Turussa on jo vuosikymmenet seikkaillut yksityisetsivä, joka ei oikeastaan selvitä rikoksia vaan juttujen ratkaisut tippuvat hänelle valmiina onnekkaiden sattumien jälkeen kapakkahortoilujen lomassa. Oli jo aikakin saada isoon kaupunkiin toinen parempi yksityisetsivä, mutta ei Jussi Marttilan Aurajoki-sarjan Janatuinenkaan oikein vakuuta.
Marttila debytoi viime vuonna tarinalla, joka pohjautui urbaanilegendaan Turussa liikkuneesta sarjahukuttajasta. Sen jälkeen Janatuinen on luopunut yksityisetsivän lupakirjastaan ja toimii Väisäsen firman turvallisuuspäällikkönä. Kuka on Väisänen ja kuka hahmottomaksi jäävän Janatuisen paras ystävä poliisi Helena? Marttilan kirjassa henkilöt ovat suku- tai etunimiä vailla ominaisuuksia.
Turvallisuuspäällikön tointaan Janatuinen hoitaa vasemmalla kädellä, sillä rikokset vetävät kuitenkin puoleensa. Hän avustaa iltapäivälehden rikostoimittaja Haimia tapauksessa, jossa Turun Halisten kaupunginosasta löytyy murhattujen maahanmuuttajalasten ruumiita. Paikallinen poliisi haluaa väkisin pitää tapauksia kunniamurhina ja pidättää syylliseksi epäillyn heppoisin perustein.
Janatuinen, Helena ja KRP-päällikkö Rastila eivät Turun poliisin teoriaan usko. Janatuinen pääsee mukaan pieneen salassa toimivaan KRP:n alaisuudessa toimivaan erikoisryhmään selvittämään tapausta. Entisessä pankin sivukonttorissa toimiva ryhmä tuo mieleen tv-sarja The Wiren poliisit ja tutkintamenetelmät salakuunteluineen. Arvokasta apua antaa profiloijan koulutuksen saanut patologi Petterson.
Marttilalla on hyvät ainekset kasassa, mutta Pimeä kuilu on valitettavasti tylsä kirja, latteasti kirjoitettu. Se on tyyliä seuraavana päivänä tein sitä ja seuraavana taas tätä. Tasapaksua kerrontaa rytmittävät jatkuva kapakassa istuminen ja Suomen ennätystä lähentelevä kiroilu. Kapakkajutut eivät sentään ole tyhmiä niin kuin sen toisen turkulaisen yksityisetsivän tapauksessa, mutta eivät yhtään kiinnostaviakaan.
Tekijän näkemyksen mukaan poliisi toimii rasistisesti rikoksissa, joissa osapuolena ovat maahanmuuttajat uhreinakin ja uusnatsit käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Pimeä kuilu on maailmankuvaltaan ihan toisella laidalla kuin aiemmat Turkuun sijoittuvat menestysdekkarit. Siitä tekisi mieli pitää ja antaa kehuja, mutta lukeminen oli yhtä vaivalloista tarpomista, niin kuin tuntuu olevan kirjan päähenkilöiden elämäkin.
Jussi Marttila: Pimeä kuilu. 349 sivua, Tammi.
uutiskirje 