Vuonna 1997 ilmestyi suomalainen trilleri, jota ei olisi suomalaiseksi uskonut. Nimimerkki Ilkka Remeksen Pääkallokehrääjä oli maailmanluokan tasoa oleva jännäri poikkeuksellisen hyvällä idealla. Vaihtoehtohistoriassa tapahtuvassa teoksessa Suomi oli Neuvostoliiton peukalon alla oleva kansandemokratia, jolle ovela juoni palautti aidon itsenäisyyden.
Monta muutakin hyvää trilleriä Remekseltä tuli seuraavina vuosina, mutta esikoinen taitaa jäädä hänen parhaakseen. Laadullinen alamäki on jatkunut niin pitkään, että on vaikea kuvitella hänen nousevan enää edes keskikastiin suomalaisessa jännityskirjallisuudessa. Liuta uusia nimiä on pyyhkäissyt kirkkaasti ohi viime vuosina.
Nyt sen tekee myös pitkään diplomaattina toiminut Anssi Leino esikoisellaan Teheranin koura, joka ilmestyi ensin ääni- ja e-kirjana, loppukesällä myös painettuna. Leino on 20-vuotisella diplomaattiurallaan työskennellyt ulkoministeriön Persianlahti- ja Keski-Aasia-tiimien vetäjänä Helsingissä sekä Suomen suurlähetystöissä muun muassa Abu Dhabissa.
On siis luontevaa, että Teheranin koura sijoittuu Abu Dhabiin ja Iraniin. Napakassa jännärissä kolme suomalaista Abu Dhabissa työskentelevää muovialan insinööriä erehtyy kalastusretkellä Iranin ominaan pitämille vesille. Rannikkovartiosto ottaa heidät kiinni ja miehet siirretään Bandar Abbasin vankilaan pelinappuloiksi Iranin yrityksissä murtaa sitä vastaan asetetut kansainväliset pakotteet.
Kun diplomaattiset yritykset miesten vapauttamiseksi eivät auta, uutena lähetystösihteerinä Abu Dhabissa aloittanut Antero Heinonen ajautuu suojelupoliisin Krista Vuoren kanssa suoraan toimintaan yhdessä Iranin arabikapinallisten kanssa. Alkaa uskalias operaatio, jossa vankilaan tunkeutumalla yritetään pelastaa kolme suomalaista, joille vakoilutuomio tietäisi mahdollisesti kuolemanrangaistusta.
Teheranin koura kuuluu jännärisyksyn miellyttäviin yllätyksiin. Uutena kirjoittajana Anssi Leino hallitsee trillerin lainalaisuudet, mutta tuo siihen omalla taustallaan myös uutta. Maailmanpoliittinen peli on tässä lajityypissä itsestäänselvyys, mutta Leino kertoo myös diplomaattisista nyansseista maailman kriisipesäkkeissä. Hänellä on kuitenkin älyä olla rasittamatta lukijaa liikaa niillä. Rauhallinen tempo, kiihdytys ja huipennus ovat hyvässä tasapainossa vauhdikkaaseen takaa-ajoon yltyvässä trillerissä.
Ihmiskuvaus on tärkeämpää kuin tekniikalla briljeeraaminen, mikä sekin on Leinon valtteja esimerkiksi juuri Remekseen verrattuna. Ei siinä kyllä tässäkään teoksessa kovin syvälle päästä muiden kuin epävarman Antero Heinosen kohdalla.
Tämän syksyn Remes puolestaan valitettavasti vahvistaa kuvaa entisestä suuruudesta. Siinä missä Teheranin kourassa on tehokkaasti kerrottu selkeä tarina, Tornadossa on aivan liikaa kovan luokan juoniaihelmia, joiden lopputulos on kuitenkin tylsä. Ei ole kerronnassa imua eikä Remes saa jännitystä syntymään kovasta yrityksestä huolimatta.
Tornado on sekava keitos, joka hukkuu nimenomaan aiheidensa runsauteen. Pääjuonessa venäläiset yrittävät lamauttaa Ruotsin uuden huippuluokan sukellusveneen. Trillerin todellisuudessa Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, mutta silti Venäjän ja USA:n sotilasjohtajat ovat tulossa Königstedtin kartanoon salaiseen tapaamiseen, jonka aiheena on Iranin ydinasehanke. Se pistää Suomen presidentin vaikeaan asemaan.
Mukana on myös suomalaisten idänkaupan veteraanien ja entisten keskustapoliitikkojen salainen UKK-operaatio, jolla yritetään estää Suomen Nato-jäsenyys ja turvata kauppasuhteet Venäjällä sodasta huolimatta.
Eikä tämäkään riitä. Yhden päähenkilön toiminnan motiivina on puolison koronakuolema. Remes väittää, että Suomessa ja Ruotsissa annettiin tietoisesti ihmisten kuolla koronaan, kun tavoiteltiin laumasuojaa. Sitten on vielä huumekauppaa ja yöllinen yliajo, jossa nuori äiti kuolee.
Kun mukaan vielä laskee valtavan määrän henkilöitä ja silppuisen kerronnan, on vaikea pysyä kärryillä, mistä Tornadossa on lopulta kysymys. Eikä siinä oikein tunnu muusta olevan kuin pahvisten henkilöhahmojen säntäilystä sinne tänne.
Ilkka Remeksellä on ollut monessa teoksessaan maagiselta tuntuva kyky ennakoida tulevia tapahtumia. Tällä kertaa todellisuus ehti ensin. Suomen Nato-prosessi oli keväällä niin nopea, että sen tulos ei ole ehtinyt teokseen. Lokakuussa tuntuu hassulta lukea jännäriä, jossa asia on auki. Se ei tietenkään ole Remeksen vika, mutta muilta osin Tornado on taas yksi pettymys jo aika pitkässä ketjussa, joita entinen ykkössuosikkini on tuottanut.
Ilkka Remes: Tornado. 446 sivua, WSOY.Anssi Leino: Teheranin koura. 249 sivua, Storytel.
uutiskirje 
