Armeijan kasarmi toimii aniharvoin kaunokirjallisen teoksen näyttämönä. En tarkoita nyt sotakirjoja, vaan inttiarkeen sijoittuvia romaaneja. Ainoa jonka olen lukenut ennen Vesa Vareksen esikoisdekkaria Kuolema kasarmilla on Alpo Ruuthin Kotimaa, joka ilmestyi vuonna 1974. Luulisi ainutlaatuista miljöötä hyödynnettävän enemmänkin kun ajattelee, miten usein mies- ja nykyisin varmaan naisporukoidenkin jutut kääntyvät illan edetessä armeijamuistoihin.
Vasemmistokirjailija Ruuthin näkemys armeijasta oli kriittinen. Vareksella se on dekkarissaan lämmin ja nostalgian täyttämä. Niinisalon varuskuntaan kymmenkunta vuotta sitten sijoittuvassa teoksessa inttiarki on tammikuun saapumiserän alokkailla rankkaa, mutta reipas sotilashuumori pitää mielialaa yllä.
Prologissa varuskunnassa juuri aloittanut ja heti ristiriitoja synnyttävä vänrikki Martti Näre isketään kuoliaaksi yön pimeydessä sotaharjoitusten alkuvaiheessa. Sitten pitää odottaa satakunta sivua ennen kuin poliittisen historian professori pääsee armeijamuistoistaan kunnolla dekkarivaihteelle.
Vareksen armeijajuttuja lukee mielikseen – aikansa. Uudet alokkaat ovat erottuvia persoonallisuuksia ja huumori tutulta tuntuvaa, vaikka oma varusmiesaika loppui lähes päivälleen 40 vuotta sitten. Kantahenkilökunnassa on virkaintoilijoita, vetelyksiä ja monia siltä väliltä. Sotilaskodissa työskentelevä Solja Laine saa aikaan romanttisia värinöitä sekä varusmiehissä että osassa kapiaisia.
Kun takaisin rikosjuoneen vihdoin päästään, Martti Näreen murhaa selvittää tiukan rikoskomisario Anne Sirkiän lisäksi pääesikunnan tutkintaosastolta Niinisaloon lähetetty luutnantti Pertti Salmenkari.
Kuolema kasarmilla paljastuu vanhanaikaiseksi kuka sen teki -dekkariksi, jossa toimintaa on vähän ja puhetta paljon. Mieleen tulevat komisario Palmut ja muut vanhat dekkarit, joissa tapahtumat etenevät pääasiassa dialogin kautta. Tai sitten brittiläiset kartanodraamat. Ylimpien kerrosten herrasväen paikalla tässä teoksessa ovat kapiaiset ja varusmiehet edustavat kahden kerroksen väestä sitä alempaa. Salmenkari on eräänlainen Hercule Poirot, joka nuuskii molempia ja ratkaisee jutun ylivertaisella älyllään ja päättelykyvyllään.
Suljettuun hierarkkiseen armeijaympäristöön sisältyvät mahdollisuudet Vares jättää suurelta osin hyödyntämättä.
Kuolema kasarmilla on erinomainen dekkari niille, jotka pitävät rikosmysteereistä, mutta kavahtavat modernin rikoskirjallisuuden väkivaltaa, kovaa menoa ja pelottavaa tunnelmaa. Juuri sellaisista inspiroituville teos on tylsä ja pitkästyttävä. Inttijututkin alkavat puuduttaa, kun niitä on liikaa.
Vesa Vares: Kuolema kasarmilla. 352 sivua, CrimeTime.
lehti 