Syykuun 15. päivänä Europarlamentin vasemmistoryhmä GUE/NGL oli kutsunut koolle kuulemistilaisuuden Brysseliin. Aiheena oli EU:n demokratiaa lisäämään tarkoitettu kansalaisaloite. Kuulemistilaisuuden tarkoituksena oli vauhdittaa asian etenemistä. Mielenkiintoa asiaa kohtaan olikin runsaasti.
Vasemmistoryhmän Europarlamentin tiloista varaama lähes kolmen sadan ihmisen sali oli täynnä viimeistä istumapaikkaa myöten. Se on melkoinen määrä ihmisiä kun ottaa huomioon, että tilaisuuden osanottajia oli tullut lähes kaikista EU-maista, ei vain Brysselissä asuvia kansainvälisten järjestöjen lobbareita.
Kansalaisaloitteen käyttöönotto EU:ssa sisältyi jo vuoden 2000 Lissabonin strategiaan, mutta asia on edennyt hitaasti. Viime vuonna hyväksytty Lissabonin sopimus pani asian uudestaan liikkeelle. Tarkoitus on lisätä demokratian toteutumista unionissa antamalla EU-kansalaisille suora mahdollisuus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.
Vasemmisto-ryhmän järjestämässä tilaisuudessa kansalaisaloitteen käyttöön otto sai jakamattoman kannatuksen.
Lissabonin sopimuksen mukaan komissio voi ottaa aloitteen tutkittavaksi, jos sillä on vähintään miljoona allekirjoittajaa, jotka tulevat vähintään yhdestä kolmasosasta EU:n jäsenmaita. Komissio on nyt laatinut ehdotuksen pelisäännöiksi, joissa määritellään, miten eurooppalaiset voisivat käyttää aloiteoikeuttaan.
Ehdotuksen mukaan kustakin EU-maasta vaadittavan allekirjoitusten määrän olisi oltava suhteessa maan kokoon ja sen europarlamenttiedustajien määrään, joka kerrottaisiin luvulla 750. Näin pienimmistä maista olisi saatava vähintään 4 500 allekirjoitusta ja suurimmasta eli Saksasta vähintään 72 000.
Kansalaisaloitteen järjestäjän olisi pyydettävä komissiota tarkistamaan aloitteen hyväksyttävyys, kun kolmesta jäsenmaasta on kerätty yhteensä 300 000 allekirjoitusta. Silloin komissio päättäisi, kuuluuko aloite sen toimivaltaan. Sen jälkeen aloitteen järjestäjillä olisi vuosi aikaa kerätä tarvittava määrä allekirjoituksia.
Jos aloite saisi riittävän kannatuksen, komissiolla olisi neljä kuukautta aikaa tarkastella sitä. Sen olisi tuossa ajassa ratkaistava, tekeekö se lainsäädäntöehdotuksen, käynnistetäänkö asiasta tutkimus vain päättääkö se olla ryhtymättä mihinkään jatkotoimiin. Komission olisi perusteltava päätöksensä julkisesti.
Väärinkäytön ja petosten välttämiseksi allekirjoittajien olisi keruuadresseissa ilmoitettava kotiosoitteensa, syntymäaikansa, kansalaisuutensa sekä passiin tai henkilökorttiin merkitty henkilötunnus. Kansalaisaloitteen järjestäjän olisi myös ilmoitettava aloitteen rahoittajat. Jos Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät ehdotetut säännöt ennen tämän vuoden loppua, ensimmäiset aloitteet voitaisiin tehdä jo vuonna ensi vuonna.
Vasemmistoryhmän järjestämässä kuulemistilaisuudessa kansalaisaloitteen käyttöön otto sai ymmärrettävästi jakamattoman kannatuksen. Sen sijaan institutionaalisista suhteista ja hallinnosta vastaava komissaari Maros Sefcovic ei juurikaan saanut tukea selostaessaan, minkälaiset pelisäännöt komissio oli suunnitellut kansalaisaloitteelle käytännössä. Komission suunnittelemia pelisääntöjä pidettiin yleisesti liian jäykkinä.
Eniten kritiikkiä sai osakseen komission ehdotus siitä, mitä kaikkea allekirjoittajan olisi kirjoitettava adressiin. Varsin yleisesti puhujat olivat sitä mieltä, että nimikirjoitus, nimen selvennys ja kotipaikka riittävät. Varsinkin britit, joilla kotimaassaan on suuri kiista henkilötodistuksista, pitivät täysin kohtuuttomana vaatimusta henkilötunnuksen vaatimisesta. Kotiosoitteen vaatimista pidettiin myös yleisesti byrokraattisena ja tarpeettomana.
Yleisesti ajateltiin, että nimien keruu olisi tehtävä teknisesti helpoksi. Väärinkäytösten vaaraa pidettiin epätodennäköisenä, ja miljoonan nimen keräysurakassa myös merkityksettömänä vaikka joku innoissaan allekirjoittaisikin adressin pariin kertaan.
Yksi visainen pähkinä purtavaksi, on aloitteeseen osallistuminen netissä. Siellä houkutus moninkertaiseen osallistumiseen saattaisi olla suurempi kuin niillä, jotka kirjoittavat nimensä paperiadressiin. Kaikki – myös komissio – ovat kuitenkin sitä mieltä, että osallistumismahdollisuus netissä on turvattava.
Aiottua sääntöä aloitteen hyväksyttävyyden tarkistamisesta pidettiin myös yleisesti omituisena. Yleinen oli ajatus, että keräyksen käynnistäjillä tulisi jo ennen nimienkeruukampanjan käynnistämistä olla mahdollisuus tarkistuttaa, kuuluuko aloite EU:n toimialaan ja komission aloitevallan piiriin. On siis huomattava, että kansalaisaloitteet eivät voi koskea EU:n perussopimusten muuttamista, koska komissiolla ei ole sellaisessa asiassa aloitevaltaa.
Hyväksytyistä ja käynnissä olevista aloitekampanjoista tulee komission ehdotuksen mukaan olemaan luettelo komission web-sivustolla. Mutta se ei tietenkään ratkaise sitä nimenkeruun käynnistäjien haastetta, miten hankkia mahdollisimman suuri tunnettuus ja tuki aloitteelle. Yleisesti todettiinkin, että kampanjointi vaatii melko runsaasti rahaa. Se puolestaan nostaa esiin kysymyksen rahoituksen läpinäkyvyydestä.
Kuulemistilaisuudessa käytettiin myös monta puheenvuoroa osallistujien ikärajasta. Monet kannattivat sen laskemista 16 ikävuoteen. Nämä puheenvuorot olivat kuitenkin turhia, sillä Lissabonin sopimuksessa aloiteoikeuden käyttäjiksi määritellään EU-kansalaiset. Asia ei siis ole komission päätettävissä. Täysi-ikäisyys-ikäraja on melkein kaikissa EU-maissa 18 vuotta. Vain Itävalta tekee poikkeuksen. Siellä se on 16.
Kuulemistilaisuudessa europarlamentin va-semmistoryhmää edustivat sen puheenjohtaja Lothar Bisky ja neljä ryhmän MEP:iä. Kaikki muut panelistit neljässä eri sessiossa edustivat monia eri tahoja: europarlamentin toisia poliittisia ryhmiä, ammattiliittoja, ihmisoikeusjärjestöjä – ja komissiota. Tilaisuus oli hyvin järjestetty ja edustava. Se antoi selvän viestin, että kansalaisaloitteella on periaatteessa laaja poliittinen ja kansalaisjärjestöjen tuki. Pelisääntöjen viilaamisessa näyttää kuitenkin vielä olevan vaivaa.
Kivuliaasti syntyneen Lissabonin sopimuksen jälkeen EU tuskin palaa kovin pian niin sanottuihin institutionaalisiin kysymyksiin, joihin kansalaisaloitekin kuuluu. On kuitenkin selvää, että kansalaisaloitteen lisääminen EU:n instituutioihin ei lopeta keskustelua EU:n demokratian kehittämisestä. Suuri kysymys on esimerkiksi se, miten ja milloin komission parlamentaarista vastuuta europarlamentille lisätään. Pieniä askelia tähän suuntaanhan on jo otettu.
Kunkin jäsenmaan – Suomenkin aivan erityisesti – näkökulmasta europarlamentti näyttäytyy EU-vaaleissa foorumina, johon pyritään vielä paljon enemmän kansallisin kuin poliittisin tunnuksin ja lupauksin. EU:n demokratisoiminen edellyttää sen politisoitumista, eurooppalaisia poliittisia puolueita ja niiden ohjelmia. Tämä kehitys tuskin etenee merkittävästi ennen kuin komission nykyistä suurempi parlamentaarinen vastuu europarlamentille toteutuu.
Kansalaisaloite EU:n instituutiona merkitsee joka tapauksessa askelta eteenpäin. Se antaa ihmisille aiheen puhua EU-politiikasta muulloinkin kuin EU-vaalien yhteydessä – ja yksityiskohtaisesti konkreettisista asioista.
uutiskirje 