Samuli Laihon pahuuden ilmentymiä tutkailevassa Kuolemansynnit -sarjassa siirrytään ensimmäisen osan Sielun palomies myyttisistä aineksista suoraan toimintaan. Joka kalliolle rakentaa kulkee herkeämättä ilman suvantokohtia. Kyseessä on erinomainen toimintaromaani ja trilleri, jossa kaksi naista murskaa esteistä piittaamatta raa´an rikollisjärjestön Espanjassa.
Sielun palomiehessä teatteriohjaaja Muska Meriläinen, edelleen sekoileva toipuva narkomaani, sai peräänsä Agniksi itseään kutsuvan miehen, joka oli varannut Muskalle roolin suuressa suunnitelmassaan.
Jatko-osassa Muska on saanut impulsiivisen päähänpiston matkustaa Espanjaan ja jättänyt lapsensa isovanhempien huostaan. Vanhempiensa pyynnöstä hän suostuu etsimään Espanjassa kadonnutta Joannaa, jonka tukihenkilönä on itse toiminut. Joanna on oletettavasti seonnut uudelleen huumepiireihin.
Juttu on kuitenkin paljon rankempi. Muska pääsee jäljille verkkosivustosta, jolla esitetään murha suorana lähetyksenä kerran kuukaudessa. Onko Joanna seuraava uhri?
Entisten narkomaanien yhteisöstä Muska saa avukseen Pilarin ja sitten mennään kaasu pohjassa. On takaa-ajoja, täpäriä viime hetken pelastuksia, niljakkaita miehiä ja nigerialainen rikollisryhmä Black Axe, joka kolonialismin vastaisen taistelun valekaavussa harjoittaa ihmiskauppaa.
Sarjan ensimmäisessä osassa Samuli Laiho loi hiipivää uhkaa, joka ryöpsähti lopussa kunnon säikyttelyksi. Nyt ei hiivitä. Laiho osoittaa osaavansa myös turbotoiminnan, ja tekee sen niin taitavasti, että kirja pitää tiukasti otteessaan. Joka kalliolle rakentaa on kirjallinen vastine Die Hard -elokuville. Mitä siitä että monet senkin käänteet ovat täysin uskomattomia, kun tykitys on näin kovaa tasoa. Ja mikä sen nautinnollisempaa kuin se, että kaksi tavallista naista potkii häikäilemättömiä konnia munille älyllään ja myös Muskan potkunyrkkeilytaidoilla.
Sielun palomiehessä etualalle nousi lopulta Muskan isä Kaarle, papiksi itsensä lukenut traumatisoitunut entinen poliisi. Joka kalliolle rakentaa -jännärissa Muska Meriläinen on selkeä päähenkilö, joka löytää itsestään vielä haavoittuneenakin yhden lisävaihteen tehdäkseen sen, mikä naisen on tehtävä.
Ei Joka kalliolle rakentaa silti ole vain toimintaa toiminnan vuoksi. Teoksen maailma heijastelee miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa ja sen uhkaa, Samuli Laiho toteaa saatesanoissaan.
Joka kalliolle rakentaa on viiden tähden kunnianhimoinen trilleri, joka pesee useimmat vanhat mestarit. Siinä ei ole mitään, mistä nillittäisi.
Teoksen markkinoinnissa sen sijaan ärsyttävät vertaukset Stieg Larssonin luomaan Lisbeth Salanderiin. Eikö suomalaisessa kustannusmaailmassa vieläkään uskota, että täällä pärjätään ihan omillaan ja suomalaiset jännärit ovat yhtä hyviä ja usein parempiakin kuin uudet ruotsalaiset? Samuli Laihon uutuus on siitä yksi vakuuttava näyttö.
Samuli Laiho: Joka kalliolle rakentaa. 304 sivua, Like.
uutiskirje 
