Pertti Jarlan suosittu strippisarjakuva Fingerpori tulvii kunnon koukkuja. Hyvälle stripille ominaisesti pieneen tilaan tiivistyy parhaimmillaan tuhti annos nasevasti sivaltavaa verbaalista ilottelua.
Repäiseviä mielleyhtymiä ja merkitysvääntöjä, siekailemattomia kaksimielisyyksiä ja epäilemättä myös vähemmän onnistuneita puujalkavitsejä riittää.
Sanaleikkien lisäksi pelin henkeen kuuluvat niin satiirin perinne kuin myös roisi ja kreisi tulitus. Jarla on kotonaan kentällä, jossa kohtaavat ihmiselon ajaton riento ja ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt.
Fingerpori-leffan tapauksessa kävi niin kuin ennakkoon uumoilin: homma ei toimi alkuunkaan jokseenkin sovinnaiseen muottiin tehtynä näytelmäelokuvana.
Ensi vaikutelma on oireellinen, kun Nasaretin suuri poika antaa maauimalassa näytteen taidostaan kävellä vetten päälle. Myös parissa muussa Jeesus-episodissa ollaan valovuosien päässä siitä riemusta, jonka alkuperäinen Jeesus sovittaa -strippi (ainakin minussa) kerta toisensa jälkeen synnyttää.
Neljän episodin asialista
Ei naurata yhtään, kun Jarlan strippien maailma on tärvelty perusteellisesti porskuteltaessa groteskin ja tekopirteän huonon maun kimppakyydissä. Kuvaan kuuluu totta kai keskushenkilöiden ”hassun hauska” ulkoinen olemus.
Limbokomedian näyttämön dynamoina vuorottelevat kaupunginjohtaja Homelius, Krapula-Päivi, Heimo Vesa vaimoineen ja anoppeineen sekä Rivo-Riitta. Neljän episodin ”asialistalle” mahtuvat muun muassa yksityistäminen, hyvä veli -riennot ja korruptio, päihdeongelmat, ydinvoima, natsismin aave ja kuinkas muuten, rakkauden kaipuu ja mahti.
Luontevin elokuvallinen muoto Fingerpori-sarjakuville olisi tietysti animaatiofilmi – ei vähiten siksi, että tekniikka mahdollistaa hyvinkin lennokkaan tyylittelyn.
Fingerpori (Suomi 2019). Ohjaus Mikko Kouki. Käsikirjoitus Petja Lähde ja Mikko Kouki. Päärooleissa Kari Väänänen, Jenni Kokander, Santtu Karvonen, Pirjo Lonka, Aku Hirviniemi. Ensi-ilta 16. lokakuuta.