Kesäkuussa 2021 pieni saarivaltio Nauru ilmoitti merenpohjaa sääntelevälle YK:n elimelle ISA:lle, että se aikoo aloittaa syvänmeren kaivostoiminnan.
Uutinen ei synnyttänyt isoja otsikoita, vaikka ehkä olisi pitänyt. ISA:n sääntöjen mukaan ilmoituksesta käynnistyi 24 kuukauden määräaika, jonka sisällä olisi määriteltävä pelisäännöt syvänmeren kaivostoiminnalle. Jos niitä ei saada aikaiseksi, voi Nauru periaatteessa hakea tämän vuoden heinäkuussa ISA:lta toimilupaa aloittaakseen täysimittaisen metallien hyödyntämisen, vaikka sääntöjä ei olisikaan.
Naurun toimijana on yhtiö Nauru Ocean Resources Inc (NORI) . NORI on kanadalaisen The Metals Companyn (TMC, aiemmalta nimeltään DeepGreen) kokonaan omistama tytäryhtiö. TMC:n yhteistyökumppaneihin hankkeessa kuuluvat sveitsiläinen Allseas Group, tanskalainen Maersk sekä sveitsiläinen Glencore , joka on sopinut ostavansa puolet saadusta kuparista ja nikkelistä .
TMC teki viime syksynä kahden kuukauden mittaisen tutkimusmatkan Tyynellemerelle ja kokeili silloin ensimmäistä kertaa täysimittaisesti syvänmeren metallien talteenottoon käytettävää laitteistoa.
Perusteluna vihreä siirtymä
Ensimmäisen kerran syvänmeren metalleista kiinnostuttiin 1970-luvulla. Hankkeita pidettiin kuitenkin teknologisesti vaikeina ja suuria investointeja vaativina, eikä niitä viety eteenpäin.
Kiinnostus on herännyt uudelleen runsaan kymmenen viime vuoden aikana. Teknologia on kehittynyt ja tiettyjen metallien kysyntä kasvanut.
Erityisesti puhutaan nyt mangaaninoduleista. Ne ovat kiviä, joiden koko vaihtelee pienistä hipuista aina nyrkinkokoisiin. Kivet ovat hajallaan laajoilla alueilla valtamerten pohjalla.
Noduleita etsittäessä ei varsinaisesti kaiveta merenpohjaa. Nodulit kerättäisiin talteen jättimäisiä pölynimureita muistuttavilla laitteilla.
Noduleissa on mangaanin lisäksi kymmeniä muita metalleja. Tärkeimpiä ovat kupari, nikkeli, koboltti ja harvinaiset maametallit. Juuri nämä selittävät nykyisen kiinnostuksen: ne ovat olennainen osa sähköautojen akkuja sekä uusiutuvan energian kuten tuulivoimaloiden tekniikkaa. Sivutuotteina saataisiin kultaa, hopeaa, platinaa ja timantteja.
Nodulien lisäksi metalleja on sitoutunut mustien savuttajien (merenpohjan repeämien) lähellä oleviin sulfideihin ja metalleja on myös merenpohjan vuorissa.
Syvänmeren metalleja havittelevat yhtiöt perustelevat hankkeitaan vihreällä siirtymällä. Niiden mukaan nollapäästöihin ei päästä ilman merenpohjasta saatavia mineraaleja. Ja siksi hankkeilla on yhtiöiden mielestä kiire. Lisäksi syvänmeren metallien tuotanto aiheuttaa vähemmän päästöjä kuin maakaivokset.
Syvänmeren metallivarannot arvioidaan moninkertaisiksi verrattuina maalla sijaitseviin esiintymiin. Eniten on tutkittu pohjoisella Tyynellämerellä Havaijin ja Meksikon välillä sijaitsevaa Clarion-Clippertonin vyöhykettä (CCZ). Alue on yli 7 000 kilometriä pitkä ja 4,5 miljoonan neliökilometrin laajuinen. Myös TMC:n ja NORI:n tutkimusluvat ovat tälle alueelle.
Yksistään CCZ:sta uskotaan löytyvän nikkeliä kaksinkertaisesti ja kobolttia kolminkertaisesti kaikkiin maaesiintymiin verrattuna.
Suuret ympäristöriskit
Ympäristönsuojelijoita kauhistuttaa hinku päästä nopeasti käsiksi syvänmeren mineraaleihin. Tärkein syy on se, että syvänmeren ekologiasta tiedetään todella vähän. Usein toistetun lauseen mukaan tunnemme Kuun pinnan paremmin kuin merten syvänteet.
Syvien merten pohjasta on kartoitettu alle 10 prosenttia. Clarion-Clippertonin vyöhykkeeltä löydetään jatkuvasti uusia lajeja, ja kaikkiaan arvioidaan syvänmeren lajeista vielä 90 prosentin olevan tieteelle tuntemattomia.
TMC:n kaltaiset yhtiöt sanovat noudattavansa parhaita ympäristönormeja. Arvostelijoiden mukaan väitteellä ei voi olla pohjaa: jos emme edes tiedä, mitä lajeja merten syvyyksissä on, miten voisimme tietää, kuinka kaivostoiminta vaikuttaa niihin?
Valtameret kärsivät jo ennestään liikakalastuksesta ja ilmastonmuutoksesta.
Nodulien imuroiminen saa merenpohjan sedimentit liikkeelle, eikä sen vaikutusta eliöiden elinympäristöön tiedetä. Lukuisia lajeja saattaa tuhoutua, ennen kuin niitä edes tunnetaan.
Haitat syvänmeren biodiversiteetille voivat olla haittoja myös ihmiselle. Tutkimusta tehdään jo siitä, miten syvänmeren eliöistä kuten sienieläimistä olisi saatavissa lähtökohta uusille antibiooteille, joiden puute on huutava.
Syvänmeren kaivostoimintaa olisi erittäin vaikea valvoa.
Syvänmeren kaivostoimintaa valtavilla alueilla olisi erittäin vaikea valvoa, koska se tapahtuisi kaukana ihmisten silmistä ja kansallisten lakien ulottumattomissa. Ei ympäristöjärjestöjä, ei toimittajia, ei mielenosoittajia.
Arvostelijat kyseenalaistavat myös vihreällä siirtymällä perustellun kiireen. Heidän mukaansa nykyiset metallivarannot riittävät siihen saakka, että suurin osa tarpeesta saadaan katettua akkuja kierrättämällä. Lisäksi teknologia voi muuttua, ja ainakin litiumioniakut jäädä välivaiheeksi.
Kamppailu sopimuksesta
Syvänmeren sääntelyn takana on YK:n merioikeussopimus, jonka perustalta muodostettiin vuonna 1994 Kansainvälinen merenpohjajärjestö eli ISA (International Seabed Authority). Sen päämaja on Jamaikan Kingstonissa.
Valtaosa maailman maista ja lisäksi EU ovat ISA:n jäseniä. Suurista maista Yhdysvallat on vain tarkkailija, koska se ei ole ratifioinut merioikeussopimusta.
ISA:n tehtäväksi asetettiin ”merenpohjan kestävä hyödyntäminen koko ihmiskunnan hyväksi”. Hyödyntämisen on määrä tapahtua markkinaperiaatteella, mutta koska merenpohja on ”ihmiskunnan yhteistä omaisuutta”, pitäisi hyötyä jakaa myös pienille ja köyhille maille.
Tämä selittää sen, miksi Naurun kaltaiset pienet saarivaltiot kiinnostavat kaivosyhtiöitä. Ne voivat toimia bulvaaneina. TMC:llä on Naurun lisäksi kumppaneina Tonga ja Kiribati.
Jos alalle ei saada tiukkoja sääntöjä, heikkojen maiden vähävaraiset tytäryhtiöt voivat joutua jälkiä siivottaessa vastuuseen, kun isot yhtiöt porhaltavat jo muualle.
Kansallisten 200 meripeninkulman (370,4 kilometrin) talousvyöhykkeiden sisällä mahdollinen kaivostoiminta on maiden oman lainsäädännön piirissä. ISA vastaa muista valtamerialueista. Syvänmeren kaivostoiminnalla tarkoitetaan syvemmällä kuin 200 metrissä tapahtuvaa toimintaa, mutta usein on kyse monen kilometrin syvyydestä.
Vuodesta 2017 lähtien on neuvoteltu siitä, miten ISA:n yleisperiaatteet muotoillaan yksityiskohtaisiksi pelisäännöiksi. Valmista ei ole tullut. Kyseessä on luontoarvojen lisäksi isot rahat.
ISA on saanut paljon kritiikkiä osakseen, vaikka ympäristönsuojelu näkyy nykyään sen nettisivuilla.
The New York Times julkaisi viime elokuussa suureen asiakirja-aineiston pohjautuvan raportin, jonka mukaan ympäristöarvot ovat ISA:ssa sivuosassa. Lehden mukaan ISA on antanut TMC-yhtiölle pitkin matkaa luottamuksellisia tietoja, joiden avulla se on saanut etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden. TMC:n ja ISA:n mukaan mitään ”sopimatonta” ei ole tapahtunut.
ISA on toistaiseksi myöntänyt kaikki siltä pyydetyt tutkimusluvat. Niitä on 31, saajina 22 yhtiötä tai maata. ISA veloittaa luvista puoli miljoonaa dollaria, mikä voi olla intressiristiriita.
Eräät suuryhtiöt vaativat syvänmeren kaivoshankkeiden jäädyttämistä.
Arvioiden mukaan ISA ei saa sovittua pelisääntöjä heinäkuuhun mennessä. Useat maat haluavat kaivostoiminnan jäädyttämistä siihen saakka, että syvänmeren ekologia tunnetaan paremmin. Tällä kannalla ovat muun muassa Saksa, Espanja, Costa Rica, Mikronesia, Fidži, Chile, Ecuador ja useat Afrikan maat. Osa on kaivosmaita, jotka eivät ehkä halua uusia kilpailijoita. Ranska ja Uusi-Seelanti esittävät suoraa kieltoa syvänmeren kaivostoiminnalle.
Myös jotkut suuryhtiöt kannattavat jäädytystä. BMW, Volvo, Volkswagen, Google ja Samsung ovat ilmoittaneet, etteivät ne suostu ostamaan syvänmeren metalleja.
Naurulla ei naureta
Nauru on itse esimerkki luonnonvarojen vastuuttomasta käytöstä. Vuodesta 1900 lähtien ensin brittiläiset, sitten saksalaiset ja sen jälkeen uusiseelantilaiset ja australialaiset yhtiöt louhivat saarelta fosfaattia. Vuonna 1968 itsenäistynyt Nauru nautti rojalttien ansiosta vähän aikaa maailman toiseksi korkeimmasta bkt:stä henkeä kohden. Parikymmentä vuotta myöhemmin jäljellä oli vain kuunmaisema.
Naurun 12 000 asukasta eivät halua lähteä lähes asumiskelvottomaksi muuttuneelta 21 neliökilometrin saareltaan. Fosfaatin ehdyttyä 1990-luvulla Nauru ryhtyi veroparatiisiksi. Kun asiakkaina olivat Venäjän mafia ja al-Qaida, joutui Nauru mustalle listalle.
Seuraavaksi Nauru vuonna 2002 otti maksusta vastaan Australiasta käännytettyjä turvapaikanhakijoita pidätyskeskuksiin.
Viimeisin yritys on sitten tämä syvänmeren kaivostoiminta.
uutiskirje 
