KU: Teollisuusliitto on aloittamassa syksyn neuvottelukierroksen. Kaikkia kierroksia sanotaan pahoiksi, mutta tällä kertaa edessä on ilmeisesti oikeasti hyvin vaikeat neuvottelut?
Kolme elementtiä tekee tulevista neuvotteluista hyvin haastavia. Yksi on julkisen puolen palkkaratkaisu, joka on pohjalla.
Toinen on inflaatiotilanne. Kolmas elementti on tietynlainen epävarmuus siitä, että millä tavalla Ukrainan sota tulee vaikuttamaan materiaalivirtoihin ja muihin.
Näiden kolmen pohjalta ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että edessä on poikkeuksellisen hankala sopimuskierros.
Mainitsitkin inflaation. Valtiovarainministeriö on varoittanut liian kovien palkankorotusten pahentavan tilannetta. Miten kommentoit?
Myös valtiovarainministerillä on oma roolinsa tässä. Hänen tehtävänsäkin on tietyllä tavalla tuoda elementtejä tähän pöytään.
Minun näkökulmani on, että valtiovarainministeriö on liikkeellä, koska valtiovalta mokasi kuntapuolen ratkaisun. Nyt yritetään paikata vuotavaa laivaa erilaisilla ratkaisuilla. Luvataan vähän veronalennuksia tuonne, pyydetään palkamalttia tuolta.
Meidän selkeä viestimme on, että me emme kaipaa tähän yhteyteen veronalennuksia. Ensinnäkään veronalennuksille ei tässä tilanteessa ole mahdollisuuksia. Toinen on, että jos valtiovalta tekisi valtionverotukseen keventäviä tekijöitä, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että tuloveronalennuksilla ei olisi meidän jäsenistöön kohdistuvaa merkitystä.
Kolmas on se, että tällaiset elementit sopivat tupo-pöytään. Meille sopii tupo, meille sopii kolmikanta. Tästä kolmiosta puuttuu yksi kulma, ja se kulma on Eteläranta 10, joka on ilmoittanut, ettei se ole mukana missään.
Elinkeinoelämän keskusliittohan on poistanut säännöistään mahdollisuuden palata tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin.
On kumma juttu, että EK muutti sääntöjään ja sanoi, ettei enää tee tällaisia ratkaisuja.
Kuinka ollakaan, kun tarjotaan mahdollisuuksia lyödä meitä – leikata työttömyysturvaa, leikata työoikeuksia, muuttaa työelämän pelisääntöjä meille heikommaksi – silloin EK on aina valmis neuvottelemaan. Mutta auta armias, kun pitäisi sopia jotain muuta. Sitten EK sanoo, että kun meidän säännöt.
Ainakin ulospäin näyttää, että heidän säännöissään on paljon joustovaraa.
Teollisuusliitto on monta kertaa ehdottanut kiky-ratkaisussa tehtyjen sosiaalivakuutusmaksujen palauttamista työnantajille. EK on torjunut vaatimuksen, kuten on myös pääministeri Sanna Marin. Kuinka realistinen vaatimus on?
Osittain esityksen ovat torjuneet tahot, jotka ymmärrän oikein hyvin. EK:lle se on niskavoitto Sipilän hallituksen ajoilta.
Sitä en ymmärrä, että sosiaalidemokraattinen pääministeri sen torjuu. Poliittinen oikeisto tykkää aina syyttää siitä, että meillä on ay-liikkeen sylikoirahallitus. Voidaan varmaan todeta, että kun pääministeri sanoo meidän keskeiseen viestiin ”ei kiinnosta”, voi siitä vetää tiettyjä omia johtopäätöksiä.
Minusta on EK:lta hölmöyttä vastata tähän ei. Tässä voisi olla mahdollisuus tehdä sosiaalimaksuista elementti suomalaisessa työmarkkinatoiminnassa. Esimerkiksi kun tullaan hankaliin aikoihin voisivat sosiaalimaksut olla jatkossa liikkuva elementti.
En pysty ymmärtämään, miksi työnantajapuoli pitää tässä niin sanotusti kannet kiinni. Tässä on hopeatarjottimella kannettu heille erilaisia ratkaisumalleja.
Tämä ei ole ehdotus, tämä on näkökulma.
Teollisuusliitto ei perinteiseen tapaan kerro palkankorotustavoitteitaan. Kuinka korkeita palkankorotuksia tavoittelette?
Se on periaate, josta olemme pitäneet kiinni. Asetamme tavoitteemme suuressa neuvottelukunnassa, kun kentän väkemme on paikalla.
Toinen syy on se, ettei synny illuusiota, mitä se voisi olla. Julkisuudesta tulisi meille rasite. Tehy esimerkisi julkaisi, että he haluavat joka vuosi 3,8 prosenttia ja nyt he ovat sen vankeja. Kenttä ja jäsenet odottavat, että he saavat sen.
On tarkka paikka, milloin näitä julkaistaan. Minun näkemykseni on, että tämä julkaistaan kun tulee sen paikka. Paikka tulee joko silloin kun ratkaisu on syntymässä tai lähdetään työtaistelutilanteeseen. Totta kai silloin pitää kertoa, mitä tavoittelemme.
Työmarkkinatotuutta on osaltaan se, että kumpikaan osapuoli ei mennessään pöytään kerro viimeistä lukuaan. Molemmat ovat asettaneet siihen tinkivaraa, mutta en ole koskaan nähnyt, että joku olisi asettanut tinkivaran julkisuuteen. Se syntyy neuvotteluprosessissa.
Mennään nyt alussa mainitsemaasi julkisen alan palkkaratkaisuun. Monet ovat kritisoineet sitä paljon. Mikä siinä on Teollisuusliitolle niin vaikea hyväksyä?
Meille Teollisuusliittona on perusteltua, että julkisen sektorin, jossa on paljon matalapalkka-aloja, palkkoja korjataan. Sinne olisi pitänyt tehdä palkkaohjelma.
Meiltä ei olisi sormikaan noussut, jos kuntapuolelle olisi muodostunut kymmenen prosentin palkkaohjelma tai vaikka viidentoista prosentin. Se olisi ollut meille täysin ok.
Ongelma on se, että heidän palkkaohjelmansa ja heidän ansiokehityksensä on sidottu kiinni kahteen meidän ja yhteen AKT:n sopimukseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kun me lähdemme neuvottelupöytään, emme neuvottelekaan enää teollisuuden lähtökohdista.
Kun me menemme neuvotteluihin, työnantaja painostaa niskaan. Miten käy kuntatalouden, miten käy valtiontalouden, miten käy BKT:n?
Meillä on edessämme tuplapukki. Ensin meidän pitää löytää yhteisymmärrys työnantajien kanssa siitä, mitä tämä ala kestää. Samaan aikaan työnantajat pitävät erilaisin konstein huolen siitä, että missään tapauksessa tämä ei saa tulla kuntapuolelle liian kalliiksi.
Tämä on se ongelma. Ilman tätä rasitetta neuvottelukierros olisi huomattavasti helpompi, kun tekisimme vain teollisuuteen ratkaisua.
Kun olimme viimeksi neuvottelupöydässä tekemässä ”Suomen mallia” tai vienninavausta, kävi ilmi, että työnantajien kanssa olisi voitu saada sovittua asioita esimerkiksi perhevapaauudistuksessa paremmin. Mutta kun pelkona oli, että jos se tulee meidän sopimukseemme, se leviää kulovalkeana kaikkiin muihinkin sopimuksiin. Ja työnantajat eivät halunneet olla avaamassa sitä porttia.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän jäsenistömme kärsii siitä, että olemme kaiken keskipiste.
Ehkä tärkein elementti tähän kaikkeen on se, että kukaan ei kertaakaan missään yhteydessä ollut yhteydessä meihin ja kysynyt, että kävisikö tämä meille. Ei kertaakaan!
Tämä ei voi olla vaikuttamatta SAK-laisen perheen toimintaan eikä myöskään työnantajien.
Milloin itse sait ensimmäisen kerran tietää tästä ratkaisusta? Luitko siitä lehdestä?
Luin.
Mikä oli reaktiosi?
Sanotaan näin, että keskimääräistä sivistyneempi kotikasvatukseni kehottaa minua olemaan kommentoimatta.
Julkisen alan ratkaisua on kritisoitu myös siitä, että valtakunnansovittelija ylitti sovintoesityksessään niin kutsutun yleisen tason. Onko tässä nyt avattu tie siihen, että kaikki haluavat päästä mahdollisimman nopeasti sovittelupöytään hakemaan kovempia korotuksia?
Suomalainen työmarkkinajärjestelmä on rakennettu niin, että ratkaisu pyritään saamaan aikaiseksi pääsääntöisesti neuvotteluilla. Viime kädessä mennään sovittelijan luokse.
Nyt voidaan kysyä, että kannattaako edes yrittää saada neuvotteluratkaisua aikaiseksi. Ei muuta kuin lakkoilmoitus päälle, Bulevardille ja sieltä parempi lappu taskuun.
Toivon kuitenkin itse, että Teollisuusliittona emme ajaudu tähän, vaan löydämme sivistyneellä tavalla jäsenistöä tyydyttävän ratkaisun. Mutta kyllä takaraivossa koko ajan kummittelee se, että jos kerran kuntapuoli onnistui saamaan tuollaisen ratkaisun sovittelijalta, pitäisikö meidänkin kokeilla.
Pidän sovittelulautakunnan perustamista ja koko ratkaisua edelleenkin käsittämättömänä. Olisi ollut ryhdikästä joltain ministeriltä tulla ulos ja kertoa, että hän antoi määräyksen tästä. Kaikki tietävät, että jostain tähän on haettu poliittinen hyväksyntä.
Julkisen alan ratkaisun on sanottu johtavan myös siihen, että muut alkavat vaatia entistä kovempia palkankorotuksia. Perusteena on ollut, että näin työmarkkinalogiikka menee. Avaatko hieman, miksi se menee näin?
Tässä syntyi työmarkkinoille tunne tai näkökulma, että millään ei ole mitään väliä. Meitä syytetään usein siitä, että olemme täysin vastuuttomia.
Väitän, että suomalainen ammattiyhdistysliike pitkällä aikavälillä on ollut hemmetin vastuullinen ja kilpailukykytietoinen.
Nyt tämä ajatus haastettiin sillä, että yksi lähti tekemään mitä sattuu ja valtiovalta vielä kuittasi sen. Kaiken kukkuraksi sovittelujärjestelmämme kuittasi sen. Kaikelta putosi hetkeksi pohja pois.
Kunta-alan ratkaisun jälkeen vettä on virrannut Aurajoessa aika paljon. Sanotaan näin, että suuremmalta suuttumukselta alkaa nähdä metsää.
Uskon, että syksy mennään vastuullisesti läpi. Se edellyttää, että mistään ei tule yhtään provokaatiota, työnantajapuoli ymmärtää, ettei kakkonen enää riitä ja se edellyttää myös sitä, että valtiovalta pitää suunsa kiinni tai tulee kiky-maksujen kanssa vastaan.
Pahin skenaario tässä kaikessa on se, että millään ei ole mitään väliä. Sitten tämä on siinä.
Teollisuusliitto on tällä hetkellä Suomen suurin ammattiliitto. Sen harteilla on vastuuta todella paljon, mutta sillä on myös valtaa. Niitä pitää käyttää viisaasti.
Puhuit pahimmasta skenaariosta. Mikä olisi paras skenaario?
Paras skenaario olisi se, että elvyttäisimme työmarkkinat ja tekisimme uudistuksen käyttämällä kaikkia elementtejä, joita työmarkkinoilla on käytettävissä. Pitäisi pystyä katsomaan eteenpäin ja todeta, että voi olla tilanteita, jolloin tarvitaan kolmikantaa. Voi olla, että joskus on mahdollisuuksia liittokohtaisille ratkaisuille.
Se edellyttäisi lainsäädäntöuudistuksia, se edellyttäisi sovittelujärjestelmään uudistuksia, sitten se edellyttäisi järjestöiltä uudistumishalukkuutta ja -kykyä. Kun puhun lainsäädännöstä, puhun siitä, ettei voi olla niin, että työnantajapuoli voi yksipuolisesti päättää asioista.
Toinen on sovittelujärjestelmä. Sovittelijan asemaa pitää korostaa ja parantaa. En tarkoita pakkosovintoa, tarkoitan pakkosovittelua. Sovitteluun on mentävä, mutta sovittelijan ratkaisu ei voi olla pakottava.
Kolmas on se, että palautetaan neuvottelupöytään kaikki, joiden avulla Suomea voidaan viedä eteenpäin. Ja unohdetaan ideologinen juttu taustalta.
Ay-puolelle paha juttu on se, että kyllä meidänkin pitää kyetä sopimusjärjestelmässä vähän uudistumaan. Sanon suoraan, että meidän pitäisi pystyä tekemään palkanmuodostukseen elementtejä, jotta palkanmuodostus elää ajassa niin hyvinä kuin huonoina aikoina.
Nyt ongelma on se, että menipä lujaa tai hiljaa, kaverille pitää maksaa 15 euroa. Vaikka olisi tilanne, että voisi maksaa 20 euroa, sitä ei makseta vaan se vedetään osinkoina välistä. Ja vastaavasti kun yrityksellä menee heikosti, 20 eurosta pitäisi pystyä palaamaan 15 euroon. Tällä hetkellä järjestelmä ei sitä mahdollista.
Ensi vuonna monien katseet ovat eduskuntavaaleissa, mutta myös Teollisuusliitolla on edessä omat vaalit ja liittokokous. Kuinka tärkeästä asiasta Teollisuusliiton vaaleissa on kyse?
Jäsenistömme ei aina ymmärrä sitä, kuinka suuri merkitys vaaleilla on. Aikoinaan oli sanonta, että on presidentinvaalit, eduskuntavaalit, sitten tuli Metalliliiton vaalit ja sitten monet muut vaalit.
Teollisuusliitto on jäsentensä liitto. Kaikki se, mitä teemme ja saamme aikaiseksi, perustuu jäsenistöön, järjestäytymisasteeseen ja jäsenistön antamaan mandaattiin. Kun mennään vaaleihin, tärkein asia meille on äänestysaktiivisuus ja -prosentti.
Mitä korkeampi äänestysprosentti, sitä kovemman mandaatin jäsenistö on antanut liitolle tehdä asioita. Sitä lukua kytätään Etelärannassa suurennuslasin kanssa. Äänestysprosentin pitää olla enemmän kuin 50.
Toinen on se, että yhdistyksen on määräajoin tärkeää katsoa, onko suunta ollut oikea. Sitä varten yhdistyksemme jäsenet eli ammattiosastot pääsevät tekemään liittokokoukselle esityksiä ja aloitteita. Niiden pohjalta otetaan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi.
Aiemmissa vaaleissa jäsenistöltä on tullut 2 000–2 500 esitystä. Siellä on mukana työehtosopimuksiin, meidän sääntöihimme liittyviä esityksiä ja niin edespäin.
Siitä, mitä kenttä haluaa, muodostuu yhteinen katse tulevaisuuteen. Tämä liitto ei ole Riku Aalto ja Turja Lehtonen. Tämä on 200 000 suomalaista ihmistä, joiden kädenjäljen pitää näkyä siinä, mihin tätä liittoa viedään ja miten tätä johdetaan.
Vaaleissa sitten katsotaan, ovatko henkilöiden paikat oikeassa järjestyksessä.
Niin, vaaleissa on kyse myös poliittisista voimasuhteista.
Kyllä. Minä kun olen vasemmistoryhmän vetäjä, haluan, että vaaliliittomme on aidosti varteenotettava vaihtoehto teollisuusdemareille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme ehdokkaita kattavasti.
Uskallan väittää, että ryhmällämme on tässä liitossa hyvin merkittävä rooli. Teollisuusliitto ilman meitä ei olisi Teollisuusliitto.
Organisaatiossamme olevat vaikuttajakentän ihmiset tuovat sen viestin, joka heille on työpaikalla sanottu. He eivät paljon suodattele. Palaute on joskus kohtuullisen raadollista, mutta se on ryhmämme rikkaus.
Meillä ei ole ryhmäkuria, meillä ei ole puoluevaatimuksia. Ryhmässämme ei edellytetä vasemmistoliiton jäsenyyttä, toki vasemmistoliiton jäseniä ryhmässä toimii.
Mennään vielä lyhyesti eduskuntavaaleihin. Mitkä ovat Teollisuusliiton tavoitteet niissä?
Ensisijainen tavoite eduskuntavaaleissa on äänestysaktiivisuuden tukeminen. Uskomme, että mitä korkeampi äänestysaktiivisuus on, sitä parempi edustus eduskunnassa on sen kaltaisilla puolueilla, jotka tukevat meidän keskeisiä tavoitteitamme.
Toivomme, että Arkadianmäelle tulisi mahdollisimman paljon edustajia, jotka ymmärtävät työelämän kysymyksiä. He olisivat mielellään nousseet työelämän keskeltä ja toisivat niitä asioita esille.
Toivottavaa olisi, että saisimme sen kaltaista viestiä, että työlainsäädäntöä ja työoikeutta saataisiin vietyä eteenpäin. Toivomme myös, että meillä olisi teollisuutta ymmärtävä eduskunta. Meillä on ollut lievästi sanottuna haasteita saada lainsäätäjät ja eduskunta ymmärtämään, että teollisuus ei ole vain pahasta.
Tässä tullaan vihreään siirtymään. Meillä on paljon kansanedustajia, joille teollisuus on menneisyyttä. Mutta teollisuuden tuottama raha kelpaa yhteiskuntaan.
Samalla olemme unohtaneet sen, että suomalainen savupiipputeollisuus on investoinut satoja miljoonia päästöjen vähentämiseksi. Yksi esimerkki Harjavallasta. Kun siellä käveli aikoinaan trikoopaidassa kaupungin läpi, se repesi toisella puolella, koska ilmassa oli niin paljon rikkiä. Nyt tilanne on toinen.
Investointi Suomeen ja tehtaan pystyttäminen Suomeen on paras ympäristöteko, jonka yritys voi tehdä. Meidän pitää turvata teollisuuden perusedellytykset täällä.
Luonnonvaroja pitää käyttää, mutta vastuullisesti. Se on parasta vihreää siirtymää.
uutiskirje 
