Moderni pelimanni Pekko Käppi uuden ja vanhan lumoissa

Pekko Käppi, 44, tunnetaan rokkaavana sähköistetyn jouhikon soittajana. Musiikin monipuolisuusmiehenä hän harrastaa myös vanhempaa akustista kansanmusiikkia. Etnomuusikon ura on jatkunut jo yli kaksi vuosikymmentä. Esiintymistensä tukena hänellä on etnomusikologin yliopistokoulutus sekä alan tutkimus- ja opetustyötä.

Suomalainen kansanmusiikki alkoi kiehtoa Käppiä lukioikäisenä. Aiemmin kansanmusiikista juuri mitään tietämätön nuorukainen tutustui uuteen kiehtovaan aiheeseen aluksi kirjastossa musiikin ja kirjallisuuden avulla.

– Tuohon aikaan Karjalasta kotoisin oleva Värttinä-yhtye oli isosti esillä. Tykkäsin siitä kovasti. En ollut semmoista soundia kuullut aikaisemmin.

Pekko Käppi on kotoisin Tampereelta ja asuu monien taiteilijoiden tapaan Pispalassa. Käppi-nimi ja aiempi suku ovat Karjalasta.

Sukellus kansanmusiikkiin
Amerikan kautta

Lukioaikanaan 1990-luvun alkupuolella Käppi vietti vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa. Siellä hän tutustui uusien tuttaviensa avulla maineikkaaseen monia amerikkalaisia musiikkiperinteitä hyödyntäneeseen Grateful Dead -yhtyeeseen. Välillä Käppi kiersi kavereidensa kanssa yhtyeen kiertueilla ympäri maata.

– Yhtyeen vaikutus minuun oli suuri, koska se käytti myös kansanmusiikkielementtejä musiikissaan. Niillä oli sellaisia vanhoja tekstejä, murhaballadeja ja muita jännittäviä tarinoita. Grateful Dead oli outlaw -kulttuuria, improvisaatiota, psykedeliaa, myös 60-luvun rock’n’rollia.

– Minulle Dead oli kansanmusiikille ovia avaava juttu. Sitten kun tulin takaisin Suomeen, päättelin, että kun Grateful Dead käyttää hyväkseen oman maansa musiikkiperinnettä, niin varmasti löytyy Suomestakin jotain vastaavaa.

Jouhikkoon rokkibändinuori, Pekko Käppi, tutustui kunnolla lähdettyään parikymppisenä Kaustiselle Ala-Könnin kansanmusiik-
kiopistoon. Instituutin johtajana oli musiikin monipuolisuusmies, Tampereella kansanmusiikista väitellyt tohtori Hannu Saha, joka innoitti Käppiä haasteillaan.

– Minua oli ruvennut kiehtomaan, mitä Värttinän takana on. Opistossa rupesin soittamaan jouhikkoa ja laulamaan vakavammin. Silloinkaan ei monia jouhikonsoitto kiinnostanut. Tallari-
yhtyeellä oli jouhikoita. Se hoiti siellä opetusta. Opistolla oli myös soitinrakennusta. Rupesin heti tekemään omaa jouhikkoa.

Sahalla oli vaikutusta siihen, että Kaustisen jälkeen Pekko hakeutui Tampereen yliopistoon opiskelemaan kansanmusiikkia. Maisterin papereiden jälkeen hänellä oli jatkotutkijan paikka, mutta muusikkous vei mukanaan. Ansioillaan hän on opettanut yhdeksän vuotta Sibelius-Akatemiassa. Nyt siinä on tauko.

Käppi teki jouhikosta
sähkösoittimen

Käppi heilui 1990-luvun lopulla erään kaverinsa kanssa katusoittajana. Kaveri soitti äänekästä säkkipilliä eikä jouhikon soitto kantautunut mihinkään. Käppi ratkaisi ongelman ja teki jouhikosta sähkösoittimen. Tuolloin syntyi Käpin jouhikkosoundi. Se on tahallisesti syntisen säröinen.

Käppi kertoo jouhikkosoundistaan, että siinä on muusikkojen ammattikielellä paljon noisea (engl. noise = meteli). Hän sanoo, että vanhimmissa historiallisissa kansanmusiikkiäänityksissä on myös vahalieriötekniikasta johtuen paljon noisea.

– Soitossani on tavallaan tuo sama vahalieriöelämys. Vanhoissa äänityksissä ja minun jouhikkosoundissani on yhtäläisyyttä, kun noisen alla soivat kauniit melodiat.

Soittaminen on ikään kuin leikkimistä.

Käppiä voi pitää postmodernina kansanmusiikkivelhona. Hänen töissään arkaainen kansanmusiikki yhdistyy nykyfolkrockin kautta aina elektroniikkapoppiin saakka. Riippuu konsertista tai musiikkialbumista, minkälaisena hänen soittonsa näyttäytyy.

Kahdella viimeisellä albumillaan kuuluu Käpin monipuolisuus. Hyvin kaupallisestikin menestynyt albumi Pekko Käppi & K:H:H:L – Väärä laulu (2019) on vauhdikas bändilevy. Siinä Käpin sähköjouhikko ja Tommi Laineen sähkökitara punovat paikoin hyvin maukasta vuoropuhelukudelmaa. Puhuttelevat sanat levyn musiikkiin on tehnyt Käpin pitkäaikainen runoilijaystävä Toni Tapaninen. Laulujen otsikot kertovat vakavista aiheista: esimerkiksi Kivittäjä, Nousuvesi, Saattaja. Nousuvedestä aistii puheen ilmastonmuutoksen seurauksista.

Väärän laulun jälkeen julkaistiin Käpin soololevy Finnish Folk Songs Vol. 1 (2019). Se on mielenkiintoinen yhdistelmä arkaaisesta kansanmusiikista ja nykyetnosta. Levyllä soittaa vain Käppi jouhikkoaan ja laulaa. Sanat ovat sellaisenaan perinnetekstejä tai Käpin niistä modifioimia omia värssyjä. Yksi erikoisuus on Vanhan virsikirjan virsi 280. Se alkaa sanoin: Maailma synnis’ iloitsee ja hekumassa leikitsee, vaikk’ siinä viimein nääntyy.

Lapsen uteliaisuus
pitää säilyttää

Viidenkympin puoltaväliä lähestyvällä Käpillä on useita musiikkiprojekteja menestyvimmän yh-
tyeensä K:H:H:L:n lisäksi. Nimi on lyhenne mielikuvia ruokkivista sanoista: Kuolleiden Hillittömäin Hevosten Luut.

Käppiä on hurjimmillaan tituleerattu omalaatuiseksi romantikoksi ja härskiksi provokaattoriksi. Nimitykset naurattavat rauhallista miestä.

Perheelliseltä kahden lapsen isältä näkyy olevan paha udella nykyisestä poikkeavista tulevaisuuden suunnitelmista. Kasvot menevät mietteliäiksi. Hetken päästä hän sanoo, että jos olisi mahdollista, hän vetäytyisi aina välillä puoleksi vuodeksi tutkijan kammioon kirjoittamaan ja säveltämään.

– Sitä mä toivon, että se uteliaisuus, joka on ollut jo seitsemänvuotiaana, että kunhan se säilyy. Sitten ovat asiat ihan hyvin.

Hyväksi ohjenuoraksi Käppi mainitsee Kareliassa ja Piirpaukessa soittaneen Ilpo Saastamoisen sanat, että soittaminen on ikään kuin leikkimistä.

– Sillä tavalla minäkin soittamisen koen. Vaikka soittaisi vakavaa taidemusiikkia, niin siinä on kuitenkin mukana se sävelten leikki.