Kuntavaalien jälkeisenä maanantaina vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo esitti hyvän huomion Ylen A-Studiossa. Häneltä kysyttiin, mikseivät vaalitappion kärsineet vihreät pitäneet enemmän omia teemojaan, esimerkiksi ilmastoa, esillä. Ohisalo vastasi, että toimittaja voisi kysyä sitä itseltään.
Puolueet tekevät hiki päässä vaaliohjelmiaan, mutta media määrää sen, mistä oikeasti puhutaan.
Nyt puhuttiin järjettömän paljon pääministeri Sanna Marinin aamiaisista. Ensimmäinen Iltalehden uutinen oli aivan asiallinen tutkivan journalismin pieni skuuppi. Kaikki muu oli asian kokoon nähden suhteetonta älämölöä ja vei tilaa poliittisilta asioilta juuri vaalien alla.
Vaalien ja yleensä poliittisen keskustelun puheenaiheita seulovat toimittajat ovat keski-ikäisiä, hyvätuloisia ja vakaassa työmarkkina-asemassa olevia. Tällaisia kuin tämän kirjoittajakin. Hyvä palkka, kuuden viikon kesäloma, työterveysedut, vapaus olla etätöissä.
Tämä määrällisesti suhteellisen pieni joukko valitsee keskusteluun ne aiheet, jotka kiinnostavat keski-ikäisiä, hyvätuloisia ja vakaassa työmarkkina-asemassa olevia. Politiikan julkisuus on vino. Siitä puuttuvat nuoret ja vanhat, pitkäaikaistyöttömät, pätkätyöläiset, työllään toimeentulemattomat, leipäjonojen asiakkaat, kuormitetuissa terveyskeskuksissa jonottavat.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi samassa A-Studiossa, että ihmiset halusivat näissä vaaleissa puhua taloudesta ja velkaantumisesta. Ehkä halusivatkin kokoomuksen teltoilla.
Onkohan myös edellä mainituilla ryhmillä päällimmäisenä mielessä valtion velkaantuminen, joka on korona-aikanakin lisääntynyt moniin muihin maihin verrattuna maltillisesti? Ja joiden asioiden kuntoon laittamiseen ei kokoomuksen mielestä ole koskaan varaa.
Agendavallallaan media on osa politiikkaa. Sitoutumaton ei ole sama kuin puolueeton. Varsinainen uutisointi on jatkuvasti väistynyt kommenttien ja ”analyysien” tieltä. Usein niissä on loistavaa ja kadehdittavaa journalismia. Liian usein ylimielistä ja ilkeää sanailua, jossa sitoutumattoman median edustaja ei edes yritä peitellä omia sympatioitaan ja inhon kohteitaan.
Yksi ilmiö ovat koko ajan lisääntyvät puoluejohtajien vaalikeskustelut, kun niitä järjestää myös printtimedia. Viimeisellä vaaliviikolla puoluejohtajat puhuivat samat puheet samoista aiheista kolmena iltana peräkkäin.
Jos puolueet suostuvat tähän jatkossakin, ne voisivat edellyttää medioilta parempaa vaalikeskustelujen teemoitusta. Toimitukset voisivat suunnitella keskusteluja eräänlaisten kansalaisraatien kanssa, joissa ääneen pääsisivät myös vähäväkiset. Niistä voisi myös koota vaalitenttien kommentaattoreita sen sijaan, että tutkijat analysoivat puoluejohtajien esiintymistaitoja.
Jos vaalikeskusteluja ei saada laadukkaammiksi, puolueet voivat ihan hyvin ilmoittaa, että kaikkiin ei osallistuta. Tai osallistutaan, mutta osaan lähetetään puheenjohtajan sijaan varapuheenjohtaja. Sekin olisi parannus nykyiseen tilanteeseen, joka kyllästyttää sekä katsojia että puoluejohtajia itseään.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 
