Viime vuosina työllisyyskehitys on ollut Suomessa suotuisaa, mutta tarve sosiaaliturvan uudistamiselle ei ole kadonnut minnekään. Koko yhteiskuntapolitiikka on ennemmin tai myöhemmin pakko päivittää jälkiteolliseen todellisuuteen, jossa työn teettämisen ja tekemisen tavat sekä kapitalismin ansaintalogiikat ovat monipuolistuneet.
Jos teollisen yhteiskunnan keskeisin subjekti oli yhteiskunnallisilta riskeiltä kattavasti vakuutettu vakituinen palkkatyöläinen, on jälkiteollisen aikakauden tyypillinen subjekti riskit itse kantava oman itsensä yrittäjä. Vakituisen palkkatyön ympärille rakennetut sosiaalipoliittiset järjestelmät eivät suojaa pirstaleisen työn maailmaan viskattua oman itsensä yrittäjää ja työelämän ulkoringille häädettyä prekariaattia.
Rationaalinen yhteiskunta reagoi taloudellisessa perustassa tapahtuneisiin muutoksiin uudistamalla rakenteitaan ja instituutioitaan. Perustulon käyttöönotto olisi ajan tarpeista kumpuava uudistus, joka laajemmassa historiallisessa perspektiivissä tarkasteltuna asettuisi luontevasti osaksi yhteiskuntaa vakauttaneiden reformien jatkumoa.
Suomessa torpparit vapautettiin itsenäistymisen jälkeen ja heille avattiin tie itsenäisiksi maanviljelijöiksi. Hyvinvointivaltion rakentamisen aikakaudella työ organisoitiin työväenluokan ja pääoman historiallisella kompromissilla markkinapaineilta suojatuiksi vakaiksi työsuhteiksi. Molemmat ratkaisut olivat suuria poliittisia onnistumisia, jotka tukivat yhteiskuntarauhan säilymistä.
Jälkiteollinen aikakausi tarvitsee nyt oman ”torpparivapautuksensa”. Aikakautemme torppareita ovat jatkuvasti kasvava itsensätyöllistäjien joukko ja lukuisat jatkuvalle epävarmuudelle altistetut silpputyöläiset, joiden perusturvasta huolehdittaisiin helpoiten ottamalla perustulo käyttöön.
Jos yhteiskuntapolitiikka ja sosiaalipoliittiset järjestelmät halutaan päivittää jälkiteolliseen todellisuuteen, on välttämätöntä ymmärtää niitä muutoksia, joita erityisesti työn luonteessa ja kapitalismin ansaintalogiikoissa on viime aikoina tapahtunut.
Ensinnäkin koko työn käsite on muuttunut paljon savupiipputeollisuuden ajoista. Nykyään kaikenlainen epämääräinen puuhastelu, jota ei voi teollisen yhteiskunnan kriteereillä edes pitää ”työnä”, saattaa olla tuottavaa.
Myös tavat teettää työtä ovat muuttuneet. Alustatalous on sysännyt monia työntekijöitä pakkoyrittäjyyteen, jossa joutuu kantamaan yrittäjäriskin mutta jäämään ilman yrittäjän vapautta. Digitaaliset työmarkkinat puolestaan mahdollistavat työn ostamisen internetin kautta yksittäisinä halpoina työsuorituksina, tyyliin euro koodinpätkästä.
Digitaalisessa maailmassa myös varsinainen arvoa tuottava työ on usein ulkoistettu yleisölle. Esimerkiksi me kaikki Facebookin ja Googlen käyttäjät luovutamme näille jättiyrityksille ilmaiseksi miljardien arvosta dataa, jonka hyödyntämiseen niiden ansaintalogiikka perustuu.
Tällaista työn organisointitapaa ja ansaintalogiikkaa kutsutaan joukkoistamiseksi, crowdsourcingiksi. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että palvelun käyttäjät osallistetaan tuotantoprosessiin, Facebookin ja Googlen tapauksessa datan tuottamiseen. Joukkoistaminen on osoittautunut varsinkin digikapitalismille erittäin tuottoisaksi tavaksi organisoida työtä ja kaapata arvoa ilman tarvetta palkata ihmisiä työsuhteisiin.
Joukkoistamista arvonluonnissa hyväksikäyttäviä digitalouden suuryrityksiä voikin ajatella eräänlaisina loisina, joiden algoritmit luovat arvoa loisimalla ihmisten kommunikaatioverkostoissa. Jos digitaalisessa taloudessa suuri osa arvontuotannosta tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa palkkatyön ulkopuolella, eikö meillä tulisi olla oikeus jonkinlaiseen kansalaisosinkoon siitä arvosta, jota me tuotamme? Tätä osinkoa voi nimittää myös perustuloksi.
Aikakautemme torppareita ovat jatkuvasti kasvava itsensätyöllistäjien joukko.
Uusien digitaalisten ansaintalogiikoiden ja teollisuuden automatisaation takia kaikkein tuottoisinkaan yritystoiminta ei enää synnytä läheskään entiseen tahtiin palkkatyötä. Digitaalisen talouden lippulaiva Facebook työllisti viime vuonna 35 000 henkilöä, kun teollisen kapitalismin ikoni General Motors työllisti parhaimmillaan vuonna 1979 käsittämättömät 853 000 henkilöä.
Vakituisen palkkatyösuhteen korvautuminen pienempiä ja epävarmempia tuloja tuottavilla pätkä- ja silpputyön muodoilla on edistänyt kehitystä, jossa palkkatulojen osuus länsimaiden bruttokansantuotteista on jo pitkän aikaa laskenut. Tätä kehitystä on tukenut talouden finanssivetoistuminen sekä kapitalistien kyky kaapata taloudellista arvoa palkkaamatta ihmisiä työsuhteisiin.
Teollisessa kapitalismissa palkkatulot tuottivat valtaosan talouskasvun edellyttämästä efektiivisestä kysynnästä. Fordismi perustui siihen, että teollisuuden kasvanut tuottavuus jaettiin palkankorotuksina tehtaiden työläisille, joiden kasvanut ostovoima toimi talouskasvun moottorina.
Tämä itseään vahvistava hyvä kehä on lyöty jo kauan sitten rikki, kun kituliaasti kasvavat palkkatulot eivät pysty tuottamaan talouskasvun edellyttämää kysyntää.
Palkkatulojen BKT-osuuden laskiessa talouskasvu on muuttunut velkavetoiseksi, ja Suomessakin meneillään olevan ”nousukauden” kestävimmäksi saavutukseksi saattaa jäädä velkapommi, kun kotitaloudet ovat rohkaistuneet kuluttamaan velaksi.
Yksityiseen velkaantumiseen perustuva talouskasvu ei ole pidemmän päälle kestävällä pohjalla. Olisi makrotaloudellisestikin järkevää luoda jonkinlaisia ylikasautuneiden pääomien kierrätysmekanismeja, joiden kautta harvoihin käsiin kasautuneet pääomat saataisiin kiertoon ja tuottamaan kysyntää reaalitalouteen.
Perustulo olisi jälkiteolliselle aikakaudelle luonteva redistributiivinen järjestelmä, sillä perustulon voi ajatella osingoksi yhteisesti luodusta ja ihmiskunnan yhteisen tietovarannon hyödyntämiseen perustuvasta vauraudesta.
Perustulo tarkoittaa vastikkeettoman rahan jakamista. Vastikkeettoman rahan pumppaaminen talouteen ei kuitenkaan ole nykyään lainkaan radikaalia, sillä juuri siihen kapitalismin pystyssä pitäminen on perustunut viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2008 puhjenneen finanssikriisin jälkeen maailmantalouden rakenteet ovat pysyneet pystyssä vain siksi, että keskuspankit ovat pumpanneet markkinoille tuhansien miljardien eurojen edestä likviditeettiä.
Keskuspankkien epäkonventionaalisilla keinoilla talouteen pumppaamat miljardit ovat kuitenkin päätyneet lähinnä pelimerkeiksi finanssimarkkinoille pörssikursseja lihottamaan, eivät reaalitaloutta piristäviin investointeihin. Jos kapitalismi pysyy pystyssä vain vastikkeetonta rahaa jakamalla, eikö olisi järkevämpää jakaa rahaa suoraan ihmisille perustulona?
Talous sakkaa, kun pääomat keskittyvät harvoihin käsiin ja kulutuskykyinen keskiluokka pienenee. Rapautuvan palkkatyön maailmassa perustulo takaisi kaikkein epävarmimmassakin asemassa oleville edes jonkinlaisen ennakoitavan rahatulon, mikä menisi suoraan kulutukseen ja piristämään reaalitaloutta.
Perustulo on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä rahan uusjaon mekanismi. Ennen kaikkea perustulon käyttöönotto tarkoittaisi yhteiskunnallisen käyttöliittymän päivittämistä vastaamaan jälkiteollista todellisuutta.
Nykytyöelämässä projektityösuhteet ja työntekijyyden sekä yrittäjyyden yhdistelmät yleistyvät jatkuvasti. Nykyään ihmisten pitää myös kouluttautua jatkuvasti uudelleen ja moni joutuu vaihtamaan ammattiaan monta kertaa elämänsä aikana.
Perustulo auttaisi luovimaan tällaisessa huokoisessa ja jatkuvassa muutoksessa olevassa maailmassa paljon paremmin kuin teollisen täystyöllisyyden oloihin luodut kankeat sosiaalipoliittiset nykyjärjestelmät.
lehti 