Kirjailija Seppo Jokisen kustannuskuviot menivät edellisen osan Sen maksaa minkä tilaa jälkeen kokonaan uusiksi. CrimeTimen sijaan 29:nnen Koskisen julkaisi pelkästään Jokisen asioita hoitava Jouni Tervon Kultosaari, ja ruotsalainen äänikirjapalvelu yrittää tehdä Jokisen kirjoista vientituotteen ainakin pohjoismaisille markkinoille.
Voi onnistuakin. Melko tuoreet ensimmäisten teosten uusintaluennat osoittivat, etteivät 1990-luvulla ilmestyneet kirjat ole millään lailla vanhentuneita. Wallanderilaisia poliisiromaaneja kaipaaville Koskinen voi olla iloinen uusi tuttavuus.
Suomalaiselle lukijalle kustantajan vaihdos ei näy mitenkään. Uusin Koskinen on takuutyötä ja Lasse Rantasen toteuttamaa ulkoasua myöten yhtä tutunoloinen jälleennäkeminen kuin kevään ensi peipposen kuuleminen. Vuodet eivät paina Jokista. Satuttamisten summa on uusin lenkki uskomattoman tasalaatuisessa sarjassa. Ja nimenomaan laadukkaassa.
Seppo Jokinen on taas ajassa kiinni. Satuttamisten summa alkaa yöllisellä yliajolla Tampereen kadulla, ja jatkuu siitä katuryöstöihin ja 17-vuotiaan nuoren miehen putkakuolemaan. Tutkinnan edetessä irralliset tapaukset liittyvät yhteen. Teoksessa painotetaan moneen kertaan, ettei Tampereella ole määritelmän mukaisia katujengejä. Viime vuoden uutisissa paljon esillä olleille katuryöstöille Jokinen onkin kehitellyt yllättävän taustan, jossa hänen inhimillinen otteensa pääsee taas oikeuksiinsa.
Toisena juttuna Koskisen ryhmä joutuu paneutumaan jo kerran selvittämäänsä henkirikokseen, josta syytetty saa vapauttavan tuomion Pirkanmaan käräjäoikeudelta.
Ulkoisesti uusimman Koskisen ainoa ero aiempiin on tutkintasihteeri Roosa Rusinpään äitiysloma. Hänen sijaisenaan on aloittanut flirttaileva ja kovaa naurava Alli Leino, joka käy komisarion hermoille.
Mutta on Satuttamisten summa muutenkin hieman erilaista Jokista. Siitä puuttuu hänen dekkareilleen ominainen huumori lähes tyystin. Siitä muistuttaa vain pari silmäniskua siihen suuntaan, että Koskinen on nykyään myös tv-hahmo. Kaation ja Pekin kiistely ja älynväläykset sekä keventävä tilannehuumori puuttuvat teoksesta oikeastaan kokonaan.
Mikä voisi selittää, että Satuttamisten summa on tummasävyisin Koskinen? Ovatko Koskinen ja muut sarjassa alusta alkaen mukana olleet poliisit ikääntyneet ja väsyneet nyt siihen pisteeseen, ettei huumori ole enää yhtä herkässä kuin ennen? Tähän suuntaan viittaa koko sarjan ensimmäinen kohtaus Pekin kotona. Vai onko Jokinen/Koskinen saanut niin kyllikseen järjettömästä ja tarkoituksettomasta viime aikoina raaistuneesta väkivallasta, että se vaikuttaa mielialaan?
Muuten Koskinen on Koskinen. Esimiesten kieltämää sooloilua tarvitaan ennen kuin jutut pannaan pakettiin. Koskisen yksityiselämää kuvataan hieman mutta riittävästi. Rikoksilla on taustansa ja rikosten uhreja Jokinen muistaa pitää esillä.
Satuttamisten summan loppu on tällaiselle kohta 30 vuotta Koskisen matkassa kulkeneelle erityisen sykähdyttävä. Ei muuta kuin odottamaan ensi vuoden kevättä ja sitä, mitä Jokinen keksii, kun sarja täyttää tasavuosia.
Seppo Jokinen: Satuttamisten summa. 303 sivua, Kultosaari.
uutiskirje 
