Mohammad Subhan Dar, 66, lämmittelee itseään kangri-tuliruukulla talvipalttoonsa alla. Hän jutustelee kyläläistoveriensa kanssa tammikuisena iltapäivänä Wularjärven äärellä Intian Kashmirin Saderkote-Bandiporassa.
– Kun olin teini-ikäinen, tämä näytti mereltä, Dar sanoo.
– Nyt suuri osa sen alueesta on muuttunut lasten leikkikentiksi ja karjan laitumiksi.
Järveä on muutettu maatalousmaaksi ja pajuviljelmiksi.
Mahtavien vuorten juurella läikehtivä Wular on Aasian suurimpia järviä ja Kashmirin Bandiporan alueen suurin tulva-allas. Hallinto- ja turistikeskus Srinagar on 34 kilometrin päässä.
Globaalisti merkittäväksi vesialueeksi luokiteltu Wular on vuosisatojen ajan palvellut Kashmirin asukkaita ja saanut ylistystä kaikilta.
”Kuinka kauan ne säilyvät kätkettyinä maailmalta… ainutlaatuiset jalokivet, jotka Wularjärvi sulkee syvyyksiinsä”, urdu-runoilija Sir Muhammed Iqbal kirjoitti Wularista. Miltei vuosisata Iqbalin kysymyksen jälkeen Wularin syvyydet ovat täyttyneet lietteellä, se on kutistunut ja sen vedet kärsivät raskaasta saastumisesta.
Rappeutuneet valuma-alueet
Hollantilainen kosteikkojen suojeluun ja ennallistamiseen keskittynyt kansalaisjärjestö Wetlands International on tutkinut järveä ja päätellyt sen alkuperäiseksi kooksi 217,8 neliökilometriä, josta 58 neliökilometriä suota. Nykyinen koko on noin 45 prosenttia siitä, pääasiassa siksi, että järveä on muutettu maatalousmaaksi ja pajuviljelmiksi.
Wularin suojeluviraston mukaan järven vedenpidätyskyvystä noin viidennes on menetetty kolmen viime vuosikymmenen aikana. Sedimentoituminen on voimakasta. Järven valuma-alueet ovat rappeutuneet.
Vielä 1950-luvulla puolet valuma-alueista oli tiheän metsän peitossa, kun nykyään tiheää metsää on vain 30 prosentilla ja toinen mokoma on puutonta.
Koska järveen on laskettu suuria määriä käsittelemätöntä jätevettä, vedenlaatu on jyrkästi huonontunut. Sijaintinsa johdosta se kerää lähialueen kaikki jätevedet, joiden käsittely ei ole pysynyt nopeasti kasvaneen väestön jätetuotannon tahdissa.
Kalastus vai turismi?
Järvi tarjoaa elinkeinon 32 000 perheelle, joista 2 300 on kalastajia. Kalojen lisäksi Wularista nostetaan vesikastanjoita ja karjanrehua.
– Kaikkien näiden ihmisten elanto on uhattuna, jos Wularin rappeutumista ei pysäytetä, Dar sanoo.
– Wular näyttää järveltä vain keväisin, kun sateet ja lumien sulamisvedet täyttävät sen. Lopun vuotta se on enimmäkseen kuiva. Meidän täytyy kirjaimellisesti kiskoa veneitämme, koska vettä on niin vähän.
Wularin ympäristön kylien nuoriso sen sijaan on kiinnostunut järven hengissä pysymisestä lähinnä turismiin liittyvistä syistä.
– Jos Wular selviää ja säilyy hyvässä kunnossa, se tarkoittaa varmaa toimeentuloa kaltaisilleni koulutetuille ihmisille, jotka eivät ole kiinnostuneita kalastuksesta, äskettäin yliopistosta valmistunut Riyaz Ahmad kertoo.
Yli kaksi miljoonaa pajua
Järveä ympäröivät pajuviljelmät ovat muuttaneet rajusti kosteikon hydrologisia prosesseja. Viljelmät esimerkiksi muodostavat muurin, joka ohjaa Jhelumjoen tuoman lietteisen veden ja sedimenttilastin järveen, jonka vedenpidätyskyky heikkenee.
Ensimmäiset pajuviljelmät perustettiin Wularin ympärille vuonna 1924, mutta massiivinen lisäys tapahtui vasta 1980- ja 1990-luvulla. Silloin alueen maatalousviranomaiset istuttivat valtavat määrät pajua polttopuuksi sekä puutavarateollisuuden tarpeisiin.
Wetlands Internationalin ja osavaltion toimintasuunnitelmassa arvioidaan, että järven pelastamiseksi yli kaksi miljoonaa pajupuuta pitää repiä maasta juurineen.
Operaatio suoritetaan vähän kerrallaan, jotta haittavaikutukset jäävät hyötyjä vähäisemmiksi. Mahdollisina haittoina mainitaan varjoisan alueen vähenemisestä johtuva veden lämpötilan nousu ja siitä seuraava kalojen heikompi vastustuskyky taudeille.
lehti 