Katia Airola kuoli 93-vuotiaana 9. toukokuuta 2023 lastensa Carlosin ja Barbaran pikku talossa Rio Maiorissa Portugalissa. Hän oli Suomen ja Angolan kansalainen.
Katia oli minun ja ainakin kahdenkymmenen muun suomalaisten tuki ja turva Angolassa sisällissodan vuosikymmenellä 1980-luvulla. Lauttasaarelainen Katia keskeytti lukionsa ja lähti Ruotsiin piikomaan. Hän jäi sille tielleen: Englantiin, Ranskaan, Portugaliin, Angolaan, Etelä-Afrikkaan, opetellen aina uuden kielen puhumalla ja kuuntelemalla. Silti hän seurasi kiinteästi Suomenkin asioita ja puhui täydellistä suomea loppuun saakka, seitsemän muun kielen ohella.
Katia oli ihailtavan tarmokas, joustava ja aikaansaapa. Hän oli aktiivinen vasemmistolainen liittymättä koskaan mihinkään järjestöön. Lastensa Joaõn, Barbaran ja Carlosin yksinhuoltajana hän raivasi tietään pienyrittäjänä, pankkimaailmassa ja ulkomaisten toimittajien tukihenkilönä läpi sisällissodan, puutteen ja korruptoituneen hallinnon kiemuroiden.
Tapasin Katian ensi kertaa vuonna 1979 kun hän tuli auttamaan Ilkka Tahvanaista ja minua ulos Luandan lentokentän sotkuista. Olimme SAK:n lähettämiä, mutta perillä ilman viisumia, asuntoa ja ruokaa. Majoituimme Katian lastenlasten huoneeseen. Illalliseksi oli vain säilykepurkillinen mustaa kahvia ja keitetty bataatti. Yöllä räjähti läheinen bensa-asema, päivälläkin ammuskeltiin. Neljässä päivässä järjestyi viisumi, hotellihuone, ruokaa ja kuljetukseen sopiva autonromu. Silti viidessä viikossa saimme hädin tuskin mitään alkuun. Katiaa tarvittiin jatkuvasti ja siihen asti, että Namibia itsenäistyi vuosikymmen myöhemmin. Mutta olimme voittaneet!
Autoimme Etelä-Afrikan vapautusliikettä ANC:tä ja Namibian Swapoa. Lääkäreinä työskentelivät Merja Saarinen, Eeva Risku, Liisa Taskinen ja Birgitta Lång. Markku Vesikko rakensi kirjapainon ANC:lle ja päiväkodin Swapolle ja FinSolidarity -väen kanssa Moses Kotane-koulutuskeskuksen ANC:lle Vianaan. Tämä joukko tapaa edelleen Pertti Koivusalon järjestämissä tilaisuuksissa. Itse koulutin yhdessä muun muassa Jukka Pääkkösen kanssa namibialaisia itsenäisyyttä varten sekä Luandassa, Lusakassa että Kwanza Sulin leirillä. Teimme dokumenttifilmejä, kaikki Katian avustuksella tietysti. Muuta konsulia suomalaisilla ei ollut.
Katia sai vuokrattua Luandan keskustassa sijaitsevan asuntonsa ulkomaalaisille toimijoille ja pystyi jäämään eläkkeelle jakaen asumisensa Etelä-Afrikan, Angolan ja Portugalin välillä. Carlos ja lapsenlapset ovat Angolassa, vanhin poika Joaõ Portugalissa.
Katia kuoli rauhallisesti kirjojensa keskelle.
Menetin jo toisen äidin.
uutiskirje 
