Keskustelu työstä kieltäytymisestä herättää monissa vastenmielisyyttä. Vasemmistohan on ennemminkin sitoutunut täystyöllisyyden ajatukseen. Väitän kuitenkin, että juuri työstä kieltäytyminen on tie täystyöllisyyteen.
Itseäni työstä kieltäytymisen vieroksuminen oudoksuttaa. Onhan työväenliikkeen pitkäaikainen poliittinen tavoite ollut palkkatyöajan minimoiminen samalla kun ammatillisen liikkeen tärkein taisteluase on ollut lakko. Kummassakin on kyse työstä kieltäytymisestä eikä lisätyön vaatimisesta.
Mahdollisesti monille onkin ennen kaikkea liikaa tyyli, jolla työstä kieltäytymisestä puhutaan. Sovittelun sijasta asetutaan avoimesti sosialidemokraattista kompromissia vastaan eikä pyritä häivyttämään työn ja pääoman välistä ristiriitaa.
Mitä totaalisemmin ihmisten elämä palkkatyöläistyy, sitä vähemmän kukaan tekee mitään omaehtoisesti yhteiskunnan eteen.
Työstä kieltäytymisen vastakohta on minkä tahansa työn vastaanottaminen millä tahansa ehdoilla. Tässä asemassa ovat ennen kaikkea paperittomat siirtolaiset, joiden elämä on tehty ”laittomaksi”.
Paperittomat eivät voi kieltäytyä työstä, vaan heidän elämänsä on sidottu työnostajien armoille. Jos vasemmisto ei siis uskalla puhua työstä kieltäytymisen oikeuden puolesta, onko se valmis kantamaan poliittisen vastuun työvoiman ajamisesta yleisemminkin oikeudettomaan tilaan?
Kun kokoomus julistautui työväenpuolueeksi, olisi vasemmiston pitänyt julistautua työstä vapautumisen puolueeksi! Röyhkeä mahdollisuus menetettiin, kun sen sijaan alettiin itkeä porvarien epärehellistä peliä.
Kaikki kunnia työväenpuolue kokoomukselle yhteiskunnan muuttamisesta työleiriksi. Ensin ajetaan talous velkakriisiin ja sitten aletaan kiristää työhönpakottamisen mekanismeja. Perusturvan heikentäminen on tässä keskeistä. Juuri siten murretaan mahdollisuuksia olla ottamasta vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoilla – vaikka sitten harmailla.
Tarkoittaako työstä kieltäytyminen siis laiskottelua? Nähdäkseni ei, sillä se päinvastoin avaa aikaa sellaisille työnteon tavoille, joita voidaan kutsua autonomisiksi tai joista joskus puhutaan kansalaisyhteiskuntana tai yhteisötaloutena.
En sano, että koko maailma olisi organisoitavissa tässä ja nyt ihmisten autonomian perustalta. Väitän kuitenkin, että vasemmisto, joka puolustaa byrokratioita, korporaatioita ja hoivavaltiota ilman strategiaa, jolla avataan tilaa ihmisten itsenäisille kyvyille huolehtia yhteisistä asioista, on vähemmän kuin tynkävasemmisto. Se on menetetty vasemmisto.
Itse asiassa väitän, että mitä totaalisemmin ihmisten elämä palkkatyöläistyy, sitä vähemmän kukaan tekee mitään omaehtoisesti yhteiskunnan eteen. Kaikessa odotetaan, että asiat voidaan ostaa joko tavaroina tai palveluina, eikä tikkua laiteta ristiin, ellei luvassa ole palkkiota.
Työstä kieltäytyminen ei tarkoita asettumista kuluttajuuden vaan itse tekemisen, yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen organisoitumisen puolelle. Tulevaisuuden valloittamiseksi meillä tulisi olla strategia, jolla avataan tilaa ihmisten autonomialle markkinoiden ja byrokratioiden tuolle puolen. Työstä kieltäytymisestä tulisi palkita perustulolla, joka tarkoittaa aikaa omistautua työlle.