Aloitin syksyllä sosiaalityön maisteriopinnot Tampereen yliopistossa. Tieni yliopistoon ei ole ollut suoraviivainen. Peruskoulun jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, josta vuoden työssäkäynnin jälkeen lähdin ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Nyt 11 vuotta sosionomiksi valmistumisen jälkeen lähdin opiskelemaan sosiaalityöntekijäksi. Suoritin kandiopinnot avoimessa yliopistossa, ja hain siis suoraan maisteriopintoihin.
Koska itse nyt opiskelen, silmiini on viime aikoina osunut useampi teksti työväenluokan kakaroista yliopistossa. Valmistuttuani tulen olemaan duunarisukuni ensimmäinen yliopistosta valmistunut.
Tulin vasemmistolaiseen liikkeeseen ammattikorkeakouluopintojen aikana. Suurin osa vasemmistonuorikavereistani opiskeli silloin yliopistossa. Yliopisto ja akateeminen maailma on tullut tutuksi nimenomaan vasemmistoliikkeen kautta, ei perheeni.
Nuorempana olin aika ajoin kateellinen, etten kuulunut siihen maailmaan jossa on edari, sitsit ja ylioppilaskunta. Nyt melkein nelikymppisenä yliopisto-opiskelijana en näitä osaa edes kaivata, vaan janoan uutta tietoa ja oivalluksia.
Meitä amistaustaisia yliopistossa opiskelevia on aika vähän, vaikka enemmän pitäisi olla. Erään tilaston mukaan 1,5 prosenttia yliopistossa aloittaneista opiskelijoista on amiksia. Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi opiskella yliopistossa, ei se kuitenkaan mene niin.
Vanhempien koulutustaustalla ja sillä ympäristöllä, jossa on kasvanut, on vaikutusta uravalinnoissa. Akateemisten lapset valitsevat herkemmin akateemisen alan ja duunarien lapset duunariammatin. Kasvuympäristöllä on myös vaikutusta siihen, miten yliopistossa pärjää ja miten sen kokee omakseen. Ilman vasemmistonuoruutta olisin aivan hukassa yliopistossa.
Meidän tulee paitsi kannustaa ihmisiä hakeutumaan jatkopintoihin, myös pidettävä huolta, että opiskelu on aidosti maksutonta ja mahdollista meille kaikille kykyjemme mukaan.
Tiedetään, että sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset ongelmat kasaantuvat perheisiin, joissa vanhemmilla on perusasteen koulutus. Maksuton toinen aste on juuri tästä syystä aikamme merkittävin koulutuspoliittinen, mutta myös hyvinvointipoliittinen, päätös. Se lisää koulutuksellista tasa-arvoa. Korkeakouluissa on myös oltava mahdollista opiskella elämiseen riittävällä opintotuella. Vasemmistolaista koulutuspolitiikkaa tarvitaan, sillä se avaa koulujen ovia kaikille, ei harvoille.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton 2. varapuheenjohtaja.
uutiskirje 