Viime joulun ja uuden vuoden välissä ihmeteltiin suomettumista, kun Yle esitti Jari Tervoon henkilöityvän tv-sarjan aiheesta. ”Kylmässä sodassa kansakunta opetteli ja oppi vuosikymmenien ajan valehtelemaan itselleen”, Marjo Vilkon käsikirjoittamassa sarjassa todettiin ja korostettiin häpeää menneisyydestä.
Suomettuminen ei kuitenkaan päättynyt 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamiseen ja koko niin sanotun sosialistisen maailmanjärjestelmän romahtamiseen. Uuteen Venäjään ei suhtauduttu niin kuin normaaliin valtioon, vaan siihen sovellettiin epätervettä erityissuhdetta. Se päättyi varhain aamulla 24. helmikuuta.
Vasta kun ”naamiot oli riisuttu”, Venäjästä voitiin puhua suoraan ja kiertelemättä.
– Hän toimii täysin järjettömällä tavalla. Hänen toimissaan ei ole mitään mieltä, eikä mitään inhimillistä. Hän on näyttänyt pahuuden kasvot, pääministeri Sanna Marin sanoi Ilta-Sanomissa presidentti Vladimir Putinista 22.4.
Hyvä että sanoi, mutta ihan samat sanat olisi voinut lausua parikymmentä vuotta sitten, jolloin Putin kävi ensimmäistä sotaansa Tšetšeniassa. Kidutus ja siviilien murhaaminen alkoi silloin.
”21. toukokuuta 2003 ihmisoikeusloukkauksista Tšetšeniassa raportoinut Zura Bitieva sidottiin kotonaan ja tapettiin kolmella päähän ammutulla luodilla. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB painostaa Bitievan tytärtä Luisa Bitievaa, koska tämä on vienyt murhan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen”, Kansan Uutisissa kerrottiin vuonna 2004.
Tšetšenia ja Putinin myöhemmät sodat eivät estäneet suomalaisia kaveeraamasta Putinin ja häntä tukevien oligarkkien kanssa. Ilmiö oli toki yleislänsieurooppalainen. Ajateltiin, että Venäjästä voisi tulla normaali valtio kiinteiden taloussuhteiden kautta. Ja bisnes on bisnes vaikka pirun kanssa.
Idässä ja etenkin Baltiassa tiedettiin paremmin. Silti Suomessakin isoveliasenne Viroon jatkui viime aikoihin asti.
Kuvaavaa on keskustelu Ulkopoliittisen instituutin 30.8.2006 julkaisemasta raportista Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla.
”Venäjä on aiempaa valmiimpi niin kyvyn kuin motivaation osalta sotilaalliseen voimankäyttöön poliittisten ja taloudellisten päämääriensä saavuttamiseksi”, raportissa aivan oikein todettiin. Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008 ja miehitti Krimin 2014.
Julkaisuajankohtanaan raportti ei kiitosta saanut. Yksipuolisuudesta ja Venäjä-pelottelusta sitä moitittiin etenkin SDP:stä ja keskustasta.
Varsinainen jälkisuomettumisen monumentti on Pyhäjoella, jossa toukokuun alkuun asti rakennettiin Fennovoiman ydinvoimalan perustuksia siitä huolimatta, että kolmasosan Fennovoimasta omistaa Venäjän valtion omistama Rosatom. Yhteistyö Rosatomin kanssa päättyi 2.5.
”Syyllisiä ei tarvitse etsiä, mutta paikallaan olisi tutkimus.”
Silloista pääministeriä Alexander Stubbia häiritsi 14.10.2014, Krimin miehityksen jälkeen, eduskunnassa Fennovoima-kriitikoiden ”tietty asenteellisuus, jopa russofobia”, jolla ”yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun”.
Syyllisiä ei tarvitse etsiä, mutta paikallaan olisi tutkimus siitä, mitkä syyt ajoivat suomalaiset kahden vuosikymmenen mittaiseen sinisilmäisyyteen Venäjän ja Putinin suhteen.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 