Elämme keskuspankkikapitalismin aikaa, sanoo Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas ja kertoo mistä oikein on kyse

Viime vuosien aikana on totuttu uutisiin keskuspankkien jättimäisistä elvytyspaketeista ja nollakoroista. Välillä on yritetty varoittaa, että kohta ne korot nousevat. Eivät ole nousseet, vaan pikemmin suunta on ollut alaspäin.

Olemmekin nyt siirtyneet keskuspankkikapitalismin aikakaudelle, sanoo Sosiaali ja terveys (Soste) pääekonomisti Jussi Ahokas. Kun maailmantalous ja koko kapitalistinen talousjärjestelmä oli romahtaa vuonna 2008, keskuspankit riensivät pelastamaan sen. Tuolloin ajatuksena oli, että kriisin laannuttua talous palaa vanhaan normaaliin. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan keskuspankeista on tullut entistä merkittävämpi osa järjestelmää, Ahokas kuvaa.

– Jos keskuspankit ovat aiemmin olleet taustalla, nyt ne ovat nousseet enemmän päärooliin, Ahokas sanoo.

Ahokas kirjoitti jokin aika sitten Politiikasta-verkkolehteen artikkelin keskuspankkikapitalismista. Innostuksen termiin ja koko ajatukseen keskuspankkikapitalismista Ahokas sanoo hakeneensa yhdysvaltalaisen raha- ja rahoitustaloustieteilijän Hyman P. Minskyn (1919–1996) ajattelusta.

– Minsky on puhunut toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta finanssikapitalismina. Tämä on yksi vaihe kapitalismin pidemmässä historiassa. Siinä keskuspankit ovat toki olleet keskeinen instituutio jo aiemminkin, mutta nyt niiden rooli on vielä merkittävästi kasvanut, Ahokas kuvaa.

Ja kuten alussa mainittiin, keskuspankit ajautuivat finanssikriisin jälkeen tavallaan vahingossa tähän rooliin. Ahokas tosin huomauttaa, että jo 1990-luvulla Japanin keskuspankki joutui pelastamaan maan talouden.

2010-luvulla peliareenaksi on vain yhden maan asemesta tullut koko maailmantalous. Keskuspankit ovat massiivisilla elvytyspaketeilla pumpanneet rahaa rahoitusmarkkinoille ja samalla ohjauskorot on painettu nollaan monissa länsimaissa. Kaikki yritykset irtautua tästä kierteestä ovat tähän mennessä epäonnistuneet.

– Sitten on jouduttu tekemään uusia interventioita eli ostettu arvopapereita markkinoilta ja painettu korot jopa negatiiviseksi. Välillä on yritetty irtautua ja taas huomattu, että eipä tämä toimi. Ja taas on pitänyt palata rahapolitiikan keventämiseen, Ahokas kuvaa.

– Välittömästä ja lyhytaikaiseksi odotetusta reaktiosta finanssikriisiin on tultu hitaasti sen myöntämiseen, että tämä onkin uusi normaali. Tämä myöntyminen kuvaa hyvin sitä, miksi nykytilannetta voidaan kutsua keskuspankkikapitalismin ajaksi.

Markkinoiden ja keskuspankkien peli

Vaikka puhumme siirtymästä keskuspankkikapitalismiin, on tärkeä muistaa, että samaan aikaan rahoitusmarkkinat ovat säilyttäneet oman asemansa. Ahokas nostaakin esiin jälleen Hyman P. Minskyn.

– Tietysti rahastonhoitajakapitalismi, joksi Minsky kutsui 1990-luvun kapitalismia, on edelleen olemassa. Rahoitusmarkkinat ja keskuspankit pelaavat koko ajan peliä keskenään. Kun rahoitusmarkkinat pettyvät esimerkiksi keskuspankin viestintään, ne alkavat osoittaa mieltään ja puolestaan viestittävät, että nyt tarvitaan äkkiä lisää elvytystä ja helpotusta.

”Keskuspankkikapitalismissa on kyse keskuspankkien ja rahoitusmarkkinoiden symbioosista.”

– Keskuspankkikapitalismissa on kyse keskuspankkien ja rahoitusmarkkinoiden symbioosista.

Kannattaakin huomata, että mistään puhtaasti hyvästä asiasta keskuspankkikapitalismissa ei ole kyse. Valtavalla elvytyksellä on toki pelastettu markkinatalous ja pidetty yllä talouskasvua. Siitä suurimman hyödyn tosin ovat keränneet sijoittajat.

– Rahavirrat ulos reaalitaloudesta voittojen kautta ovat koko ajan kasvaneet ja voitontekeminen tapahtuu muutoinkin yhä enemmän rahoitusmarkkinoilla. Sillä tavalla rahoitusvarallisuudesta on tullut tärkeämpi järjestelmälle.

Pimeä tie

Ahokkaan mukaan kukaan ei enää oikein tiedä, miten tästä pitäisi mennä eteenpäin. Korkojen nostaminen tarkoittaa, että varakkaat sijoittajat hyötyvät eniten. Nollakorot sen sijaan lisäävät velanottoa ja samalla mahdollisesti ”tavallisten” kotitalouksien kulutusta.

– Oikeasti pitäisi jostain taikoa kokonaiskysyntää, mutta kun kansantulosta valuu koko ajan merkittävä osa säästöihin eivätkä tuloerot kamalasti kavennu, kysynnän kasvulle on vähän edellytyksiä. Kun yksityinen säästäminen globaalisti lisääntyy ja investoinnit vähenevät, reaalitaloudessa on koko ajan puutetta kokonaiskysynnästä.

Ahokas naurahtaakin, että marxilaiset saattaisivat innostua, koska käsillämme näyttää olevan kapitalismin dynamiikkaan liittyviä kriisitendenssejä. Ahokas tosin lisää, että myös taloustieteilijä John Maynard Keynes näki kapitalismin kehityksen hyvin samalla tavalla kuin miten nyt on käymässä.

– Keynesillä oli ajatus, että pääoman rajatehokkuus alenee kroonisesti kapitalistisessa järjestelmässä sekä suhdannekierrossa että pitkällä aikavälillä. Siksi myös koron täytyy alentua. Tässä katsannossa tämä on ihan luonnollinen kehitysura.

– Mutta Keynesin pessimististä ennustetta on pystytty vastustamaan aiempina vuosikymmeninä julkisella kulutuksella ja tulonjakoa tasaamalla. Viime vuosikymmeninä monet tasoittavat mekanismit on kuitenkin rikottu. Vaadittaisiin aikamoista käännettä, jotta päästäisiin takaisin sellaiseen hyvinvointivaltioon, joka investoi enemmän ja tasoittaa tuloja enemmän.

Keskuspankkiirit anelevat elvytystä

Ehkä tasoittavia mekanismeja kuitenkin voidaan ainakin jossain määrin palauttaa tulevaisuudessa. Ahokas nostaa esiin keskuspankkiirien Jackson Holen elokuisen kokouksen. Siellä keskuspankkiirien kesken vallitsi Ahokkaan mukaan yleinen konsensus siitä, että keskuspankkipolitiikan rajat ovat tulleet vastaan. Ainakin, jos talous sukeltaa uuteen kriisiin.

Ahokas on optimistisempi ja huomauttaa, että keskuspankkien toimet ovat paitsi luoneet sijoittajille todella otollisen nousumarkkinan mutta samalla ne ovat pitäneet yllä kuluttajien ja yritysten luottamusta.

– Tavallaan keskuspankit ovat ostamisellaan luoneet rahoitusmarkkinoille niin kutsutun härkä- eli nousumarkkinan. Sitä kautta kotitalouksien luottamus ja yritysten luottamus talouteen on kasvanut. Sitäkään ei voi vähätellä, etteikö sillä voisi olla reaalitaloudellisia vaikutuksia.

Jos tämä vaikutuskanava on kuitenkin nyt tukkeentunut, valtioiden on pakko tehdä jatkossa enemmän. Elvyttävää finanssipolitiikkaa toivovat elleivät peräti anele myös keskuspankkiirit. Vahvistuva konsensus on, että finanssipolitiikkaa tarvitaan talouden sukelluksen estämiseksi. Ahokas myöntää ongelman:

– Kukaan ei varsinaisesti pidä huolta siitä, että reaalitaloudessa syntyisi riittävästi investointeja sekä rahavirtoja yksityisen kulutuksen ylläpitämiseksi.

Myhäilevät marxilaiset

Palataan lopuksi vielä ajatukseen uudesta normaalista. Ahokas huomauttaa, että Suomessakin puheet korkojen noususta ovat loppuneet. Nyt kun taantuma on lähestymässä, ei rahapolitiikan normalisointi ole enää mahdollista.

– Erityisesti keskuspankeissa on herännyt näkemys, että tämä on uusi normaali.

– Marxilaiset, jotka ovat jo pitkään ennustaneet kapitalismin kriisiä voiton suhdeluvun laskutendenssin kautta, voivat nyt myhäillä: ”Näinhän me olemme aina sanoneet”, Ahokas naurahtaa.

Ahokas uskoo, että kapitalismin seuraava vaihe on paluu valtioiden vahvempaan rooliin finanssipolitiikassa. Tähän kannustavat myös kasvanut huoli ilmastonmuutoksesta ja vaatimukset vihreistä investoinneista. Näiden toteuttamiseen vaaditaan valtioiden toimia.

– Sellaisen paternalistisen kapitalismin, jollaiseksi Minsky 1950-luvun kapitalismia kutsui, paluu tavalla tai toisella. Jos puhutaan esimerkiksi 30 vuoden aikajänteellä, niin siihen laittaisin pelimerkkini. Se muistuttaa enemmän sitä kapitalismin muotoa, mikä meillä oli toisen maailmansodan jälkeen.

Lue lisää: Kapitalismin muodot ja institutionaalinen muutos – kohti keskuspankkikapitalismia

Kuuntele lisää: Kohti keskuspankkikapitalismia