Mielenterveysaktiivi Tarmo Raatikainen toppuuttelee asettamasta sääntöjä joulunvietolle. Ei esimerkiksi välttämättä haittaa, jos viettää joulun yksin tai jos jättää jouluruuat tekemättä.
Hän arvioi, että Suomessa joulun rooli korostuu. Jos on yksin jouluna, on vähän kuin hävinnyt pelin, kun muut tanssahtelevat suvun kanssa kuusen ympärillä. Mutta ajattelutapa on muutettavissa. Jouluun ei ole sääntöjä.
– Olen viettänyt joulun yksin, ja olen silti ihan tolkuissani, Raatikainen sanoo.
Opiskeluaikanaan hän jäi asuntolaan joulun ajaksi. Ketään muuta isossa talossa ei ollut.
– Yksin vietetty joulu sopi minulle oikein hyvin. En ole koskaan ollut jouluihminen. Taisi siellä joku soittokaveri käväistä jossain vaiheessa, hän muistelee.
Raatikainen on Mielenterveyden keskusliiton valtuuston puheenjohtaja ja kotipaikkakunnallaan Kuusamossa mielenterveysaktiivi. Hän on myös pitkäaikainen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu. Palkkansa hän ansaitsee opettajana.
Joulu muuttuu jos niin halutaan
Raatikainen ei edes muista, koska vietti perinteisen sukujoulun. Ehkä 30 vuotta sitten?
– Aika harvinaista taitaa yhä olla, että ihmiset viettävät joulua ystävien kanssa. Jouluhan on perinteisesti Suomessa enempi suvun ja lasten kuin kaveripiirin juhla.
Hän arvelee, että joulu muuttuu sitten, kun ihmiset kokevat, että muutos on tarpeen.
– Minulle joulu merkitsee olemista yhdessä ystävien kanssa. Tietenkin myös oman ydinperheen kanssa vietämme joulua, hän kertoo.
– Meillä on paljon lapsia, mutta he viettävät jo omillaan joulua. Kotona ovat 13-vuotias poika, rouva ja koira. Ja joku muukin lapsi piipahtaa joulun aikana.
– Minulle riittää, että on hyvää safkaa ja hyvää punaviiniä. Ei tarvitse olla täydellistä eikä tehdä kaikkia laatikkoruokia. Jouluna voi löysätä.
Korona asettaa ihmiset erilleen
Raatikainen arvioi, että tässä ajassa on paljon yksinäisyyttä ruokkivia asioita. Aika ei ole kovin yhteisöllinen.
– Jo pelkästään koronapandemia on asettanut ihmiset kauas toisistaan ja vähentänyt kosketusta. Kosketuksen puutehan on ihmisille valtavan vaikea asia. Siitä voi sairastua pahasti. Pieni lapsihan kuolee, jos sitä ei kosketeta, hän sanoo.
”Kosketuksen puutteesta voi sairastua pahasti.”
– Varmasti on ihmisiä, jotka ovat mielellään joulun yksin. Heillä on omat rituaalinsa, mutta nyt ikävä kyllä on tavallista vähemmän rituaaleja.
Raatikainen suree sitä, että kirkkoonkaan ei ehkä pääse.
– Jouluun kuitenkin kuuluvat kauneimmat joululaulut ja monelle myös kirkossa käyminen.
Hän on huolissaan sekä joulun aikana että muutenkin siitä, mitä pandemia tarkoittaa suomalaiselle yhteiskunnalle.
– Me kun emme muutenkaan ole kovin sosiaalisia.
Niinpä tänäkin jouluna moni kärsii yksinäisyydestä.
– Meillä Kuusamossa seurakunta järjestää yhdessä yhdistysten kanssa joulun yksinäisille. Samanlaisia tapahtumia on ympäri maan, Raatikainen muistuttaa ja kehottaa hakeutumaan niihin.
– Kannattaa tutkia, onko omalla kotipaikkakunnalla yksinäisten joulutapahtumia.
Raatikainen korostaa sitä, että ei tarvitse tehdä mitään erityistä, kunhan tulee paikalle.
– Se on yksi Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistysten toiminnan periaatteista. Tärkeää on vertaisuus, osallisuus ja rinnalla kulkeminen. Jos ihminen vain menee paikalle, hän kokee osallisuutta.
Ihmisiä kadoksissa
Korona-aika on tuntunut voimakkaasti yhdistysten toiminnassa. Osaa ihmisistä ei enää näy.
– Vaikka olemme rakentaneet korvaavia systeemejä fyysisten tapaamisten sijaan, monia aktiiveja on kadonnut toiminnasta, Raatikainen kertoo.
– Jos kolmannen sektorinkin toiminnasta katoaa ihmisiä, kyllä ne sitten katoavat myös julkisten palvelujen ja yhteiskunnan näkyviltä.
Raatikainen toteaa, että yhdistykset ja niiden jäsenistöt ovat tehneet huimia digiloikkia. Monet ikäihmisetkin ovat pystyneet ottamaan tuon loikan.
– Vietämme kaikenlaisia kahvitunteja verkossa. Minäkin olen osallistunut moneen ympäri suomen. Soitellut, laulellut ja jutellut. Henkilökohtaista tapaamista ei kuitenkaan korvaa mikään.
Kaikki eivät ole pystyneet tekemään tätä digiloikkaa.
– Olen huolissani näistä meille näkymättömiksi muuttuneista ihmisistä. Katoavatko he kokonaan meiltä?
lehti 