Avainsana: Normaali

Saarioisten työntekijät marssivat ulos

Saarioinen-konsernin Sahalahden-, Valkeakosken- ja Huittisten-tuotantolaitoksien työntekijät jäivät perjantaina kotiin. Työntekijät palaavat töihin tiistaina. Saarioisten Valkeakoskella sijaitsevan keskuslähettämön työntekijät ovat poissa...

Työväenlehtimies pääsee usein todistamaan aikakauden käänteitä. Valtionyhtiöpolitiikassa sellainen taisi olla noin kymmenen vuotta sitten, kun Stora Enson Jukka Härmälän annettiin huseerata mielensä mukaan. Käännettä konkreettisesti todistamassa olivat Summan tehtaan pääluottamusmies Pekka Kokkonen (vas.) ja työsuojeluvaltuutettu Pentti Hämäläinen.

Työväenlehtimiehen arkea

Viimeinen sana Missä olit sunnuntaina 31. lokakuuta 1982? Silloin ilmestyi ensimmäinen Kansan Uutisten Viikkolehti, jota oli rummutettu ja mielenkiintoa herätetty...

EK:n linja tarkoittaa eläkeleikkauksia

Riita työeläkemaksusta tärvelee STTK:n johtajan Markku Salomaan mukaan palkansaajakeskusjärjestöjen ja Elinkeinoelämän keskusliiton neuvottelusuhteet. STTK:n eläkeneuvottelijana toimiva Salomaa korostaa, että työeläkemaksuasiassa...

Presidentti Barack Obama voitonjuhlissaan.

Obama ja rahavallan mahti

Presidentti Barack Obama löi lopulta yllättävänkin selvästi vastaehdokkaansa Mitt Romneyn, joka joutui myöntämään tappionsa jo paljon ennen kuin kaikkia ääniä...

Rakennusliitto epäilee, että asuntolainoille kaavailtu sitova lainakatto vähentäisi asuntorakentamista entisestään.

Rakennusliitto vastustaa lainakattoa

Rakennusliitto pitää asuntolainoille kaavailtua sitovaa lainakattoa monella tavalla vahingollisena. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemen mukaan lainakatto vähentäisi asuntotuotantoa, lykkäisi nuorten parien...

Pelaaminen on kivaa yhdessä tekemistä, kunhan se pysyy kohtuudessa, painottaa Ehyt ry.

Mihin pelipäivää tarvitaan?

Viikon kysymys Lauantaina vietetään kansallista pelipäivää. Päivää ovat järjestämässä kirjastot, opetushallitus ja lukuisa joukko kansalaisjärjestöjä. Pelipäivänä kirjastoissa, kouluissa ja nuorisotaloissa...

Talvivaara vuotaa yhä luontoon

Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaasta vuotaa edelleen jätevettä 6 000 kuutiometriä tunnissa. Vuotokohtaa ei ole löydetty. Kainuun ELY-keskuksen arvion mukaan noin kuudesosa vuodosta...

Ylen A-studio kertoi maanantaina parinkymmenen suomalaisen yksityishenkilön jääneen kiinni laajasta verokierrosta.

Vain jäävuoren huippu

Verojen kiertoa on pidetty Suomessakin jonkinlaisena kansallisena urheilulajina, jossa kiinni jää vähintään yhtä harva kuin dopingista oikeassa urheilussa. Veronkiertäjätkin kehittelevät...

SAK vaatii koulutusrahat käyttöön

SAK vaatii, että osa työntekijöiden koulutuspäiviin budjetoiduista määrärahoista otetaan käyttöön heti ensi vuoden alusta lukien. Määrärahoja tulee suunnata aikuiskoulutuksen kehittämiseen...

Sivu 648 / 900 1 647 648 649 900

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.