Köyhyystutkijat, kokemusasiantuntijat, turvapaikanhakijoita auttavat järjestöt, naisten oikeuksia ajavat tahot ja monet, monet muut ovat yli vuoden ajan toitottaneet analyyseissaan samaa asiaa: Orpon hallitus tekee systemaattista työtä, joka rapauttaa vähemmistöjen, köyhien ja kipeiden asemaa Suomessa. Kaikki ne, jotka pärjäävät ilman apua, tulevat pärjäämään entistä paremmin, kun hallitus lopettaa työnsä. Loput voivat Orpo-Purran logiikan mukaan niin sanotusti imeä reikää.
Tältä siis näyttää tilannekuva, kun sitä katsoo ihmisten arjen asioiden asiantuntijoiden näkökulmasta. Mutta katsotaanpa asiaa hetken selloharrastajan, edistysmielisen liberaalin ja kaikin tavoin kohteliaan kaverin, Anders Adlercreutzin X-postausten näkökulmasta. Adlercreutz valittiin hiljattain rkp:n puheenjohtajaksi. Hän johtaa siis hallituspuoluetta hallituksessa, joka tekee kaikkensa sen eteen, että suurimmalla osalla olisi jatkossa entistä kurjempaa, paitsi fossiilipääomalla ja miesasiamiehillä.
Hallitus muun muassa kiristää maahanmuuttoon, myös työperäiseen maahanmuuttoon, vaikuttavia kansalaisuuden ja oleskeluluvan saamisen mahdollisuuksia. Se myös vaatii nopeampaa uuden työn löytämistä työsuhteen päätyttyä. Samaan aikaan Adlercreutz kirjoittaa X:ssä usean postauksen voimin maahanmuuton tärkeydestä ja tulijamäärien säilyttämisestä vähintään nykyisellä tasolla. Kun taas perussuomalaisen Leena Meren johtama oikeusministeriö esittää JSN:n saaman tuen leikkaamista, kappas, Adlercreutz twiittaa uutisen, jonka mukaan rkp ja kokoomus vastustavat tätä leikkausta.
Elämme ajassa, jossa poliitikkojen ja muiden vaikuttajien on mahdollista rakentaa omia mikrojulkisuuksiaan ja säädellä itse sitä, miltä heidän toimintansa ulospäin seuraajille näyttää.
Julkisuudessa käydään väittelyä siitä, ovatko hallituskumppani perussuomalaisten viilatut puheet “väestön vaihtamisesta” ja “väestönmuutoksesta” enää saman äärioikeistolaisen salaliittoteorian levittämistä kuin aiemmat puheet “väestönvaihdosta”. Adlercreutz istuu hallituksessa, jonka yksi johtava ministeri huutelee mielenosoittajille että “menkää töihin” ja poseeraa saksien kanssa vittuillakseen leikkauspolitiikan kriitikoille. Adlercreutzin twiitit kuitenkin korostavat moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden merkitystä ja puhuvat polarisaatiota vastaan. Miten Adlercreutz sietää tätä ristiriitaa?
Elämme ajassa, jossa poliitikkojen ja muiden vaikuttajien on mahdollista rakentaa omia mikrojulkisuuksiaan ja säädellä itse sitä, miltä heidän toimintansa ulospäin seuraajille näyttää. Adlercreutzin rakentama rinnakkaistodellisuus liittyy tietenkin tähän tavoitteeseen: hän antaa kuvan itsestään edistysmielisen politiikan edistäjänä, vaikka istuu hallituksessa jonka suuntaan harva arvoliberaali suostuisi edes sylkäisemään. Adlercreutzilla on myös podcast-projekti toisen edistysmielisen liberaalin, sinivihreän feministi Saara-Sofia Sirénin kanssa. Erityisesti hallituksen alkutaipaleella Sirén teki parhaansa X:ssä nostaakseen hallitusohjelman “feministisiä” kohtia samalla, kun muut puhuivat pienituloisiin naisiin ja lapsiperheisiin kohdistuvista heikennyksistä.
Adlercreutzille olisi helppo suoda tämä X-seinälle rakennettu Mikä-Mikä-Maa selviytymiskeinona. Meistä itse kukin joutuu etsimään tapoja kestää sitä kamaluutta, jota hallituksen kulttuuria ja yhteiskuntaa jatkuvasti ruoskiva kurjistamispolitiikka tuottaa. Edistysmielinen liberalismi on jo pitkään ollut Suomessa poissa muodista. Kokoomusta aikoinaan johtava kataislainen fraktio on kutistunut pelkäksi piipitykseksi militarististen, oikeistopopulististen ja konservatiivisten äänenpainojen rinnalla. Rkp:ssäkin on vetoa talouskuriin ja konservatiivisiin arvoihin, vaikka kuinka uskottelisimme itsellemme, että puolue on hallituksessa vain kielipolitiikkaa varmistelemassa.
Hallituksella on kuitenkin reilusti yli puolet kaudestaan jäljellä, ja paljon arvokkaita palveluita ehditään vielä rikkoa. On meistä kiinni, annammeko adlercreutzien ja siréneiden esiintyä edistymismielisyyden ääninä samalla, kun he käytännössä antavat hyväksyntänsä vähemmistövihamieliselle politiikalle. Tällä hetkellä hallituksen kaataminen nimittäin edellyttää, että sen sisäisiä ristiriitoja pystytään härnäämään esiin ja kasvattamaan niin, että yhteistyö ei enää onnistu.
Työperäinen maahanmuutto on varmasti yksi hyvä paikka aloittaa, sillä Adlercreutzin viestinnästä huolimatta sitä viedään tällä hetkellä perussuomalaiseen suuntaan tavalla, jota elinkeinoelämä ei hyvällä katso.