Kun Keskuspuistoon kuuluvaa metsäaluetta Helsingin Pirkkolassa uhkasi parturointi uuden liikuntahallin tieltä, metsää puolustavat asukasaktiivit sopivat alueelle vartiovuorot. Eräänä aamuna, kun Sanni Seppo saapui vartiovuorolleen, monitoimikoneet olivat saapuneet.
– Hypin kalliolta kalliolle estääkseni konetta kaatamasta lisää puita. Kun hyppäsin koneen eteen, kuljettaja tajusi, että joutuu pysäyttämään työn, Seppo kertoo.
Seppo vaati poliiseja paikalle. Asukasaktiivit pitivät raivaustöitä laittomina, koska hallihanketta koskeva oikeusprosessi oli kesken. Myös halliyhtiön edustajat halusivat poliisin paikalle – siksi, että raivaustöitä oli häiritty.
– Niinhän siinä kävi, että poliisi vei minut pois, myöhemmin muitakin. Poliisit olivat saaneet jo edellisiltana määräyksen, että häiritsijät pitää poistaa työmaalta, Seppo muistelee.
Asukasaktiivit pitivät tilannetta osoituksena siitä, kuinka yksityiset yhtiöt vetävät rakennushankkeissa narusta demokraattista koneistoa ja asukasmielipide jää jalkoihin. Aktiivit ja asiantuntijat olivat esittäneet hallille vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja lähistöltä. Pysäköintialueen raivaaminen metsään saatiin kuitenkin torjuttua, vaikka hallia ei.
Pitkäjänteistä vaikuttamista
Parin vuoden takainen Pirkkolan metsäkiista on yksi tapausesimerkki valokuvaaja Sanni Sepon ja toimittaja Jaana Kannisen toimittamassa kirjassa Huuto kaupunkiluonnon puolesta. Kirjassa käydään läpi kymmenen kamppailua arvokkaiden luontoalueiden kohtalosta Helsingissä. Kertojina ovat asukasaktiivit itse, komeat luontokuvat ovat pääasiassa Sanni Sepon.
– Huomasimme, että on paljon ihmisiä, joilla on tarinoita kerrottavanaan kaupunkiluontokamppailuista. Heidän tarinansa olivat huikeita ja koskettavia. Monet ovat saattaneet tehdä 20 vuotta työtä sen eteen, että jokin lähimetsikkö säästyy. Heistä on tullut todellisia asiantuntijoita, kertoo Jaana Kanninen.
”Monet ovat saattaneet tehdä 20 vuotta työtä sen eteen, että jokin lähimetsikkö säästyy.”
Lisäksi teoksessa selvitetään muun muassa asukasdemokratian tilaa, kaupunkimetsien terveysvaikutuksia, metsien merkitystä oppimisympäristönä sekä pyrkimyksiä kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Helsinkiin.
Monet kamppailut ovat päättyneet luontoalueiden puolustajien tappioon: Pajamäen liito-oravametsään saatiin rakentaa poikkeusluvalla kerrostaloja, Kumpulan Keinukallio räjäytettiin uuden päiväkodin tieltä ja Kivikonlaidan metsä uhanalaisine lajeineen jyrättiin maa-aineksen kierrätyskentän tieltä.
Pari voittoisaakin kamppailua kirjassa on mukana: Meri-Rastilan metsään esitetyn uuden asuinalueen suunnittelu lopetettiin, ja Keskuspuistoon esitetyt rakentamisvaraukset hylättiin oikeuskäsittelyssä. Kirjaan sisältyy myös opas aloitteleville asukasaktiiveille.
Monimuotoisempia kuin talousmetsät
Kaupunkimetsät ovat luontoarvoiltaan merkittävämpiä kuin moni luulee.
– Etelä-Suomessa talousmetsät ovat puupeltoja, mutta kaupunkimetsät todella monimuotoisia, Kanninen vertaa.
Syynä on se, että metsänhoidon lähtökohtana kaupungeissa ei ole puun myynti, vaan metsien virkistyskäyttö.
”Opetussuunnitelma edellyttää, että koululaiset ja päiväkotilaiset viettävät osan ajastaan luonnossa.
Viheralueille rakentamista perustellaan kaupungin kasvupaineilla ja tarpeella pitää asumisen hinta kurissa. Helsinki tavoittelee rakentavansa vuodessa 8 000 uutta asuntoa. Sanni Seppo muistuttaa, että kaupungilla on muunkinlaisia tavoitteita.
– On tehty tavoitteita myös biodiversiteetin säilymiseksi ja asukkaiden kuulemiseksi. On tehty opetussuunnitelma, joka edellyttää, että koululaiset ja päiväkotilaiset viettävät osan ajastaan luonnossa.
Asukasmäärän lisääntyessä kasvaa myös virkistysalueiden tarve. Erityisesti koronarajoitusten aikaan kaupunkilaiset liikkuivat metsissä sankoin joukoin.
Vaihtoehtoja luontoalueiden rakentamiselle
Jaana Kanninen esittelee kirjassa asiantuntijoiden vaihtoehtoisia ratkaisuja rakentamiseen. Tyhjillään olevia asuntoja ja toimitiloja tulisi saada käyttöön. Vuonna 2019 oli joka kolmas Helsingin ydinkeskustan asunnoista vailla vakituista asukasta. Tyhjää toimistotilaa oli viime keväänä reilut puoli miljoonaa neliömetriä, suunnilleen saman verran kuin Helsinki rakentaa uusia asuntoja vuodessa.
Lisäksi joukkoliikenteen huomattava edistäminen ja yksityisautoilun väheneminen voisi vapauttaa tilaa liikenneväyliltä asuinrakentamiseen. Junaliikenteen uudelleenjärjestely voisi vapauttaa koko Ilmalan junavarikon kantakaupunkimaiseen rakentamiseen.
Kanninen muistuttaa, että asumisen hintaan vaikuttavat muutkin asiat kuin rakentamisen määrä.
– Hintaa voitaisiin paljon enemmän säädellä esimerkiksi yhteiskunnallisilla tuetuilla asunnoilla. Oikeistohan ei halua sellaista, mutta vasemmistolle se kävisi. Nyt rakennetuista asunnoista suuri osa on mennyt sijoittajille. On poliittinen päätös, haluammeko tukea sitä.
Tiivistä rakentamista on perusteltu myös sillä, että se vähentäisi liikkumisen tarvetta ja yksityisautoilua. Näin ei tutkimusten mukaan välttämättä ole.
– On osoitettu, että kun ihmiset asuvat hyvin tiiviisti eikä ole luontoa lähellä, he matkustavat kauemmas, Seppo sanoo.
– Itse olen luopunut autosta siksi, että minulla on metsä lähellä eikä tarvitse lähteä autolla metsään, sanoo Keskuspuiston kupeessa asuva Kanninen.
Strategia viitoittaa uutta suuntaa
Kannisen ja Sepon mukaan yhä jatkuvasta luontoalueiden tuhoamisesta huolimatta liikahduksia parempaan on tapahtunut. Nykyisen kaupunginvaltuuston strategiaan on kirjattu monimuotoisuuden lisääminen ja metsien luontainen vanheneminen.
Strategiaan kuuluu myös Laajasalossa sijaitsevan Stansvikinkallion kaavan osittainen uudelleenarviointi, josta kaupunginvaltuusto päätti viime keväänä. Tämä on yksi kirjan kolmesta tapauksesta, jotka ovat vielä vailla ratkaisua. Stansvikinkallion vanhassa metsässä on uhanalaisia luontotyyppejä ja tiukan suojelun piirissä olevia lajeja.
Toinen avoin tapaus on Puotinharjun ja Myllypuron rajalla sijaitseva Matokallio, jonka päälle suunnitellaan sisäjääurheiluhallia. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jätti viime tammikuussa pöydälle esityksen hallin lainoittamisesta.
Kolmas ratkaisuaan odottava luontoalue on Etelä-Haagan Riistavuoren metsä, jota uhkaavat kaupunkibulevardiin liittyvät rakentamissuunnitelmat. Sitä pidetään tärkeänä ekologisena käytävänä, joka yhdistää eri viheralueet toisiinsa. Sanni Seppo asuu sen lähistöllä.
– Olemme järjestäneet alueella kaavakävelyjä poliitikoille, jotta he tuntisivat paremmin suunnittelun alla olevan kohteen ja kuulisivat asukkaita. Ne ovat olleet hyvin suosittuja, Seppo kertoo.
Rakentamisen viherpesua
Seppo on kiinnittänyt huomiota siihen, millaista kieltä kaupungin suunnitelmissa metsästä käytetään.
– Sanotaan, että Riistavuori on alue, jolla ”on puustoa”. Ei edes kasva, vaan on. Se on tosiasiassa vanha metsä, jossa on myös arvokas kosteikko.
Kaupungin tilaamassa konsulttiyhtiön lausunnossa luodaan hyvinkin ekologisia mielikuvia: ”Alueelta poistettavaa luonnonmateriaalia kuten puita ja kantoja voidaan käyttää kadunkalustuksessa penkkeinä, leikkivälineinä tai hyönteishotelleina.”
– Ihan erilainen vaikutelma tulee, kun näkee metsän ja tajuaa, että tämä kallio räjäytetään ja tälle kosteikolle rakennetaan, Seppo vertaa.
Kanninen ja Seppo pyrkivät kirjallaan osaltaan kokoamaan erillisiä kamppailuja ja edistämään kokonaisvaltaisempaa liikettä kaupunkiluonnon puolesta. Sitä varten kerätään aineistoa myös kirjan yhteydessä perustetulle verkkosivustolle.
Jaana Kanninen & Sanni Seppo (toim.): Huuto kaupunkiluonnon puolesta. Vastapaino 2022, 271 sivua.
uutiskirje 