Ihmisen suhde yhteiskuntaan muuttuu usein jonkinlaisen ”kriisin” kautta. Se voi olla poliisihevosen alle jääminen mielenosoituksessa, vartijan silmitön väkivalta kiinnioton yhteydessä tai rasistien vaalivoitto ja ottaminen hallitukseen ”normaalien” puolueiden rinnalle. Yhteiskunnan ”yhdenvertaisuus”, ”oikeudenmukaisuus” ja viranomaisten ”asianmukaisuus” murenevat ihmisen silmissä kertaiskusta.
Tällä hetkellä suomalaisten poliitikkojen ja median kyvyttömyys kohdata kansanmurhamaista todellisuutta Gazassa radikalisoi suurta joukkoa ihmisiä.
Siviilien tietoinen nälkiinnyttäminen, rankaisupommittaminen ja summittainen telottaminen Gazassa on jatkunut nyt kuukausia. Tästä kaikesta on vaikea sanoa sellaista, mitä ei olisi jo sanottu. Ristiriita piileekin oikeastaan juuri tässä: murhaamista kohti osoittaminen ja siitä puhuminen näyttävät olevan täysin kyvyttömiä muuttamaan sitä, mitä politiikassa tapahtuu. Kokemus on jopa todellisuudentajua hälventävä: päädymme änkyttämään, toistamaan väkivallan sanoja ja lukuja, mutta ikään kuin niitä ei kuultaisi, ikään kuin ne eivät olisi olemassa. Ehkä vielä yksi vetoomus, yksi yleisönosastokirjoitus…
”Radikalisoituminen on vahvuus, kun se tarkoittaa halua ja kykyä toimia yhdessä ja vahvistua.”
Silmittömän väkivallan, kuolevien lasten ja mutavellissä elävien ihmisten katsominen kuukaudesta toiseen johtaa kyseenalaistamaan monia yhteiskunnan itsestäänselvyyksiä. Jos tässä asiassa lopputuloksella tai ihmisten elämillä ei ole mitään väliä, entä muissa kysymyksissä? Miksi Nato-jäsenyytemme ensimmäinen joukkojen lähetys on ”turvaamaan” kansainvälistä laivalogistiikkaa Jemenin edustalle? Miten turvapaikkapäätökset oikeasti tehdään? Milloin Suomen talous oikein tasapainottuu, kun kokoomus on ollut hallituksessa viimeksi kuluneista 40 vuodesta 29 vuotta?
Toki Suomi on vaatinut tulitaukoa Gazaan ja virallisesti Suomi vastustaa laittomien siirtokuntien rakentamista palestiinalaisalueille. Mutta on selvää, että paljon, paljon enemmän voitaisiin tehdä asekauppojen perumisesta pakotteisiin ja kauppasaarron vaatimiseen. Suomi käytännössä sallii Israelin jatkaa silmitöntä tuhoamiskampanjaansa, joka tyhjentää Gazan asumiskelpoisesta infrastruktuurista ja Hamasin tuhoamisen sijaan kasvattaa uuden aseelliseen vastarintaan valmiin sukupolven.
Taitaa olla niin, että suuret sanomalehdet ja porvaripoliitikot eivät oikeasti ymmärrä, millaisia seurauksia heidän Israel-ymmärtämisellään ja selittelyllään on. Tässä on tyypillinen kuilu sen välillä, mikä on ”normaalia” tietylle yhteiskuntaryhmälle ja rikos ihmisyyttä vastaan toiselle. Näin ollen ihmisten radikalisoitumiseen ei myöskään osata reagoida. Ei Joe Bidenin presidentinvaalikampanjassa eikä suomalaisessa julkisuudessa.
Ihmisten radikalisoituminen Suomessa on tietenkin meidän kannaltamme hyvä asia, kunhan se kanavoituu mielekkääseen yhteiskunnan muuttamiseen. Ihmisten vieraantuminen poliittis-mediallisesta ”normaalista” on välttämätön askel, jotta tätä monin tavoin kestämätöntä yhteiskuntamallia voidaan muuttaa. Meidän on kuitenkin varottava radikalisoitumisen kääntymistä katkeruudeksi ja kaunaksi, negatiivisen palvomiseksi ja epätoivoksi. Radikalisoituminen on vahvuus, kun se tarkoittaa halua ja kykyä toimia yhdessä ja vahvistua.
Israelin tuhoavan hyökkäyksen vastustaminen on synnyttänyt uuden globaalin liikkeen, joka tulee muovaamaan länsimaiden sisä- ja ulkopolitiikkaa perustavasti. Vietnamin sodan vastainen liike muuttui 1960-luvulla yleiseksi radikalismiytimeksi, joka säteili vastakulttuuriin ja vasemmistolaisiin liikkeisiin vuosikymmeniä eteenpäin. Niin kauan kuin murhaaminen ja apartheid-politiikka Palestiinassa jatkuvat, ensisijainen tehtävämme on kuitenkin pysäyttää se. Kansanmurhassa ei ole mitään positiivista. Ainoastaan sen lopettamisessa ja kaikkien sorron kahleiden tuhoamisessa on.
lehti 