Joukkovoima järjestää läksiäiset Sipilän hallitukselle
Tilinpäätös kuluneesta neljästä vuodesta lauantaina Kansalaistorilla ja eduskuntatalolla.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Tilinpäätös kuluneesta neljästä vuodesta lauantaina Kansalaistorilla ja eduskuntatalolla.
Ylen vaaliohjelmissa on tänään keskiviikkona vuorossa vasemmistoliitto. Aamu-tv:n haastattelussa oli Uudeltamaalta eduskuntaan pyrkivä Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Saramo. Päivän huipentaa puheenjohtaja Li Anderssonin puhe ja tentti TV1:ssä kello 21.
Vasemmistoliitto haluaa Eurooppaan oman ”green new dealin”, joka luo työtä ilmastokestävästi.
”Perhevapaauudistukseen rahaa yritystuista”
Finnwatchin tänään julkaistu raportti nostaa esiin useita työelämän oikeuksiin liittyviä ongelmia Valion alihankintaketjuissa Thaimaassa.
SDP on todennäköinen voittaja, mutta kokoomus voi vielä tasoittaa pelin.
Ruoan suurimmat ilmastopäästöt syntyvät eläinperäisen ruoan tuotannosta, muistuttaa ympäristöjärjestö WWF.
Asiakasmaksujen korottaminen vuonna 2016 johti siihen, että lääkkeitä jää ostamatta ja hoitoja ottamatta.
Ihminen on vaikea saada ymmärtämään jotakin, jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän ymmärrä sitä, mistä hän palkkansa saa. Jos sympatia ymmärtää, mutta antipatia erittelee paremmin, silloin pelkkä myötätunto ei riitä. Tarvitaan myös vastenmielisyyttäkin herättävää oivallusta.
Tuloveron maltillinen korotus vaikuttaisi talouteen, työllisyyteen ja kokonaishyvinvointiin myönteisemmin kuin indeksileikkaukset. Palkansaajien tutkimuslaitos PT laski budjetin sopeuttamistoimien vaikutuksia eri tuloryhmiin.
Nyt se tapahtui, poliittinen väkivalta muuttui sanoista teoiksi.
Tuomioita ei ole annettu vuoden 1921 jälkeen.
Sitra: Ideologinen työ on siirretty viestintätoimistoille.
Ensi perjantaina he lukevat runojaan eduskuntatalon portailla.
Edellisten vaalien tikunnokassa keikkuivat nuoret, nyt vanhukset. Miten kävi nuorille vaalien jälkeen? Otettiinko heidät osaksi yhteiskuntaa, vai jätettiinkö yksin? Paljonko...
Kansainvälisessä nosteessa oleva pop-tähti haluaa olla heikompien puolella.
Ihmisoikeuksia nostava vasemmistoliitto ei mahdu samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
Kommentti: Poliitikot heräsivät Timo Soiniin kohdistuneen iskuyrityksen jälkeen. He ovat unessa, jos luulevat, että maassa on siihen asti vallinnut vaalirauha.
Kun matkailija yöpyy karibialaisen Saint Vincent ja Grenadiinit -saarivaltion hotelleissa tai muissa majapaikoissa, hän maksaa yötä kohden vajaat kolme ylimääräistä...
Kuntarajat ylittävä yhteistyö on keino parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja laatua Pirkanmaalla. Vaikka valtakunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus sote ihan...
19.3.1999 ilmestyy Kansan Uutisten viimeinen numero ennen eduskuntavaaleja. Kolme vaalien alla tehtyä mielipidemittausta ennakoi vasemmistoliitolle tuntuvaa vaalitappiota. 1995 puolue sai...
Äänestyspaikalla on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä. Ellei ole passia tai ajokorttia on hankittava henkilökortti. Ellei ole nettiä on matkustettava poliisin lupapalvelupisteeseen...
Päätöksiä pitää tehdä pidemmällä kuin neljän vuoden perspektiivillä, vaativat nuoret. Helsingin medialukion vaalipaneelissa ei puhuttu sotesta, vaan lukiolaisia kiinnostavista kysymyksistä.
Oscar-elokuva nosti esiin köyhien maiden naisia piinaavan ongelman.
Herään kotikaupungissani, kauniissa ja turvallisessa Kotkassa. Kerrostaloni ikkunasta näkyy meri, jonka vesi on puhdasta. Laitan aamupalaksi kahvia ja leipää, jonka...
Muita ehtoja hallitukseen osallistumiselle ovat perusturvan heikennyksistä pidättäytyminen ja ilmastopolitiikka, jonka raamit ovat linjassa 1,5 asteen tavoitteen kanssa.
”Jo riittää todellisuudesta irti oleva ilmastovouhkaus”, puuskahti maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.
Olen taistellut oman työpaikkani ja lapseni koulun sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Koko Suomi haluaa nyt väistötiloja ja paviljonkeja koulujen ja päiväkotien remonttien...
Aluksi on syytä lausua 2 468 kiitosta. Se on ehdokkaitten yhteismäärä 14. 4. järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Yli 90 prosenttia heistä pettyy sen illan...
Vasemmistoliitto päättää tänään kärkitavoitteistaan ja kynnyskysymyksistä hallitusneuvotteluihin.
Rantametsien nopea hupeneminen herätti vastatoimiin.
Luottotietoihin tullut maksuhäiriömerkintä saattaa estää pankkikortin ja kotivakuutuksen saamisen. Se haittaa myös asioita, esimerkiksi työn saantia. Luottotietorekisteri on julkinen eikä...
Sähköautoihin siirtymisinnossa katseet kohdistetaan vain auton pakoputkeen, mutta unohdetaan henkilöautojen noin 40 miljardia ajokilometriä vuodessa. Tätä huikeaa kilometrimäärää reippaasti pienentämällä...
Asiaa koskevassa kansalaisaloitteessa on yli 16 000 allekirjoitusta.
Nimet eduskuntaan vielä ennen kesätaukoa.
Lapset ja nuoret ymmärtävät ilmastonmuutoksen uhkan ihan eri tasolla kuin aikuiset.
Turvallisuustutkimuksessa ykköseksi nousi ilmastonmuutos.
Kunnianosoitus naisten läpikulkemalle taistelulle ja historian kuvan moninaistamiselle, perustelee valinnan tehnyt valokuvaaja Meeri Koutaniemi.
Ilmastopäästöihin erikoistunut asiantuntijaryhmä kehitti mittarin, joka kertoo, miten pitkä matka meillä on Pariisin sopimuksen tavoitteeseen.
Pohjoisesta ponnistava Sunderland AFC kuuluu Englannin keskisuurten jalkapalloseurojen joukkoon.
Valtionyhtiö irtisanoo Suomessa, tarjoaa töitä Tallinnassa. Kaksi vuotta sitten tämä kiistettiin.
Marko Röhrin käsikirjoittama ja ohjaama Luontosinfonia on takuuvarmaa jatkoa suosituille luontofilmeille Metsän tarina (2012) ja Järven tarina (2016). Leffoista muodostuu...
Kansanedustaja Ivan Scalfarotto edustaa nyt kakkoseksi jäänyttä markkinaliberaalia linjaa. Hän suhtautuu epäillen Demokraattisen puolueen uuteen johtajaan.
Tutkija Eleonora Poli pelkää, että äärioikeiston ja populistien menestys Italiassa ei jää nopeasti ohimeneväksi ilmiöksi.
Suomen hallitusten pääsääntö oli vuodesta 1966 vuoteen 1987 SDP:n ja keskustan punamulta. Kansanrintamaksi sitä kutsuttiin, jos mukana oli myös SKDL.
Vaalikampanjointi käynnistyy toden teolla harvinaisen riitaisan eduskunnan lopetettua työnsä tällä viikolla. Oikeistohallituksen uusliberalistisesta ajattelusta ponnistava politiikka kärjisti eduskunnan keskustelukulttuuria. Hallituksen...
Esimiehillä ei yleensä ole riittävästi tietoa ja taitoa puuttua tilanteeseen.
Ehdokkaat vastailevat vaalikoneisiin yömyöhään.
Wyomingia koskevaa päätöstä pidetään ennakkotapauksena, joka voi vaikuttaa muihinkin osavaltioihin.
”Neuvoni on yksinkertainen: Ruotsin yksityistämisyrityksistä hyvinvointipalveluissa ei ole mitään hyvää opittavaa.”
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.