Adrian Goldsworthy: Caesar. Suomentanut Heikki Tiilikainen. Ajatus Kirjat 2007, sivuja 640.
”Sinäkin, Brutukseni”, huudahti diktaattori Julius Caius Caesar (100 eaa.– 44 eaa.), kun hän tunnisti vanhan ystävänsä Marcus Brutuksen salaliittolaisten joukossa, jotka kävivät tikareilla aseistettuina hänen kimppuunsa Rooman senaatin istunnossa kuuluisana maaliskuun iduksena.
Olemme historiasta lukeneet, että em. huudahdus oli myös Caesarin ns. viimeiset sanat. mutta Oxfordin yliopistossa tohtoriksi väitellyt nuoremman polven antiikin historioitsija Adrian Goldsworthy on toista mieltä.
Hän osoittaa kirjassaan Caesar, että ”et tu, Brute” eli ”sinäkin, Brutukseni” lausahduksen on Caesarin suuhun pistänyt vasta William Shakespeare näytelmässään Julius Caesar.
Goldsworthy pystyy selostamaan Caesarin murhan varsin yksityiskohtaisesti. Tämä johtuu siitä, että juuri Caesarin ajasta on nykypolvella käytettävissään enemmän tietoa kuin mistään muusta ajanjaksosta Rooman historiassa.
Reilun parin vuosituhannen yli on säilynyt mm. aikansa puhujamestarina tunnetun Ciceron laajaa kirjeenvaihtoa, hänen puheitaan ja tutkimuksiaan. Cicero piti Caesarista ihmisenä, mutta suhtautui kriittisesti hänen poliittiseen toimintaansa.
Myös Caesarin omia tekstejä, jotka kertovat pääasiassa hänen sotaretkistään, on yhä tutkijoiden ulottuvilla. Tärkeänä lähteenä Goldsworthy pitää historioitsija Sallustiusta, joka oli myös Caesarin aikalainen.
Osaltaan juuri Sallustiukseen tukeutuen Goldsworthy rekonstruoi Caesarin murhan, jonka takana olevaan salaliittoon oli liittynyt jopa 60 senaattoria. He vastustivat Caesarin yksinvaltaa tasavaltana aikaisemmin pidetyssä Roomassa, mutta syitä veritekoon löytyi paljon muitakin – monilla oli yhtä ja toista diktaattoriksi noussutta sotapäällikköä vastaan..
Caesariin 23
tikarinpistoa
Ensimmäisen iskun Caesariin löi tikarillaan Casca, mutta hän jännitti niin, että isku vain raapaisi uhrin olkapäätä. Caesar kääntyi Cascaan päin ja hänen kerrotaan sanoneen jotenkin näin: ”Kirottu Casca, mitä oikein puuhaat.”
Sitten alkoi varsinainen mylläkkä kun salaliittolaiset yrittivät saada Caesarin veitsillään hengiltä. Moni heistä haavoittui itsekin. Caesar yritti taistella vastaan, mutta vain kaksi senaattoria yritti auttaa häntä.
Ja sitten huippukohta Goldsworthyn kuvaamana:
”Marcus Brutus pisti häntä kerran nivusiin, ja jotkut väittivät hänen Servilian pojan nähtyään lopettaneen kamppailemisensa ja sanoneen viimeiset sanansa ”Sinäkin, poikaseni” – valitettavasti mikään ei todista suoranaisesti oikeaksi Shakespearen versiota et tu, Brute.”
Kuoleva Caesar vaipui maahan 23 tikarinpiston haavoittamana. Brutus huusi salaliitosta tietämättömänä pidetylle Cicerolle, että tämä ottaisi vallan käsiinsä, mutta paikalla syntyi paniikki ja senaattorit pakenivat.
Useissa yliopistoissa opettaneen Goldsworthyn kuivaus dramaattisista tapahtumista on vauhdikas ja uskottavan tuntuinen.
Häneltä on julkaistu aikaisemmin suomeksi kaksi Rooman historiaan liittyvää teosta.
Rooman sotilasmahti ilmestyi vuonna 2005 ja Rooman nimeen – miehet jotka loivat Rooman valtakunnan vuonna 2006.
Karismaa ja
viehätysvoimaa
Caesar murhattiin 56-vuotiaana, mutta väkivaltainen kuolema vain varmisti hänen asemansa historian tunnetuimpana koskaan eläneenä roomalaisena.
Caesar nousee esiin historian harmaasta massasta ja Rooman valtiaiden pitkästä rivistäkin erityisesti monipuolisen lahjakkuutensa ansiosta.
Jälkipolville hän on jättänyt perinnöksi mm. keisarin ja tsaarin arvonimet, jotka ovat suoria johdannaisia Caesarin omasta sukunimestä.
Caesar oli jälkipolvienkin arvostama sotapäällikkö, poliitikko, kapinallinen, diktaattori ja kirjailija. Roomassa hänelle oli myönnetty jopa jumalan arvo – tosin vasta kuolemansa jälkeen. Eläessään Caesarilla oli sekä karismaa että viehätysvoimaa.
Hän hurmasi väkijoukot, houkutteli legioonalaiset puolelleen vaikeissakin tilanteissa ja oli rakastajana viehätysvoimainen sekä kyltymätön.
Rakkautta ja
politiikkaa
Caesar ei pelännyt vietellä poliittisten vastustajiensa vaimoja. Rakastajana hän oli samalla myös poliitikko. Kuuluisin Caesarin valloituksista oli Egyptin kuningatar Kleopatra, joka oli kuulu kauneudestaan silloisessa maailmassa. Kerrotaan, että Kleopatra synnytti pojan Caesarille.
Julius Caius Caesarin uuden elämänkerran kirjoittaja Adrian Goldsworthy pitää kuitenkin mahdollisena sitä, että Caesarin innokkuus naistenmiehenä johtui siitä, että hän yritti näin tehdä lopun häntä koko uransa ajan seuranneista homoseksuaalisuusväitteistä.
Tällaisia huhuja homoseksuaalisuudesta oli tietysti helppo levittää, sillä olihan Caesar joutunut viettämään lukuisia vuosia varsin miehisessä ympäristössä johtaessaan Rooman legioonia voitokkaissa valloitussodissa ns. barbaareja vastaan.
Caesarin elämään yksityiskohtaisesti ja joka kantilta perehtynyt Goldsworthy pitää väitteitä sankarin homoseksuaalisuudesta luultavasti perättöminä. Olivathan Caesarin vastustajat valmiit käyttämään häntä vastaan kovempiakin keinoja kuin huhuja ja väitteitä – mm. teräaseita.
Rutiköyhästä
upporikkaaksi
Goldsworthy korostaa, että Caesaria ihmisenä arvosteltaessa on syytä muistaa millaisessa yhteiskunnassa hän eli ja toimi. Muinainen Rooma oli arvoiltaan varsin toisenlainen paikka kuin esimerkiksi joku Skandinavian maista nykyisin.
Caesarin elämä oli täynnä dramatiikkaa; aika oli Rooman historian myrskyisintä. Vuosina 73–70 eaa. tapahtui esimerkiksi Spartakuksen johtama orjakapina, jonka alkumenestys sai roomalaiset kauhun valtaan. Caesar oli todennäköisesti mukana kapinaa kukistamassa.
Caesarin myöhempää käyttäytymistä voidaan selittää myös sillä, että hän joutui kokemaan kovia nuorena miehenä. Hän oli menettää henkensä, kun asettui vastustamaan Rooman diktaattoriksi noussutta Sullaa.
Tällöin Caesar oli vasta 18-vuotias. Hän joutui pakenemaan malariaa sairastavana autiomaahan. Caesar koti monia muitakin suuria epäonnistumisia ja hänellä oli pitkään valtava velkataakka niskassaan.
Myöhemmin hänestä tuli varsinainen kroisos; Caesaria on pidetty rikkaimpana koskaan eläneenä ihmisenä. Eräät alan harrastajat ovat laskeneet, että hänellä oli enemmän rahaa kuin Roope Ankalla Ankkalinnan kuuluisassa rahasiilossa.
Jalomielisyys
ja armottomuus
Caesarin älykkyyttä Goldsworthy ei aseta missään vaiheessa kyseenalaiseksi, mutta historiassa on puhuttu myös paljon Caesarin lempeästä suhtautumisesta voitettuja vihollisiaan kohtaan. Tästä Goldsworthy kirjoittaa:
”Olivatpa Caesarin motiivit mitkä tahansa, hänen käyttäytymisessään oli kuitenkin sellaista jalomielisyyttä, jonka vertaista kenelläkään muulla vastaavanlaisissa olosuhteissa valtaan nousseella roomalaisella ei ollut.”
Goldsworthy toki myöntää Caesarin olleen monissa tilanteissa myös armoton. Tämä piirre hänessä tuli esiin kuitenkin enemmän Gallian sodissa kuin kansalaissodassa.
”Ja vaikka hän oli koko elinaikansa asettunut suosittujen asioiden ajajaksi kannatusta hankkiakseen, hän toteutti silti sen ohella sellaisia toimenpiteitä, jotka olivat laajojen kansalaispiirien etujen mukaisia”, Goldsworthy luonnehtii Caesarin poliittista toimintaa.
Julius Caesar oli äärimmäisen kunnianhimoinen. Hän halusi päästä Roomassa politiikan huipulle ja onnistui siinä.
Sotilasjohtajana Ceasar ei ollut ankara kurinpitäjä. Hän salli miehilleen palveluksen ulkopuolella harvinaisen paljon vapauksia. Goldsworthy tietää Julius Caesarin sanoneen, että hänen sotilaansa taistelisivat yhtä hyvin vaikka ”lemuaisivatkin hajuvedelle”.
Myöhemmistä sotapäälliköistä mm. Napoleon Bonabarte perehtyi tarkasti kaikkeen siihen mitä Julius Caesar oli sodankäynnistä kirjoittanut. Napoleonin otti käyttöönsä keisarin arvon.