Bangladeshin rohingyat haluaisivat palata pakolaisleiriltä kotiin

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Näimme lähikylien palavan. Sotilaat ryntäsivät leiriimme, ihmisiä ammuttiin. Kaikki lähtivät pakoon, vaelsimme kauan viidakossa. Lopulta pääsimme Bangladeshiin, kertoo Sayed Alam, 30-vuotias rohingyamies.

Syksyllä 2017 Myanmarin armeija aloitti etnisen puhdistuksen Rakhinen alueella: Bangladeshiin pakeni yli 750 000 rohingyaa.

Alam puhuu leiristä, sillä hänet oli perheineen karkotettu kotikylästään jo 2012 Myanmarin poliisin ja ääribuddhalaisten militanttien hyökättyä. Hän eli vaimonsa kanssa seitsemän vuotta pakolaisleirissä Myanmarissa. Heidän vastasyntynyt vauvansa ei kestänyt, vaan kuoli.

Jopa vuosikymmenien pakolaisuus ja muistot raa’asta väkivallasta toistuvat rohingyojen kertomuksissa. Jotkut ajettiin pakosalle jo lapsena 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa.

Kutupalongin leirillä, joka on loputon yli 900 000 pakolaisen suurkaupunki, elää pakolaisia vieläkin vanhemmalta ajalta. Ensimmäiset rohingyat karkotettiin Myanmarista jo 1970-luvun lopulla.

– Ennen elimme rauhassa buddhalaisten naapuriemme kanssa, mutta Myanmarin hallitus lietsoi vihaa meitä kohtaan, koska halusi maamme, sanoo Yunus Ahmed, 56-vuotias rohingyamies.

Leireillä ja rajoitettuna

Rohingyat elävät vaatimattomissa bambulla vahvistetuissa teltoissa Kutupalongissa ja kymmenillä muilla leireillä, joita YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, kansainväliset avustusjärjestöt ja Bangladeshin armeija pyörittävät.

Leirien vesihuollossa, viemäröinnissä ja käymälöissä on puutteita. Kulkutaudit ja tulvat uhkaavat, ja tulevaisuus on harmaa aukko.

Kutupalongin leiri on loputon yli 900¿000 pakolaisen suurkaupunki. Kuva: JP Kaljonen

Hieman samoin kuin inkerinsuomalaiset suomalaisille, rohingyat ovat bangladeshilaisille kielellistä ja etnistä lähisukua, uskontokin on yhteinen. Kovin tervetulleita he eivät silti Bangladeshissa ole. Maan hallitus rajoittaa heidän elämäänsä erilaisin säädöksin: avioliitot paikallisten kanssa on kielletty, samoin virallisesti työnteko, maan kieltä ei saa opiskella, ei edes pystyttää pysyviä rakennelmia.

Paikalliset nuivina

Cox’s Bazarin alueella, jossa leirit sijaitsevat, kaikkiaan 1,3 miljoonaa rohingyaa muodostaa noin kolmasosan alueen asukkaista. Alun hyvän vastaanoton jälkeen rohingyojen ja paikallisten välit ovat tulehtuneet, väkivaltaa on esiintynyt, ja puolin ja toisin on sattunut jopa henkirikoksia.

– Pakolaiskriisin myötä ruoan hinta ovat noussut ja saatavuus heikentynyt. Rohingyat tekevät halpatyötä ja vievät paikallisten työt. Pakolaisten takia liikenne on ruuhkautunut ja infrastruktuuri kärsinyt, valittaa Sen Dey Dhruba, lastenkulttuurijärjestön johtaja.

Kansainvälisen avustusoperaation alettua asuntojen hinnat ja vuokrat ovat hänen mukaansa moninkertaistuneet. Vain asuntojen omistajat hyötyvät tästä.

Dhruba myöntää, että tuhannet paikalliset ovat toisaalta saaneet työtä avustusjärjestöistä.

– Kansalaisjärjestöihin palkatut bengalitytöt saavat kovaa palkkaa ja ovat alkaneet pyöriä öisin baareissa ja juoda. Jotkut käyttävät myös huumeita, Sen Dey moralisoi ja lisää, että naisten on turvatonta kulkea öisin Bangladeshissa, koska raiskauksia on paljon.

– Pakolaisleirien perustamisen jälkeen rikollisuus alueella on kasvanut, väittää pakolaiskriisiin perehtynyt opettaja ja taiteilija Aranya Sharma.

Osa rohingyoista on mennyt mukaan Myanmarista salakuljetettavan yaba-huumeen kauppaan. Tähän liittyy rohingya-naisten myyminen.

Rohingyat kaipaavat kotiin

Mahbub Morshed, Kutupalongin 5. leirin poliisipäällikkö myöntää, että ongelmia on: huume- ja naiskauppa sekä rohingyojen keskinen perheväkivalta. Islamistisen radikalismin vaaraan hän ei kuitenkaan usko, vaikka kouluttamattomat rohingyat voivat nurkkaan sysättyinä periaatteessa olla alttiita värväystoiminnalle.

– Emme ole löytäneet yhtään militanttiryhmää rohingyoiden keskuudesta, vakuuttaa Morshed.

Poliisipäällikkö Mahbub Morshed. Kuva: JP Kaljonen

Hän ei ihmettele, etteivät pakolaiset ole halunneet palata Bangladeshin ja Myanmarin toistaiseksi neuvottelemien sopimusten nojalla, niiden mukaan rohingyat kun joutuisivat siirtymään leireille Myanmariin.

– Mutta jos rohingyoiden ehdot täytetään, kaikki heistä haluavat palata, uskoo Morshed.

Paluun ehdoksi rohingyoja edustavan ARSPH-järjestön johtaja Mohib Ullah vaati elokuussa turvallista paluuta, Myanmarin kansalaisuuden ja takavarikoidun maan ja omaisuuden palauttamista, sekä kansanmurhan vastuullisten, Myanmarin sotilasjohtajien saattamista kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Taloussuhteet menevät edelle

Rohingyojen paluu uhkaa lykkääntyä, sillä kansainvälinen yhteisö on ollut asian suhteen melko passiivinen. YK on tunnustanut rohingyojen kohtelun kansanmurhaksi, mutta käytännössä Myanmaria on painostettu vain vähän takaamaan rohingyojen kotiinpaluu.

– Myanmarin hallitus on päättänyt tehdä rohingyojen kotiseudusta, Rakhinesta, erityistalousalueen ja teollistaa sen. Myanmar uskoo, ettei rohingyoja ja muita epäluotettavia vähemmistöjä tarvita, vaan heidät tulee puhdistaa pois. Sekä Kiina että Intia aikovat sijoittaa alueelle isoja rahoja, uskoo Aranya Sharma.

Myös länsimailla on yhä tiiviimmät taloussuhteet vapaakauppaa lupaavaan Myanmariin, jonka demokratisoitumiseen halutaan uskoa. Talouspakotteet on pitkälti poistettu, ja yli 300 Euroopan unionissa toimivaa yritystä on jo investoinut Myanmariin.

– Myanmarilaiset tappoivat lapsemme ja isämme, raiskasivat äitimme ja sisaremme. Jos bangladeshilaiset lopettavat apunsa, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kuolla täällä, sanoo rohingyamies Sayed Alem.