Rusetti (Kustantamo S&S 2023) on kollaasiromaani, jossa esseistinen pohdinta esineellistämisestä limittyy kertojan kipuiluun rakkaussuhteistaan. Anu Kaaja hyödyntää neljännessä kirjassaan symbolina rusettia, jonka hyödytön kauneus tarjoaa yllättävän näkymän yhteiskunnalliseen vallankäyttöön.
– Rusetti on helposti avattava solmu, jota käytetään esimerkiksi kengännauhoissa, mutta siitä on tehty myös koriste. Rusetti symboloi feminiinisyyttä, ja se liitetään turhamaisuuteen. Tutkin mielelläni asioita, joita pidetään korneina. Pinnalliset ilmiöt paljastuvat usein syvällisiksi, Kaaja sanoo.
Romaanissa esineiden haastattelut, matkakuvaukset, ruseteista kertovat osiot sekä ystävien ja rakastettujen tapaamiset limittyvät toisiinsa, mikä synnyttää monenlaisia tulkintamahdollisuuksia.
Kirja ilmestyy helmikuun puolivälissä, ja siitä otetaan tavanomaisen painoksen lisäksi ylellisempi väripainos. Kustantamon päätös julkaista visuaalisesti näyttävämpi painos on perusteltu, sillä Kaajan tekstiä elävöittävät kuvat kahvilaesineistöstä, ruseteista ja klassikkomaalauksista.
Hersyvän huumorin aistillisuutta
Rusetin kertoja haluaa pitää rakastajansa etäällä ollakseen satuttamatta itseään. Hän viihtyy ystävänsä Jussin seurassa, sillä kokee ystävyyden antavan enemmän tilaa olla ja elää kuin rakkaussuhteet. Luontevimman keskusteluyhteyden hän löytää kahvilapöydän esineistön kanssa. Surrealistiset keskustelut lusikan, kahvin, kupin, servetin, kuppikakun, sokerin, asetin, kännykän ja leikkokukan kanssa avaavat lukijalle ihmisen esinesuhdetta mutta myös esineiden takaa piileviä valtasuhteita kuten maailmankaupan eriarvoistavia rakenteita.
Kepeyden ja vakavuuden, nautinnon ja kärsimyksen sekä ajattelun ja leikin toisiinsa sulauttava teos käsittelee kaikessa epätodellisuudessaan todellisuutta poikkeuksellisen elävästi.
”Huumori on minulle keino käsitellä vakavia asioita.”
Romaanin teemat ovat rankkoja, mutta Kaaja lähestyy aineistoaan kepeästi. Kirjailijan verbaalisesti loistokas huumori on hersyvimmillään aistillisuuden kuvauksissa, kuten esimerkiksi luvussa ”Kuumimmat, hekumallisimmat ja hätkähdyttävimmät renessanssipojat Top 5”.
– Huumori on minulle keino käsitellä vakavia asioita. Kepeys, koukeroisuus ja liioittelu kiinnostavat minua. Taiteen tekemisessä on oltava mukana leikillisyyttä.
Ihmiset ja esineet
Kaaja tarkastelee romaanissaan esineellistämistä eri tasoilla. Keskustelut esineiden kanssa ja ihmissuhdepohdinnat tuntuvat kerronnallisesti aluksi irrallisilta, mutta vähitellen luvut alkavat nivoutua toisiinsa.
– Olen kiinnostunut katsomisesta ja siitä, kuinka ihmisiä pelkistetään kuviksi. Käsittelin edellisessä romaanissani Katie-Kate avioliittoinstituutiota kuvana, ja Rusetti on tavallaan sille jatkoa. Tietynlainen rakkauskäsitys on hyvin esineellistävä, eikä siinä ole hirveästi tilaa liikkua.
Kaaja ei pidä esineellistämistä ja kuvaamista pelkästään ongelmallisina tai ahdistavina ilmiöinä vaan toteaa, että niillä voidaan myös leikkiä. Kuvallisuus läpäisee sosiaalisen median aikakaudella koko kulttuurin.
– Elämme kuvallisessa kulttuurissa, jossa ihmisillä on tarve asettua kuvaksi. Kysymys representaatiosta on tärkeä: kenestä kuvia esitetään ja kenestä ei.
Nautinnon ja alistamisen ristiriita
Rusetin kertoja harhailee eurooppalaisissa kaupungeissa etsimässä henkisiä, fyysisiä ja älyllisiä nautintoja taidemuseoista, teknobileistä ja kahviloista. Nämä paikat ovat tärkeitä myös kirjailijalle.
– Kahvilat ovat minulle ennen kaikkea työhuoneita. Mutta pelkkä ajattelu ei riitä, ja tanssiminen on tapa olla läsnä kokonaisvaltaisesti. Vastaavasti taidemuseot antavat sekä kertojalle että itselleni erityistä iloa.
Kaajan romaani ei kuvaa kuitenkaan vain ilojen ja nautintojen maailmaa vaan myös sen kääntöpuolta.
– Kun lähtee raaputtamaan melkein minkä tahansa ilmiön pintaa, esiin tulee kärsimystä ja kuolemaa. Esimerkiksi kahvikulttuurin historia liittyy transatlanttiseen orjakauppaan, eikä kahvin tuotanto ole vieläkään eettistä. Joulunalusaika on puolestaan konvehtien ostokautta, mutta yhtiöt eivät ole silti kyenneet takaamaan, etteikö suklaan tuotantoketjuun liittyisi orjuuttamista tai lapsityövoimaa.
Aatelinen vasemmistolaisuus
Kaaja toteaa kirjoittavansa tyyli edellä. Rusetin poliittisuus ei olekaan julistavaa vaan löytyy rivien välistä. Kirjan kantavaksi poliittiseksi teemaksi muodostuu ristiriita boheemin nautinnonhakuisuuden ja alistamisen todellisuuden välillä.
– Kaikilla ihmisillä tulisi olla mahdollisuus toteuttaa itseään ja nauttia elämästä. Haluaisin, etteivät omat iloni toteutuisi muiden kustannuksella, mutta tätä ei ole tehty mahdolliseksi. Meille sanotaan, että ostopäätöksemme muuttavat maailmaa, mutta valinnanmahdollisuus on lähinnä sitä, että haluammeko tukea yhtä vai toista kansanmurhaa.
”Huumori on minulle keino käsitellä vakavia asioita.”
Rusetin kertoja leikittelee aatelisen vasemmistolaisuuden ajatuksella ja unelmoi vallankumouksen tekemisestä yhdessä rakastajansa kanssa. Kumouksellinen poliittinen toiminta näyttäytyy kuitenkin monille nykyeurooppalaisille täysin toisenlaisessa valossa kuin äärimmäisen kurjuuden ja riiston keskellä eläneelle 1900-luvun alun työväenluokalle. Millaista voisi olla etuoikeutetun valkoisen eurooppalaisen vallankumouksellisuus? Kaaja rinnastaa romaanin kertojan aseman Ranskan vallankumouksen aattoa eläneeseen aateliin.
– Romaanini vallankumousajatuksen motiivina on Ranskan vallankumous sekä tuhlailevuuden symboliksi noussut Marie Antoinette. Olemme Versailles’n sisäpuolella, emme sen portailla. Tulisiko meidän avata portit? Mikä olisi paras tapa toimia?
Kertojaa vaivaa selittämätön ahdistus, jota hän palaa toistuvasti käsittelemään. Hän ei löydä syytä pahoinvoinnilleen, sillä murheet tuntuvat olevan toisissa maissa ja luokissa. Kaajan voi katsoa tutkivan romaaninsa syvätasolla elämän perustavaa huokoisuutta. Kärsimys ja ilo ovat jaettuja, eikä yksilö voi eristää itseään muista tuntevista olennoista.
Kirjailija pitääkin saatavilla olevien hyvien asioiden ja maailmassa vallitsevan pahuuden välistä ristiriitaa raastavana ja arvelee sen olevan syy, miksi ihmiset eivät ole onnellisia, vaikka eläisivätkin vauraassa ja melko hyvin järjestetyssä yhteiskunnassa.
– Yleinen ahdistus on joko työnnettävä pois tai sen kanssa on tultava toimeen. En ole kyennyt ratkaisemaan tätä yhtälöä. Kenties vastaus olisi sopivassa suhteessa iloa ja aktivismia. Monet taiteilijat pohtivat, tulisiko heidän luopua taiteen tekemisestä ja keskittää energiansa johonkin muuhun. Toisaalta taiteella on erityinen arvonsa, ja se voi auttaa käsittelemään asioita.
uutiskirje 