Hallituksen sote-linjauksesta jäi päällimmäiseksi hämmennys
Oppositio ei usko kolmen miljardin säästöihin. Malli on sekava ja julkisten palveluiden yhtiöittäminen tulee kalliiksi.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Oppositio ei usko kolmen miljardin säästöihin. Malli on sekava ja julkisten palveluiden yhtiöittäminen tulee kalliiksi.
Maan hallitus pitää edelleen kiinni työttömyysturvan 200 miljoonan euron leikkauksista, joilla se katsoo motivoivansa työttömät töihin. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK...
”Herätys siitä, että EU:n legitimiteettikriisi on todellinen.”
Tutkija Karjalainen: Alkuperäinen ajatus katosi.
Kiky-sopimus kiristää veroastetta vuonna 2018.
Harrastaminen voi lisätä työntekijän jaksamista ja hyvinvointia. Työterveyslaitoksen tutkijan Lotta Harjun mukaan yhteinen, työnteon ulkopuolinen tekeminen parantaa työpaikan yhteishenkeä. –...
Joka neljännellä saajalla on myös palkkatuloja, mutta ne eivät riitä asumiskuluihin.
Islanti on nyt jalkapallon takia kaikkien huulilla. Tätä ennen maa menestyi talouskriisin hoidossa Vihreän Vasemmiston puheenjohtajan, valtiovarainministerinä toimineen Steingrímur Sigfússonin johdolla.Juttu on julkaistu 27.3.2015.
Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan mökkitutkimus kertoo millaisia kesämökkeilijöitä me suomalaiset olemme. Tutkimuspäällikkö Jokke Eljala, onko kesämökki työleiri vai...
Heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin investoiminen kannattaa sekä yksilön että valtion tasolla, korostaa Maailman lasten tila -raportti.
Neuvotteluille on kaksi vuotta aikaa.
Terveysministeri Huntin mielestä Brexitin ehdoista voitaisiin järjestää kansanäänestys.
Meksikon turvallisuusjoukot käyttävät järjestelmällisesti seksuaalista väkivaltaa naisia vastaan saadakseen heidät tunnustamaan väitettyjä rikoksia.
Helsingin seudulla liikevaihto lähestyy tavaraviennin lukuja.
Tuotannon siirroista halvemman työvoiman maihin on tullut arkipäivää.
Yhdysvalloissa siviilioikeudenkäynnissä annettu tuomio saattaa johtaa surmaajan karkottamiseen Chileen.
EU voi tehdä ”esityksen, josta ei voi kieltäytyä”.
”Käytännössä on tutkittava koulujen arkea sateenkaarinuorten näkökulmasta.”
”Espanjan Podemos oli ensimmäinen poliittinen uhri.”
David Cameronista voi tulla mies, jonka opportunismi hajottaa vuonna 1951 aloitetun liiton lisäksi 1707 solmitun yhdistymisen.
– Yhdenvertaisuussuunnitelmaan on hyvä kirjata myös toimet syrjintää koskevan pelon poistamiseksi, SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto toteaa.
Hinta Suomelle jopa 15 000 työpaikkaa.
Uudistus poistaa päällekkäisyyksiä muiden turvallisuuskorttien sisältöjen kanssa.
Vientitulojen laskua yritetään korvata tehostamalla tuotantoa.
Kolmeosaisen minisarjan Mökki (2009) aloitusjakson puolivälissä alkaa tapahtua motelli Haahkanpesän tiloissa. Kuusikymppisen Reinon (Risto Tuorila), hänen toimittajapoikansa (Tuomas Rinta-Panttila) ja...
Ulkomaiden tunnustusta vaille jäänyt valtio turvaa islamiin.
Geoffrey Homes (oik. Daniel Mainwaring) luetutti romaaninsa Build My Gallows High elokuvakäsikirjoituksen itsellään Humphrey Bogartilla. Tämä oli innostunut pääosasta, mutta...
Suomi on maailman kaunein maa, kuten tiesi jo entinen leivo, joka visersi vain sinitaivaamme alla. Lintu riemuinen arvosti myös kanteleen...
Lapissa on kehitetty kansalaislähtöistä virtuaalipalvelua todella hyvin. Lähes joka kunnassa on virtuaalipiste, jossa on selkeät ohjeet ja tietokoneen näytöt sekä...
Varsinkin kehitysmaissa moni vammainen on suljettu neljän seinän sisään siksi, ettei hänellä ole tarvittavia apuneuvoja. Maailman terveysjärjestö WHO uskoo, että tuotteiden listaaminen edistää niiden saantia tarvitsevien ulottuville.
Rikospaikkatutkinta Orlandon joukkomurhan jälkeen oli tuskin päässyt alkamaankaan, kun erilaisia tulkintoja tapahtuneesta alkoi tulvia. Omar Mateenin tekoa on selitetty homofobialla,...
Espanjan uusintavaaleista on tulossa vasemmistopuolueiden revanssi, jossa demaripuolue on jäämässä uuden vasemmistokoalition taakse.
Ensimmäinen kuva on kiukaasta, ja siitä se alkaa, Miesten vuoro (2010). Jonas Berghällin ja Mika Hotakaisen kirjoittama ja ohjaama, sananmukaisesti...
Pintaa syvemmältä Kuinka pitkälle voi laeilla säätää maan historiaa? Tästä keskustellaan kiivaasti Ukrainassa. Unkarissa ja Puolassa on säädetty lakeja, joissa...
Venäjän asevoimin tekemä kansainvälisen oikeuden vastainen Krimin valloitus ja sodan lietsominen Itä-Ukrainassa ovat täysin tuomittavia. On surullista ja traagista, että...
Yhdeksän muslimia kertoo, miten ramadanin vietto vaikuttaa heidän työhönsä.Ramadanista kerrottiin Kansan Uutisissa myös perjantaina. Molemmat jutut on toteuttanut Suomen Somalia -verkoston viestintäkoulutukseen osallistunut työryhmä.
Vasemmistoliiton puoluekokous vaati paljon esivalmisteluja ja työtunteja. Tämän sain kokea mukana olleena talkoolaisena. Mutta eipä huolta, kun järjestäjinä oli harjaantunut...
Käytettyjen vaatteiden kaupittelu Karachin torilla Pakistanissa on kovaa työtä kenelle tahansa. Lisämausteeksi tulee ostajien ylenkatse, kun myyjä on transsukupuolinen eli hijra.
Muinaiselle suomalaiselle haltijat ja jumalat olivat täyttä totta. Samoin samaani paransi kaikki vaivat. Heille tämä oli koettua todellisuutta, ei mitään taikauskoa.
Jalkapallon EM-kisat siirtyvät tällä viikolla pudotuspelivaiheeseen. Alkulohko-otteluissa on nähty muutamia maukkaita yllätyksiä ja odotettavissa on jälleen kerran huikean jännittävä jatkopelikierros.
Mielen kontrollointia. Lahkolle ominaista manipulointia. Aivopesua. Tällaisia ajatuksia kuullaan dokumentissa Going Clear: Scientology (2015). Ajatuksia esittävät skientologia-liikkeessä mukana olleet ja...
Suomalaisissa ravintoloissa ei juuri nautittu viiniä ennen 1990- lukua ja siellä ei laulettu. Ravintolassa istuttiin yleensä valkeiden pöytäliinojen ääressä syömässä...
Viimeinen sana Kokoomus vaihtoi suuren mediakohun saattelemana puheenjohtajansa Alexander Stubbin Petteri Orpoon. Mikä muuttui? Eipä juuri mikään. Ministereitä tulee ja...
Kesällä 2010 se vielä hätkähdytti. Halla-aholaiset perussuomalaiset julkaisivat vuoden 2011 eduskuntavaaleihin maahanmuuttokriittisen ohjelman, Nuivan Vaalimanifestin. Se kohdistui humanitaarista maahanmuuttoa ja...
Britannian kansanäänestyksen kumpikin leiri on esittänyt tosiasioina lukuja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Brittisarjan Yövahti (The Night Manager, 2016) lähtöeväät ovat houkuttelevat: pohjana on vakoilukirjallisuuden merkkimiehen John le Carrén romaani, ohjaaja on tanskalainen...
Yksityisen kulutuksen kasvu on tänä vuonana suhdannetilanteeseen nähden vahvaa. Kasvua tukevat kotitalouksien reaalitulojen kasvu, kuluttajien odotusten vahvistuminen ja säästämisasteen aleneminen.
Joukko Bernie Sandersin kampanjaan osallistuneita järjestöjä ja henkilöitä kokoontui viime viikonloppuna Chicagoon ”Kansan huippukokoukseen”. Tilan vuokraajana toimi suurin Sandersin takana...
”Jo nyt tiedetään, ettei maaliin päästä tavoitteen mukaan.”
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.