Chilen asuntopolitiikan epäonnistuminen on johtanut tuhansista teltoista ja hökkeleistä koostuvien kaupunkileirien syntyyn. Köyhyyden kasvu, koronapandemia ja siirtolaisvirta ovat kiihdyttäneet leirien pystyttämistä.
Yhteisöaktivisti Melanni Salas, 33, johtaa Senda 23 -nimistä leiriä. Senda 23 on yksi viidestä leiristä, joissa asuvat 300 perhettä ovat vallanneet valtion maata Santiagon itäpuolelta. Perheet ovat rakentaneet maalle hökkeleitä laudoista ja muista löytämistään materiaaleista.
– Kolme vuotta sitten meitä uhkasi häätö. Kun lapseni lähtivät kouluun, he eivät koskaan tienneet, olisiko kotitalomme vielä paikallaan, kun he palaavat. Se oli sekasortoista, vaikeaa ja painostavaa aikaa, kolmen lapsen äiti Salas kertoo.
Kun pandemia alkoi, häädön uhka väistyi.
– Häädön varjo kuitenkin roikkuu yllämme, sillä vaikka kunta rakensi meille sakokaivon ja antoi joululahjoja, asunnoista ei ole puhuttu, Salas sanoo.
Entinen kaatopaikka
Melanni Salas eli 19 vuotta tupaten täydessä asunnossa, jonka jakoi sukulaisten kanssa. Hän oli allegada, kuten chileläiset kutsuvat sukulaisten tai ystävien nurkissa asustavia.
Vuonna 2016 Salas valtasi palan maata, jolle hän yhdessä miehensä Jorgen kanssa rakensi kotinsa.
– Tämä oli ennen kaatopaikka ja nyt se on puhdas ja täällä on taloja. Kun sataa, taloni kastuu vähän sisältä, sillä se on lautaa, ja kova tuuli puskee kosteutta sisään. Mutta minulla on juomavettä, sähköä ja viemäri. Naapuriperheellä ei ole sen enempää vettä kuin viemäriäkään. Heillä on kolme lasta ja nuorin heistä, Colomba, syntyi vasta viikko sitten, Salas selittää.
Eriarvoisimpia maita maailmassa
Valtion sosioekonomisen katsauksen mukaan 10,8 prosenttia chileläisistä elää tällä hetkellä köyhyydessä.
Se tarkoittaa yli kahta miljoonaa ihmistä, mutta kansalaisjärjestöt sanovat todellisia lukuja paljon suuremmiksi.
Chileä pidetäänkin yhtenä maailman eriarvoisimmista maista. Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi siinä, että parhaiten ansaitseva 10 prosenttia tienaa 250 kertaa enemmän kuin vähiten ansaitseva 10 prosenttia kansasta.
Puistoissa ja katujen varsilla
Kodittomien telttoja seisoo satamäärin Santiago de Chilen pääkatujen varsilla.
Chilessä joka päivä yli kymmenen perhettä asettuu elämään leirissä, kertoo kaupunkien asunnottomuuden vastaiselle taistelulle omistautunut kansalaisjärjestö Fundación Techo Chile.
Kun sadat miehet ja naiset pystyttävät telttojaan kaupungin puistoihin ja katujen varsille ja laittavat ruokaa, peseytyvät, nukkuvat ja elävät yhdessä elämäänsä kaupunkilaisten silmien edessä, asunto-ongelma tulee kaikkien näkyville. Ohikulkijat ovat kuitenkin jo tottuneet näkyyn.
Yli puoli miljoonaa perhettä vailla säällistä asuntoa
Chilessä on alettu kutsua leireiksi myös vallatulle maalle rakennettuja hökkelikyliä ja slummeja. Niissä talot saattavat olla ihan hyviäkin, mutta peruspalvelut puuttuvat silti.
Slummeissa asustaa lähes 60 000 alle 14-vuotiasta lasta ja noin 25 000 siirtolaista. Siirtolaiset ovat enimmäkseen Kolumbiasta, Venezuelasta ja Haitista.
– Leireissä elävät muodostavat ongelman näkyvimmän osan, mutta kaikkiaan vailla kunnollista asuntoa on 600 000 perhettä, Fundación Techo Chilen toimitusjohtaja Sebastián Bowen kertoo.
Lisää gettoja
Valtion sosiaalinen asuntotuotanto on noin 20 000 yksikköä vuodessa. Se ei vastaa lähellekään nykyisiä tarpeita.
– Jos haluamme ratkaista leirien muodostaman ongelman, meidän täytyy rakenteellisesti muuttaa asuntopolitiikkaamme ja taata etenkin haavoittuvimmille perheille säälliset asumisolosuhteet, Bowen painottaa.
Fundación Techon perustaja Benito Barandan mukaan viimeiset neljä hallitusta ovat kaikki rakennuttaneet vähiten köyhimmille perheille.
Baranda sanoo, että asuntopolitiikka epäonnistui luottaessaan markkinavoimiin.
– Politiikka epäonnistui, sillä se luovutti markkinoille päätösvallan ihmisten asuinpaikasta, ei vain asuntojen rakentamisesta. Kun rakennusmaa alkoi loppua, halpaa maata oli vain slummeissa, Baranda kertoo.
– Markkinavetoinen asunnottomuuden poisto vain loi lisää gettoja ja aiheutti ihmisille lisää ongelmia, Baranda väittää. Hän viittaa slummiasukkaiden pakkosiirtoihin sosiaalisen asuntotuotannon yksiköihin kaupunkien ulkolaidoilla. Pääkaupungin sosiaalisen eriytymisen käytäntö aloitettiin Pinochet’n diktatuurin aikana.
Tuet nostavat asumisen hintaa
Diego Portales -yliopiston arkkitehtuuriosaston tutkija Isabel Serra uskoo, että asunto-ongelma ratkeaa jotenkin perheverkostojen kautta.
– Täällä on paljon ahtaita asuntoja, ja pienistä perheistä alkaa tulla normi.
Serra arvostelee valtion tukipolitiikkaa.
– Tuet siirtyvät yksityiselle sektorille ja nostavat asumisen hintaa. Rahoituslaitosten pitkälti hallitsemat yksityiset asuntomarkkinat ovat tehneet asunnoista taloudellisen keinottelun välineen. Sijoittajat ovat päättäneet panna varansa kiinteistömarkkinoille.
– Koti on perusihmisoikeus ja se tulisi sellaiseksi tunnustaa myös perustuslaissa.”
Oikeus asuntoon perustuslakiin?
Celia ”Charito” Durán elää Valparaison Mariposas-kukkuloilla sijaitsevassa Mesana -nimisessä leirissä. Leirissä on 166 perhettä, ja lisää on tulossa.
– Kunta toimittaa Mesanaan säiliöautoilla 3 000 litraa vettä viikossa taloa kohden. Leirissä ei ole viemäröintiä, vain jätealtaita, saastaisia vessoja ja putkia, joita pitkin ihmiset johtavat kaiken puroon, Durán kertoo.
Kukkulan laella tuuli on hyvin voimakas ja joka talvi se kiskoo taloista kattoja. Kun sataa, talot vuotavat. Durán, 56, on elänyt täällä 37-vuotiaasta lähtien. Olosuhteista huolimatta hän ei enää haluaisi muuttaa. Hän uskoo, että oikeus asuntoon sisällytetään perustuslakiin.
– Me toivomme ja odotamme, että oikeus asuntoon tulee. Me haluamme olla osa tätä kaupunkia, emmekä joutua eristetyiksi tai pakotetuksi palaamaan leireihin.
uutiskirje 