Pääministeri Sanna Marinin bilevideoista liikkeelle lähtenyt julkinen keskustelu on laajentunut uutismedian toimintaan kohdistuvaksi kritiikiksi. Erityisesti sosiaalisessa mediassa journalistien ja toimitusten valintoja on syynätty jopa yksittäisten sanavalintojen tarkkuudella.
Kuten politiikan mediajulkisuuden nykykohuissa usein käy, uutismedia on päätynyt kiistan keskiöön. Sosiaalisen median alustat, joiden toimintalogiikkaan kuuluu kärhämien kiihdyttäminen, vahvistavat julkista mediakritiikkiä. Toimittajia kritisoidaan huolimattomuudesta, perättömien väitteiden levittämisestä ja jopa puolueellisuudesta.
Kuohunta uutismedian toiminnan ympärillä kertoo journalismin muuttuneesta, aiempaa intiimimmästä yleisösuhteesta. Sosiaalinen media on tehnyt mediakriittisestä julkisesta keskustelusta arkipäivää ja tuonut kriittisen yleisön toimittajien iholle.
Uudenlainen viestintäympäristö kutsuu journalismia avautumaan omista käytännöistään. Kansaa puhuttavien kohujen kohdalla toimitukset voisivat avata arkisia rutiinejaan ja käytäntöjään.
Muutos entiseen on jyrkkä. Journalismin yleisösuhde on tavannut olla etäinen. Lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita on tietysti tutkittu yleisötutkimuksen keinoin. Nykytoimitusten arkea puolestaan on kehittynyt lukija-analytiikka, joka tarjoaa toimituksille reaaliaikaista tietoa uutisten kuluttajien päätöksistä ja lukutottumuksista.
Samalla toimitukset ovat pyrkineet pitämään yleisöön turvaväliä. Mielipidesivuilla vaalitaan edelleen pidättyvää ja asiallista tyyliä. Oman alan käytäntöjä on eittämättä ruodittu happamasti baaripöydissä, toimituskokouksissa tai ammattilehdissä, mutta ulkopuolelta tuleva journalismikritiikki on ollut helppo ohittaa uutismedian käytännöistä vieraantuneena huuteluna.
Etäinen yleisösuhde on palvellut yhteisön rakentamista. Professiot tarvitsevat paitsi yhteisiä käytäntöjä ja eettisiä normeja myös turvattuja rajoja. Etäisyys ulkopuolisiin ja näiden esittämään kritiikkiin tukee identiteettiä alalla, jolle pääsyä ei säännellä virallisin säännöin tai todistuksin.
Sosiaalinen media kuitenkin tuo yleisön mediakritiikin kahvihuoneista ja keittiöistä laajempaan julkisuuteen. Moniäänistä demokratiaa kannattavien tulisi tervehtiä kehitystä ilolla. Journalismin käytäntöjä on voitava kritisoida, sillä journalismi on paitsi vallan vahtikoira myös vallan käyttäjä. Journalismilla on edelleen valtaa vaikuttaa siihen, millaiset näkökulmat, tulkinnat ja puheenaiheet politiikan mediajulkisuutta hallitsevat.
Uudenlainen viestintäympäristö kutsuukin journalismia avautumaan omista käytännöistään. Kansaa puhuttavien kohujen kohdalla toimitukset voisivat avata arkisia rutiinejaan ja käytäntöjään. Kiinnostavia kysymyksiä ei ole vaikea keksiä. Miltä politiikan mediajulkisuutta hallitseva kohu näyttää uutistoimituksen näkökulmasta? Miten toimituksessa työskennellään, kun yksi aihe tuntuu hallitsevan mediajulkisuutta? Entä miten uutiskilpailu ja muiden tiedotusvälineiden seuraaminen vaikuttavat kohun kaareen? Kriittinen keskustelu olisi hyvä saattaa toimituskokouksista mediaa seuraavan yleisön tietoisuuteen. Myös mahdollisista virheistä ja ylilyönneistä voi keskustella.
Avoimuus on linnoittautumista terveempi tapa suhtautua kriittiseen yleisöön ja runsastuvaan mediakritiikkiin. Uutismedian prosessien julkinen ruotiminen voi osaltaan tukea demokratian kannalta oleellista medialuottamusta. Suomalaisten medialuottamus on edelleen kansainvälistä huipputasoa, mutta mediasuhteessa on havaittavissa muun muassa poliittista ja maantieteellistä eriytymistä. Tutkimusten mukaan perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat uutismediaan epäilevämmin kuin muiden eduskuntapuolueiden äänestäjät.
Entistä avoimemman yleisösuhteen rakentaminen ei tietenkään ole helppoa. Uutistoimitukset kamppailevat jo nyt kiireen ja niukkojen resurssien kanssa. Sekin on mahdollista, että toimitustyötä avaavat jutut eivät värisytä tärkeän lukija-analytiikan viisareita.
Keskustelua journalismin arkisistakin käytännöistä kuitenkin tarvitaan. Uutismedian yhteiskunnallinen rooli on niin merkittävä, että sen toiminnasta on syytä käydä kriittistäkin keskustelua. Juhlapuheet journalismin asemasta demokratian tukipilarina eivät riitä, vaan toimitusten on avattava yleisölle, miten journalistiset sisällöt syntyvät.
Kirjoittaja on viestinnän tutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Demos Research Institutessa
lehti 