jälkeen CSU:n johto kokoontuu käsittelemään tilannetta. CDU:n johto on kutsuttu koolle sunnuntaiksi.
Seehofer on saattanut itsensä melkoiseen pinteeseen. Varsin selvää on, ettei EU-huippukokouksessa synny ratkaisua, joka vastaisi hänen alkuperäisiä tavoitteitaan. Vaihtoehdoiksi näyttävät muodostuvan joko perääntyminen tai liittohallituksen ajaminen kriisiin.
Jos Seehofer määrää käännyttämisten aloittamisen vastoin Merkelin suostumusta, Merkel voi erottaa Seehoferin sisäministerin tehtävästä. Silloin myös muut CSU:n ministerit jättävät hallituksen. Liittohallitus kaatuu tai sitten Merkel jatkaa vähemmistöhallituksen johdossa tai onnistuu täydentämään hallitusta vihreillä.
Varsin varmana seurauksena olisi CDU:n ja CSU:n yhteistyön päättyminen. CDU muodostaisi nopeasti oman organisaationsa Baijeriin, ja siitä tulisi CSU:n kilpailija.
Tällainen kehityskulku mullistaisi Saksan puoluejärjestelmän. Seuraukset eivät koskisi vain Saksaa, vaan heijastuisivat myös EU:n tasolle.
Jos tämä uhka muodostuu todelliseksi, on mitä todennäköisintä, että liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier yrittäisi estää tällaisen kehityksen, toimihan hän nykyisen liittohallituksen kätilönä.