Tätä kirjoittaessa Yhdysvaltain presidentinvaalien laskenta on vielä pahasti kesken, ja tilanne vaikuttaa todella tiukalta. Liian tiukalta, että siitä voisi mitenkään iloita. Tosin on huomattava, että tulos saattaa hyvin olla epäselvä vielä seuraavankin kolumnivuoroni aikaan joulukuun alussa. Tämä siksi, että ääniä lasketaan viiveellä, hitaasti, mahdollisesti moneen kertaan, ja asiaan saattaa liittyä oikeusistuimia. Kunnon banaanivaltion tapaan lisäksi todennäköisesti istuva presidentti esittää tuloksen olevan huijausta, mikäli se ei ole hänen voittonsa.
Valvoin vaaliyön, vaikka tiesin, ettei aamulla tiedetä oikein kunnolla mitään. Pieni toivo eli, että poliittinen asetelma olisi muuttunut. Ei ole, enkä ole ollenkaan siinä mielentilassa, että jaksaisin lukea yhtäkään Saska Saarikosken yllättyneen dramaattista analyysiä varjojen voitosta. Länsimaisten liberaalien arvojen ja demokratian kriisin jatkuminen ei voi olla enää dramaattinen yllätys.
Istuva presidentti Donald Trump on joka tapauksessa jo nyt pärjännyt paremmin kuin optimistit olettivat. Vertailu edellisten vaalitulosten ja näiden vaalien tulosten välillä kertoo, että muutokset ovat pieniä. Ne kertovat, että Yhdysvaltain poliittisen kentän jako ei ole muuttunut eikä yhteiskunnallinen ja poliittinen kahtiajakautuminen ole muuttunut. Se on syventynyt, kun marginaalisemmat ehdokkaat ovat käytännössä täysin kadonneet kartalta, ja lähes koko kansakunta on keskittynyt valitsemaan itselleen oman yli 70-vuotiaan jääränsä, joka paremmin näyttää närhen munat toiselle.
Vielä tämän vuoden alussa Trumpin jatkokausi oli nähdäkseni aika selviö. Sitten tuli koronapandemia ja pisti pakan täysin sekaisin. Mutta lähes puolet amerikkalaisista on kyselyjen mukaan sitä mieltä, että pandemia on hoidettu oikein hyvin. Kiinnostaisi tilastojen valossa tietää, miltä heidän mielestään näyttäisi huonosti hoidettu pandemia.
Tulos vaikuttaisi jäävän kiinni Wisconsinin, Minnesotan ja Pennsylvanian tuloksista, joita ääntenlaskun kommervenkkien takia joudutaan odottamaan tovi. Tulos riippuu siis niin kutsutun ruostevyöhykkeen tunnoista, taantuvien ja oikeastaan jo aikaa sitten ihan kunnolla taantuneiden teollisuuspaikkakuntien äänistä. Jos jokin veikkaus pitäisi nyt antaa sillä perusteella, että Ohio näyttää menneen Trumpille, niin se olisi, että tasapaksu Joe Biden ei ole onnistunut kääntämään näiden alueiden turhautuneisuutta itselleen eduksi. Trump ottanee toisen kauden.
Tiukka tulos on huono tulos. Se ei anna eväitä kiehumispisteessä olevan jakautuneen maan kehittämiselle tai korjaamiselle. Se vahvistaa sitä poliittista kulttuuria, jossa vastapuoli on täysin vastakkaista mieltä kaikesta perusasioista lähtien, mihinkään ei voi luottaa, ja syyllinen on aina tärkeintä löytää. Aivan pahimmassa tapauksessa se johtaa epäselvyyteen vaalien tuloksesta, tuloksen laillisuuden kyseenalaistamiseen ja levottomuuksiin.
Yhdysvaltain molemmat suuret puolueet ovat jonkinlaisessa ideologisessa selvitystilassa. Kumpikaan niistä ei tällä hetkellä kykene tarjoilemaan mitään sellaista yhteiskunnallista visiota, jota ihmiset laajoin joukoin kannattaisivat. Demokraattiäänestäjille tärkeää on voittaa Trump, mutta se ei tarkoita, että heidän mielestään Biden olisi jotenkin tosi hyvä.
Trumpin kannattajille tärkeää on näyttää keskaria hyvin toimeentuleville vapaamielisille kaupunkilaisille, ja heillä nyt sattuu olemaan Trump se tehdäkseen. Ei heitä liikuta se, jos Trumpin tapa hallinnoida maata on kävellä sisään palavereihin, vetää housut nilkkaan ja ulostaa pöydälle. Jos liberaalit kauhistuvat hajua, niin se oli oikein tehty ja oikein liberaaleille. Mutta mitään sen isompaa tulevaisuudenvisiota kummassakaan leirissä ei vaikuta olevan.
Euroopassa pitäisi varmaan miettiä, miten tällaiseen taantuvaan ja epävakaaseen maahan pitäisi suhtautua. Itse en ehkä olisi syventämässä puolustusyhteistyötä sinne suuntaan tai ostamassa sikäläisiä hävittäjiä, noin ensi alkuun.
Kirjoittaja on Euroopan vasemmistopuolueen varapuheenjohtaja.
lehti 