“Kelaa kun sun ammatti on niin tärkeä että sut pakotetaan lain voimalla pysyy töissä, mutta ei niin tärkeä että sulle pitäis maksaa palkkaa jolla tulisit toimeen.” Tämä @sairaanhoitajasi_helsingista tekemä meemi hallitsi tällä viikolla ymmärrettävistä syistä somevirtaani.
Keväästä jatkunut hoitajien kamppailu paremman palkan puolesta on saavuttanut entistä kiristyneemmän tason. Liittojen teho-osastoihin kohdistuvien lakkouhkauksien myötä hallitus toi pikavauhtia eduskuntaan lakiesityksen suojelutyön turvaamisesta, jota on kutsuttu myös pakkotyö- tai orjalaiksi. Sekä hallituksen valmistelu että eduskunnan valiokuntakäsittely on ollut niin vauhdikasta, että on vaatinut tarkkaavaista seuraamista, jotta on pysynyt kärryillä niin lain soveltamislaajudesta, aluehallintaviraston oikeudesta siirtää lakkoja, kuin siitä, antaako laki mahdollisuuden sakottaa yksittäistä hoitajaa (vastaus: ei anna).
Vaikka vasemmistoliitto sai eduskuntakäsittelyssä läpi merkittäviä lakiesityksen jyrkkyyttä lieventäviä muutoksia, en voi olla kokematta pettymystä siitä, että vasemmistolaisimmasta hallituksesta huolimatta on näköjään helpompaa kajota lakko-oikeuteen kuin hoitaa hoitajille asialliset palkat.
Hyvinvoinnin perusta on pakko rakentaa uudelleen.
Ymmärrän päättäjien velvollisuuden turvata kansalaisten oikeuden elämään. Ymmärrän palkkaneuvottelujen tapahtuvan kuntatyönantajien ja hoitajaliittojen välillä. Tästä huolimatta huomaan toivoneeni, että Sipilän hallituksen työntekijöitä kurittavan kikyilyn vastapainona Marinin hallitus olisi jollain luovalla tavalla onnistunut ottamaan harppauksia hoitajien nostamiseksi rakenteellisesta ja sukupuolittuneesta palkkakuopasta.
On aika myöntää, että hyvinvointivaltiomme perusta on uhattuna. Ilman toimivaa ja luotettavaa terveydenhuoltoa, sairaanhoitoa, teho-osastoja, vanhusten hoivaa, neuvoloita ja synnytyssairaaloita voimme unohtaa yritystoiminnan, kulttuurin ja teknologisen kehityksen. Hoiva-alan kriisi on niin syvä ja monimuotoinen, että Ylen sote-toimittaja Päivi Paulavaara ja juontaja Reetta Rönkä luonnehtivat kriisiä monisäikeiseksi hirviöpalluraksi 15.9. julkaistussa Uutispodcastin hoitajapulaa käsittelevässä jaksossa. Keskustelussa Paulavaara toteaa, että vaikka vanhusten hoidosta on laskettu puuttuvan 3 400 hoitajaa jotta uusi hoitajamitoitus voitaisiin toteuttaa, on tämä vain hoitajapulan jäävuoren huippu. Koko hoiva-ala huomioiden puuttuvien hoitajien määrä on moninkertainen.
Hoitajapula on hälyttävä ongelma, joka on jäänyt pandemian ja sote-uudistuksen jalkoihin. Pandemia pahensi omalta osaltaan työntekijöiden kuormitusta ja hoitovelkaa, ja jos valtion rahoitus hyvinvointialueille ei ole riittävä, se uhkaa sysätä akuutin tilanteen vielä vakavammalle tasolle.
Kasvavasta hyvinvointivaltiosta pysyvään niukkuuteen
“Hyvinvointivaltiossa on siirrytty niukkuuden aikaan, jota leimaa kasvattamisen ja rakentamisen sijaan reformointi, tehostaminen ja säästäminen.” Näin kirjoittaa uuden julkishallinnon leviämistä Suomeen viime vuosikymmenten aikana tutkinut Ville Yliaska Niin & Näin -lehdessä (4/2017).
Tehostamisen ja tuottavuuden parantamisen vaatimukset ovat ainakin kuntapoliitikoille olleet arkipäivää jo pitkään sosiaali- ja terveyshuollosta päätettäessä. Sen sijaan, että julkisia palveluita ohjattaisiin etiikka, työntekijöiden hyvinvointi ja palveluiden laatu edellä, uusi julkishallinto ihailee yksityisten markkinoiden toimintalogiikkaa, ja palveluiden rahoitus sitoutuu niiden tuottavuuteen.
Tuottavuusvaatimusten asettama jatkuva tehostamisen paine on ymmärrettävästi ollut sote-alalla vaikea yhdistää työntekijöiden palkankorotuksiin ja työolosuhteiden parantamiseen. Eläköitynyt tutkija Pertti Honkanen esittää julkisessa Facebook-päivityksessään, että palkkatilastot osoittavat, miten kunta-alojen palkat ovat viime vuosina kehittyneet keskimäärin huonommin kuin valtion tai yksityisen sektorin palkat.
Samalla ikääntyvän väestön palvelutarve kasvaa, hoiva-alan eläköityvä henkilöstö jättää jälkeensä työntekijävajetta ja pandemia on jättänyt jälkeensä hoitovelkaa. Onko ihme, ettei ala vedä tarpeeksi uusia opiskelijoita vaan kohtaa sen sijaan alanvaihtajien vyöryn?
Hoivakriisin ratkaisee raha
Hyvinvointivaltion pelastamiseksi on yksi lääke: kunta-alan naisvaltaisissa palkkakuopissa rämpiville aloille osoitettu raha. Monet muutkin alat, kuten varhaiskasvatus, ovat hälyttävässä tilassa.
Hoitajapulan paikkaaminen ulkomaisella työvoimalla ei vaikuta realistiselta (puhumattakaan eettiseltä) ratkaisulta ilman palkkatason korjausta. Muissa Pohjoismaisissa maksetaan nimittäin jo nyt hoitajille merkittävästi parempaa liksaa: Ruotsissa hoitaja tienaa karkeasti 1 000 euroa ja Norjassa 2 000 euroa Suomessa työtä tekevää hoitajaa enemmän. Maakohtaiset hintatasot huomioiden ovat hoitajien palkat ostovoimaltaan merkittävästi korkeammat Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Hyvinvoinnin perusta on pakko rakentaa uudelleen. Työolot ja palkkaus on saatava sellaiselle tasolle, että hoiva-ala houkuttelee uusia ja palkitsee nykyisiä työntekijöitä. Siihen vaaditaan hallitukselta budjettitoimia, jotta tarpeelliset palkkaohjelmat saadaan maksettua. Siihen vaaditan kuntatyönantajilta tahtoa korjata rakenteelliset sukupuolitetut palkkaerot. Uusien pakkolakien sijaan siihen vaaditaan ennen kaikkea solidaarisuutta ja painostusta seisoa sekä hoitajien että laaja-alaisesti julkisten naisvaltaisten alojen rinnalla, kun he taistelevat meidän kaikkien tulevaisuuden puolesta.
uutiskirje 
