Vihreiden väistynyt puheenjohtaja Touko Aalto antoi tämän syksyn aikana kasvot työuupumukselle. Puoluejohtajan työ on vaativaa, kokonaisvaltaista ja alttiina roskamedian hyökkäyksille.
Työuupumus ja siihen johtavat syyt ovat erityisen huomionarvoisia myös ihmisten kanssa tehtävässä ruohonjuuritason vuorovaikutustyössä. Työntekijät tekevät työtä omalla persoonallaan ja ovat kokonaisvaltaisesti ihmisenä työssä.
Jos työntekijän omat hyvälle ja merkitykselliselle työlle asettamat kriteerit eivät täyty esimerkiksi johtuen riittämättömistä resursseista, on tie työuupumukseen varteenotettava riskitekijä.
Varhaiskasvatustyö on vastuullista ja vaativaa. Näin on erityisesti ryhmissä, joissa on useita sosioemotionaalista tukea tai muuta erityistä huomiota tarvitsevia lapsia.
Suuressa 21 lapsen ryhmässä, jossa puolet lapsista on kolmivuotiaita ja yli puolet maahanmuuttotaustaisia suomea toisena kielenä puhuvia lapsia, kolmen työntekijän resurssit eivät riitä toteuttamaan varhaiskasvatussuunnitelman edellyttämää laadukasta varhaiskasvatusta.
Paperilla ja teoriassa suhdeluvut voivat olla oikeassa, eli yksi aikuinen vastaa todellakin seitsemää lasta. Tähän voi aina joka tilanteessa vedota ja toistaa mantrana: teidän on turha valittaa, kun luvut ovat kunnossa ja asia järjestyksessä.
Pelkkiin suhdelukuihin tuijottaminen voi kuitenkin vääristää rajusti vallitsevaa todellisuutta.
Yksi suomea äidinkielenään puhuva viisivuotias, tasapainoinen ja itsenäisesti toimiva lapsi ei vastaa kolmivuotiasta, sosiaalisia taitoja vasta harjoittelevaa, suomea toisena kielenä puhuvaa lasta.
Karu tosiasia ja ironista on, että vasta silloin, kun on riittävä määrä lapsia esimerkiksi flunssan vuoksi sairaana kotona, voi aikuisten ja lasten suhdeluku olla riittävä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen yhden tai kahden päivän ajaksi.
Onko eettisesti oikein, jos työntekijän tarvitsee aamulla työmatkalla miettiä, sattuisiko tänään olemaan tällainen päivä? Jos vasta lasten sairastaminen riittää keikauttamaan hetkiseksi suhdeluvut riittäviksi ja resurssit kohdilleen, on aika kysyä vakavasti, onko nykyinen ylisuuria ryhmäkokoja ylläpitävä järjestelmä terveellä pohjalla.
Jatkuva tilanne, jossa käytettävissä olevat resurssit ovat alimitoitetut suhteessa työn vaativuuteen, kuormittaa työntekijöitä ja altistaa ennen pitkää työuupumukselle.
Oma perusmotivaatio toteuttaa aidosti laadukasta kasvatustyötä törmää päivittäin arjen realiteettiin, jossa työn laadukkaalle toteuttamiselle ei ole todellisia mahdollisuuksia ja työstä tulee jatkuvaa selviämiskamppailua.
Tärkein tulevaisuuden hyvinvointiin tähtäävä investointi olisi ryhmäkokojen pienentäminen.
Tilannetta voi toki helpottaa hetkellisesti niin sanotusti asettamalla rimaa alemmaksi eli tekemällä työstä vähemmän laadukasta.
Osan lapsista voikin ”jättää huomiotta”, koska toinen yleisesti toistettu mantra on, että ”toiset lapset tarvitsevat huomiota enemmän kuin toiset”. Olisikohan tämän varhaiskasvatusmaailmassa hyvin yleisesti toistetun mantran taustalla se tosiasia, että on täytynyt vallitsevissa olosuhteissa kehittää jokin inhimillisesti uskottava peruste sille, että aikaa ja resursseja ei ole jakaa kaikille?
Samassa tilanteessa, jossa kenttätyötä tekevät työntekijät painivat arjessa selviytymisen haasteissa, virastotasolta kaadetaan enenevässä määrin kaikenlaisia ”varhaiskasvatusta edistäviä” hankkeita ja vaatimuksia työntekijöiden niskaan.
Ideaalityöntekijän edellytetään selviytyvän varsinaisen kasvatustyön lisäksi päivittäin kymmenistä sähköposteista, lukuisista lomakkeista sekä määrättömistä arvioinneista ja kehittämishankkeista.
Trendi tuntuu olevan se, että epämääräistä ”työn lisäarvoa” tuotetaan työntekijöitä riistämällä ja työolosuhteita kurjistamalla. Todellinen pääoma ovat kuitenkin lapset ja heidän hyvinvointinsa, ei turha byrokratia ja pilvissä harhailevat kehittämishankkeet.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa voi valita puolensa, minkälaista perustaa halutaan luoda tulevaisuuden varhaiskasvatukselle Suomessa.
Päättäjien on otettava ammattikasvattajien huoli työssä jaksamisesta tosissaan, ei vain juhlapuheissa. Oikeistolaiselle koulutusleikkausten politiikalle on olemassa vahva vasemmistolainen vaihtoehto, joka näkee varhaiskasvatuksen inhimillisen arvon ja merkityksen tulevaisuuden investointina.
Tärkein rakenteellinen, tulevaisuuden hyvinvointiin tähtäävä investointi olisi ryhmäkokojen pienentäminen, erityisesti alueilla, joilla lapsilla on keskimääräistä enemmän kielellisen ja sosioemotionaalisen tuen tarvetta.
Työuupumus ei ole tie, jota kohti varhaiskasvattajat haluavat kulkea.
Kirjoittaja on Turun kaupungilla työskentelevä lastentarhanopettaja.
uutiskirje 
